Kirjoittaja: Osmo
VAROITUS!
Novelli sisältää: hetero & lesbo, suu, takapuoli ja käsi seksiä sekä masturbaatiota. Mukana on myös muita aiheita varsin kevyinä annoksina. Jos sinusta tuntuu siltä, että aihe ei kiinnosta tai olet alaikäinen; ÄLÄ LUE SITÄ!
Koko kertomus tapahtuu omassa maailmassaan, joka muistuttaa hyvin paljon omaamme. Kuitenkaan ihmiset eivät ole läheskään näin välittömiä ja vapautuneita, kuin kirjoitan. Myös se, että tarinan päähenkilöiden ympärille on kuin salaman iskusta yhtäkkiä ilmaantunut parvi seksinjanoisia henkilöitä saattaa tuntua erittäin epätodelliselta. Sitähän se onkin, mutta entäs sitten.
Myös tapahtumat menevät välillä yli. Eivät kaikki naiset ota esim. orgasmiaan niin rajusti kuin kuvaan eikä myöskään takapuoliseksi ole niin yksinkertaista; tällä tavalla kertomus on kuitenkin paljon kiinnostavampi, eikö totta. Muuten olen yrittänyt luoda mahdollisimman realistisen kuvauksen.
Tarina alkoi pelkkänä eroottisena tarinana, mutta sen jälkeen sen henkilöt ovat alkaneet elämään omaa elämäänsä. Enää tärkeimpänä tekijänä ei ollut seksi (tosin sitäkin riittää) vaan tausta ja tilanteet. Toivottavasti nautit siitä.
Koulut olivat juuri loppuneet ja kesäloma oli edessä. Kesästä näytti tulevan todella tylsä. Kaupungista ei saanut kesätyöpaikkaa, kun ei ole työtä ei ole rahaakaan. Taasen, kun ei ole rahaa ei ole myöskään heilaa. 24 vuotias tarvitsee aina rahaa mutta, kun sossuunkaan ei oikein kehtaisi mennä.
Viimeisenä päivänä koulusta ulos marssiessani toivoin erittäin synkkää ja seteista kesää, jotta muillakin olisi yhtä kurjaa, kuin minullakin. Mutta kotiin saavuttuani minua odotti mieluinen yllätys; tätini oli soittanut ja kysynyt minua heinätöihin. Töitä olisi tiedossa ainakin muutamaksi viikoksi riippuen säistä. Mikä teki tarjouksen vieläkin houkuttelevammaksi, oli se, että en tulisi olemaan yksin heinätöissä. Täti oli kutsunut myös muita nuoria työskentelemään pelloilleen. Eritoten saman ikäinen tyttö nimeltään Tiina kiinnosti minua tässä ryhmässä. Tutustuin häneen viime kesänä tätini luona ja koin jopa pienen romanssin hänen kanssaan. Mutta meillä ei silloin ollut paljon aikaa seurustella ja luvatusta kirjoittelustakaan ei tullut mitään. Se mitä nyt tunsin häntä kohtaan oli suurta rakkautta ja kaipuuta.
Junamatka tätini luokse oli yhtä piinaa. Jokainen kilometri lipui aivan liian hitaasti ohitseni. Jokaisella pysäkillä seisottiin aivan liian kauan. Niin siis siltä se ainakin tuntui. Muistellessani Tiinaa kaipuuseeni sekoittui myös muutakin kuin pelkkää rakkautta. Hänen pystyt rintansa, siro peränsä ja kauniit huulensa saivat minut ajattelemaan miltä tuntuisi rakastella hänen kanssaan. Tämä uusi ajatus tuli myös huomatuksi alaruumiissani.
Saavuttuani oikealle asemalle nousin junasta ja kävelin tätini asunnolle, jonne on matkaa asemalta vain noin kaksi kilometriä. Täti oli minua rappusilla vastassa ja näin, ettei hän ollut juurikaan muuttunut sitten viimevuoden. Vaaleat tuuheat hiukset, tukevahko keskiruumis, isot rinnat ja leveä perä.
Täti näytti minulle majapaikkani yläkerrasta ja kutsui syömään alakertaan. Otin kutsun mielihyvin vastaan sillä vasta nyt huomasin olevani todella nälkäinen. Ruoan jälkeen kysyin tädiltäni Tiinasta, asuihan Tiina vain muutaman kilometrin takana. Hän osasi kertoa vain sen verran, että Tiina on tulossa huomenna pellolle veljiensä kera. Sitten juttelin hänen kanssaan kuulumisista ja muista tapahtumista, kunnes kello oli niin paljon, että oli aika mennä nukkumaan.
Seuraavana aamuna heräsin aikaisin aamulla, kuten täällä on tapana, ja suuntasin aamupalalle tätini hoiviin. Pikaisen aamupalan jälkeen pinkaisin intoa täynnä ulos pellon suuntaan. Ilmeisestikään en kuitenkaan ollut herännyt niin aikaisin, kuin ensin luulin sillä pellolla näkyi jo liikettä. Kolme ihmistä oli pellolla haravoimassa leikattua heinää. Yksi heistä oli selvästi Tiina ja kaksi muuta olivat hänen veljiään; Kalle, Tiinan pikkuveli ja perheen kuopus Teemu. Pojat tervehtivät minua iloisesti, kun ryhdyin työskentelemään heidän kanssaan mutta Tiinalta sain vain vaisun 'moin'. Hän kierteli katsettani koko aamupäivän ja en viitsinyt tuppaantua väkisin seuraan; niinpä ensimmäisen kerran sain tilaisuuden puhua hänen kanssaan vasta, kun lähdimme hakemaan päivällistä pellolle.
Pojat ehdottivat sitä, että hakisimme ruoan Tiinan kanssa kahden. Minulla ei ollut mitään ajatusta vastaan mutta Tiina näytti ainakin aluksi olevan hanketta vastaan. Lopulta hän antoi periksi melko helpolla ja lähdimme kohti tätini taloa. Katsahtaessani taaksemme näin poikien tirskuvan, kuin keskenkasvuisten likkojen. Kysäisin Tiinalta kuulumisia ja hän vastasi jotakin vieläkin vältellen; niinpä otin härkää sarvista ja kysyin, että mistä kiikastaa. Nyt hän alkoi turhia kainostelematta sättimään minua lupausten pettäjäksi. En ollut kirjoittanut enkä soittanut koko vuotena. Purettuaan mielipahaansa hän alkoi itkeä ja kyyristyi tien poskeen. Nostin hänet pystyyn ja otin hänet syliini. Yritin pyydellä häneltä anteeksi kaikkea tuottamaani mielipahaa ja muutenkin lohduttaa häntä. Sylissäni hän rauhoittui ja katsoi minua ensikertaa suoraan silmiin. Hänen katseessaan kuvastui syvä rakkaus ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan näin hänen hymyilevän. Että hän onkin kaunis hymyillessään. Minulle tuli voittamaton tarve suudella häntä; tunne tuntui olevan molemmin puoleinen. Otin hänestä kunnon otteen ja suutelin hänen huuliaan hellästi ja hartaasti. En ole hyvä suutelija mutta yritin parastani. Myös hän yritti parastaan ja niinpä tuo suudelma jatkui pitkän tovin.
Koko loppupäivä sujui mukavasti työn merkeissä, mitä nyt veljekset vähän kiusoittelivat meitä. Illan tullen sain suostuteltua virnuilevat pojat lähtemään kohti kotia ilman Tiinaa, kun lupasin saattaa hänet kotiin. Vihdoinkin olin Hänen kanssaan kahden.
Katselin Tiinaa. Hän oli muuttunut sitten edellisen vuoden edukseen. Hänen naiselliset ominaisuutensa olivat, jos mahdollista kehittyneet. Hän ei myöskään käyttäytynyt enään niin sulkeutuneesti ja varovaisesti, kuin vielä vuosi sitten; hänestä oli tullut todellinen nainen.
Tiina katsoi minua syvälle silmiin ja kertoi kaivanneensa minua koko vuoden ja odottaneensa yhteydenottoani. Hän ei enää uskaltanut toivoa tapaavansa minua, kunnes kuuli minun tulevan heinään. Siitä asti hän oli odottanut minua sekavin tuntein. Hän kävi pitkäkseen heinäkasaan ja pyysi minua vierelleen. Laskeuduin hänen viereensä ja Tiina otti minusta kunnon hali-asennon. Hänen antamansa suudelma oli erilainen, kuin edellinen. Tämä oli täynnä himoa, joten vastasin siihen samalla mitalla.
Tiina kertoi minun olleen hänen monissa eroottisissa fantasioissaan pääosassa ja hän halusi tulla vihdoinkin naiseksi. Hän oli siis vielä neitsyt. Puolittain häpeillen, vaikka nyt olinkin iloinen siitä, tunnustin olevani itsekin vielä neitsyt ja haaveilleeni rakastelusta hänen kanssaan.
Tiina otti hitaasti paitansa ja rintaliivinsä pois. Hänen kiinteät rintansa olivat kauniimmat kuin oli osannut aavistaakaan. Suutelin niitä ja imin hänen nipukoitaan, kunnes ne olivat pystyssä. Siinä vaiheessa ne eivät enään olleet pystyssä yksin. Hyväillessäni Tiinan jänteviä rintojaan hän onnistui riisumaan paitani ja housut olivat jo aukeamassa. Keskeytin toimitukseni ja otin vaatteet pois päältäni. Sitten autoin häntä riisuutumaan. Siirryin takaisin rintojen kimppuun ja aloin edetä hänen jumalallista vatsaansa alaspäin suudellen.
Tässä vaiheessa Tiina halusi saada lähempää kontaktia pikkuveljeeni, ja niinpä ehdotin hänelle kuusysiä. Käsite ei ollut hänelle entuudestaan tuttu mutta hän oppi nopeasti. Kävin selälleni heiniin ja Tiina peruutti ahterinsa kasvojeni eteen. Hän otti kaluni käteensä ja pyysin häntä hyväilemään sitä suullaan. Aluksi hän vain nuolaisi terskan päätä ja sitten kokeili sitä suuhunsa. Tämä käsittely sai kaluni seisomaan `kuin viimeistä päivää' ja minun oli varoitettava häntä liikaa kiihottamasta sitä.
Vittu silmieni edessä oli kaunein, mitä olin koskaan lehdissä nähnyt tai osannut uneksia. Hänen klitoriksensa oli paisunut ja se sojotti, kuin hänen nänninsäkin. Kiersin kielelläni hänen ulkoisia synnyttimiään, vitun ulkoisia ja sisäisiä huulia. Tämä käsittely tuntui saavan hänet aivan hulluksi; hän voihki nautinnosta ja lisäsi kaluni hyväilyä. Kun otin hänen klitoriksensa käsittelyyn, hän sai ensimmäisen orgasminsa ja tempoi takamustaan niin, että minun piti hillitä häntä.
Tiina imi ja kiihotti kaluani niin, että tunsin laukeavani kohta. Kysyin häneltä, joskohan hän haluaisi lastin suuhunsa. Hieman epäröiden hän nyökkäsi ja aloitti hillittömän loppukirin. Yritin antaa hänelle takaisin samalla mitalla ja työnsin etusormeni hänen vittuunsa ja hyväilin hänen klitoristaan suullani imien. Me saimme orgasmit lähes saman aikaisesti. Minä karjaisin ja tungin ruikkivaa kaluani hänen kitalakeansa vasten. Hänen onnen kiljahduksensa peittivät kaluni ja spermani, jota tuntui tulevan tavallistakin enemmän. Hän nieli sen kaiken, vaikka happamaksi sitä haukkuikin.
Tiina oli heti valmis uuteen aktiin mutta minun piti hieman levähtää, jotta saisin kaluni pystyyn uudestaan. Sitä odotellessani annoin hänelle uuden käsittelyn suullani. Tein kielelläni retkiä hänen poimuissaan ja ajoin hänet uuteen orgasmiin. Nyt hän todella vaatimalla vaati jotakin sisällensä ja onneksi edellinen käsittelyni oli herättänyt pikkuveljenikin toimintaan.
Kävin taas heinäkasaan selälleni ja kaluni sojotti suorana ylöspäin. Neuvoin häntä laskeutumaan niin, että hän saa itse määrättyä tunkeutumisvauhtini. Kiimasta väristen hän nousi päälleni ja asetti terskan vittunsa huulille. Hän aloitti laskeutumisen.
Kylläpä hän oli kireä. Milli milliltä hän laskeutui alaspäin ja saavutti vihdoin immen kalvonsa, jonka hän rikkoi yhdellä nopealla liikkeellä. Hän valitti hieman mutta pian kipu muuttui onneksi, josta ei koskaan haluaisi luopua. Nautinnosta voihkien hän tuli yhä alaspäin ja tunne kalussani oli sanoin kuvaamaton. Niillä monilla runkkauskerroilla, jolloin olin vitusta haaveillut, en koskaan ollut voinut aavistaakaan, miltä oikea vittu tuntuisi.
Tiina saavutti varteni pään ja jäi paikalleen. Me kummatkin nautimme siitä hetkestä hetken aivan hiljaa. Sitten hän alkoi nousta hitaasti ylöspäin yhteisen ääntelymme siivittämänä. Tuntui siltä, kuin kaluni olisi kasvanut häneen kiinni, niin tiukassa se oli. Otin häntä käsilläni rinnoista kiinni ja hellästi leivoin niitä sormillani. Tämä tuntui kiihottavan Tiinaa yhä lisää ja voihkien hän nousi ylöspäin ja taas laskeutui alas. Jatkoimme tätä rataa jonkin aika ja sitten ehdotin hänelle asennon vaihtoa.
Tiina nousi ylöspäin ja varsin vastahakoisesti antoi kaluni luisua ulos vitustaan. Neuvoin häntä menemään kontilleen, jotta voisin nussia häntä takaapäin. Hän teki työtäkäskettyä ja asemoin itseni hänen takamuksensa taakse. Työnnyin hänen kireään vittuunsa taas hitaasti ja annoin kaluni hieman levähtää perille päästyään. Tästä herkusta sitä ei tunnu koskaan saavan tarpeeksi ajattelin ja rupesin panemaan kierroksia peliin. Hänen vittunsa oli niin elävä. Aivan kuin se olisi imenyt kaluani ja sai minut todella hurmioon.
Jokaisella työnnöllä Tiina voihkaisi ja kivekseni osuivat hänen vittuunsa. Hänen rintansa heiluivat samassa tahdissa ja otin ne erikoiskäsittelyyn. Otin hänen nänninsä etusormen ja peukalon väliin; samalla muilla sormilla puristelin hellästi hänen kiihkeän kimmoisia rintojaan. Tämä sai Tiinan huutamaan nautinnosta ja kieputtamaan peräänsä villisti kaluani vasten.
Tiinan seuraava orgasminsa tuli ennen omaani. Jatkoin pikatahtista naimistani, kunnes itsekin olin laukeamispisteessä. Survoin viimeiset rajut työnnöt vitun perukoille ja olin onneni kukkuloilla ruiskuttaessani siemeneni Tiinan priima vittuun.
Vetäessäni kaluani ulos vitusta pieni sperman, veren ja vitun eritteiden noro valui heinille Tiinan avoimesta jalkovälistä. Suutelin häntä vielä hartaasti ja pitkään. Sitten me siistiydyimme minkä pystyimme ja puimme vaatteet päällemme. Saatoin hänet kotiin ja sain vielä märän suudelman kotieväiksi.
Seuraavana päivänä minun kaluni oli hieman hellä ja ajattelin, jotta Tiinallakin saattaisi olla saman suuntaisia ongelmia. Myös eräs toinen ongelma oli vaivannut mieltäni; en ollut käyttänyt ehkäisyä. Huonolla onnella voisin olla yhdeksän kuukauden päästä isä. Heti pellolle päästyäni tiedustelin asiaa Tiinalta ja hän kertoi huojentavan tiedon siitä, että hän oli käyttänyt e-pilleriä. Hänen isosiskonsa oli antanut ottaa omistaan.
Siitä kesästä tuli varsin hyvä moneltakin kantilta katsottuna. Me rakastelimme usein ja oli minulla muitakin seksi seikkailuja tuona kesänä. Täti sai hyvän heinäsadon ja säät hellivät meitä. Syksyllä menimme kihloihin ja seuraavana kesänä naimisiin. Nykyjään meillä on kaksi lasta ja kissa. Mutta ei pidä hypätä kaikkien muiden tapahtumien yli vain maininnalla.
(Alunperin tämä kertomus oli tarkoitettu vain yksilukuiseksi, mutta huomasin kiintyneeni hahmoihini. Tätä piti saada lisää...)
Tuona kesänä ei Tiina ollut ainoa nainen, jonka kanssa rakastelin. Erään pitkän pellolla vietetyn päivän päätteeksi olin kutsunut Tiinan vierailemaan tätini luona. Sitten illalla rakastelimme vuoteessani. Kuitenkin, koskapa pelkäsimme sitä, että täti tulisi sisään kesken kaiken ja huomaisi puuhamme, suoriuduimme rakastelustamme mahdollisimman vähin äänin. Asettelu kiihotti meitä molempia.
Seuraavana päivänä satoi eikä pellolle ollut menemistä. Olisi siis tiedossa varsin tylsä päivä neljän seinän sisällä tätini seurassa. Ei etteikö tätini olisi mukavaa seuraa mutta verrattuna Tiinaan hän ei pärjännyt. Tätini mies, siis isäni veli, oli kuollut viisi vuotta sitten sydänkohtaukseen. Sitkeä huhu kertoo kohtauksen sattuneen vuoteessa.
Täti keitti kahvit ja pyysi minua istumaan pöytään. Pöydässä oli myös itse leivottuja pullia, jonka veroisia ei saanut mistään muualta. Kahvi oli kunnon pannukahvia eikä mitään läpilirutettua suodatinkahvia. Täti katseli, kun nautin pöydän antimista ja lähti käymään ruokakaapilla, josta kaivoi viinapullon. Hän lorautti siitä omaan kuppiinsa ja sitten hieman minullekin ja jätti pullon pöytään. Viina tuntui varsin voimakkaalta ja arvelin sen olevan pontikkaa. Hän joi kuppinsa tyhjäksi ja kaatoi itselleen lisää samalla tarjoten myös minulle. Otin vielä pienet siivut ja tunsin, kuinka alkoholi alkoi kiertää suonissani.
Täti katsoi minua suoraan ja alkoi puhua siitä, kuinka hän on pitkään kaivannut miestä taloon. Sitten hän tunnusti kuunnelleensa oveni takana, kun olin rakastellut Tiinan kanssa. Se oli saanut heräämään hänessä tunteita, joita hän ei enään ollut luullut olevan olemassakaan. Näin puhuessaan hän oli alkanut ottaa paitaansa pois ja hyväili isoja rintojaan rintaliivien kankaan läpi. Pikkuveljeltäni eivät olleet jääneet huomaamatta hänen käsiensä liikkeet. Silti sanoin hänelle, etten voisi auttaa häntä, koskapa hän on minun tätini.
"Sano minua vaan Reijaksi äläkä tädiksi", hän vastasi ja pyysi minua avaamaan hänen rintaliivinsä takaa.
En enää tarvinnut toista kehoitusta, vaan säntäsin tädin taakseen ja irrotin rintaliivien hakaset. Hänen rintansa olivat todella suuret ja ihmeen kiinteän näköiset kokoonsa verrattuna. Hänen nännipihansa olivat suuret ja hänen nänninsä sojottivat, kuin pikkurillien päät. Autoin häntä luopumaan myös muista vaatteista ja sain ensikatseeni tuohon iänaikaiseen miesten määränpäähän.
"Nyt", hän sanoi kiimaisella äänellä, "haluan, että teet minulle saman, millä ajoit Tiinan hulluksi onnesta."
Raivasimme pöydän puhtaaksi ja pyysin tätiä käymään sille selälleen. Nousin hänen päällensä ja aloitin suutelemalla hänen rintojaan. Ilmeisestikin hän oli jo niin suuren himon vallassa, että halusi minun siirtyvän jo eteenpäin, sillä hän painoi päätäni kohti alaruumistaan. Hillitsin tätiäni ja pyysin häneltä kärsivällisyyttä.
Nuolin tädin suuria nännipihojaan ja imin nännejä hellästi jonkin aikaa, kunnes siirryin alaspäin hänen vatsaansa pitkin pitäen kieltäni kiinni ihossa. Vihdoin tavoitin maalini. Hän päästi syvän onnen huokauksen, kun kosketin kielelläni hänen vittunsa huulia. Kävin suoraan käsiksi hänen klitorikseensa ja nuolin kielelläni sitä ympäriinsä. Tämä oli liikaa tädille; hän sai säihkyvän orgasmin ja lukitsi pääni jaloillaan haaroihinsa kiinni. Hänen vittunsa oli nyt niin lähellä, etten pystynyt kunnolla hengittämään. Koko huippunsa ajan hän liikutti jalkojaan niin, että suuni ja kieleni hieroivat hänen vittuaan.
Nyt oli minunkin vuoroni saada osani, niinpä nousin tädin päälle lähetyssaarnaaja asentoon. Työnsin kaluni juurta jaksaen hänen vittunsa ja rupesin leipomaan hellästi tädin rintoja. Hän oli laittanut toisen kätensä selkäni taakse antamaan vauhtia ja toisen klitorikselleen. Jokaisella työnnölläni hän päästi suustaan onnen äänähdyksen ja lisätessäni vauhtia ääni nousi. Hänen vittunsa otti vastaan jokaisen työntöni ja eli niiden tahdissa. Se oli sekä kostea että elävä. Se lypsi kaluani niin, että pian minun oli annettava periksi ja ruiskutin spermani vitun syövereihin kunnon karjahduksen saattelemana. Täti sai orgasminsa heti perään ja makasimme siinä kahvipöydällä hetken uupuneina päällekkäin.
Haikein mielin päästin irti tädin uhkeista rinnoista ja noustessani kaluni lopsahti ulos hänen vitustaan. Täti nousi myös pöydältä ja käveli samaiselle ruokakomerolle. Sieltä hän otti vaseliinipurkin. Silloin tajusin, etteivät yhteinen leikkimme olisikaan vielä ohi tältä erää.
"Nyt täti haluaa jotakin namia", hän sanoi ja ohjasi minut istumaan penkille. Itse hän meni keskelle lattiaa ja asetti viinapullon pystyyn eteensä.
Täti kävi hajareisin pullon päälle ja antoi sen pään lipua sisälle hänen vittuunsa. Hän laskeutui alaspäin, kunnes pullon kaula loppui ja alkoi kuusi senttiä halkaisijaltaan oleva pullon varsi. Ilme hänen naamallaan muuttui kärsimystä ja mielihyvää osoittavaksi, kun hän alkoi mahduttaa sitä sisäänsä. Hänen parkaisuistakaan ei voinut päätellä kumpi tunteista oli voitolla mutta hitaasti ja varmasti pullo alkoi kadota tädin vittuun. Vitun huulet olivat kiristyneet tiukasti pullon kiinni ja näky oli sanoinkuvaamattoman irstas ja kiihottava. Kun yli puolet pullosta oli kadonnut hänen vittuunsa, pyysi hän minua avukseen. Hän itse kävi selälleen ja kysyi, josko haluaisin liikuttaa pulloa hänen sisällään.
Otin pullosta kunnon otteen ja aloin vetää. Tädin ääntelystä ja vetoon tarvittavasta voimasta päätellen se oli varsin tiukasa. Vedin pullon aina kaulaan asti ulos ja työnsin sen takaisin. Vitun huulet elivät pullon mukana milloin kiristyen äärimmilleen milloin löystyen. Toisella työnnöllä pullo upposi sisään hieman helpommin ja tädin huudahdukset alkoivat kuulostamaan enemmän nautinnon sävyttämiltä.
"Anna tädille kunnolla!" hän huusi jo täyttä kurkkua. Ja kyllä minä annoinkin; liikutin pulloa ulos ja sisään tuossa intohimoni kohteessa. Pian hän sai räjähtävän orgasmin ja huusi suoraa huutoa.
Otin pullon pois tädin vitusta ja laitoin sen pöydälle. Se oli aivan yltäpäältä tädin vitun eritteissä ja niitä riitti myös valumaan lattialle suoraan hänen vaostaan. Vieläkään täti ei ollut täysin tyydyttynyt.
"Haluan tarjota myös sinulle vielä orgasmin", hän sanoi. Hän otti vaseliinipurkin pöydältä ja antoi sen minulle.
"Haluan, että tulet peräsuoleeni. Meillä oli tapana harrastaa tätäkin muotoa sinun setäsi kanssa ja olen kauan kaivannut kunnon perä-panoa", hän hymyili ja siirtyi kontilleen.
Tädin äskeinen näytös oli saanut minut todella himoihini ja tuollaiset ehdottelut lisäsivät sitä. Otin vaseliinia sormeeni ja työnsin sen hänen peräsuoleensa. Kiristäjälihas ympäröi sormeani tiukasti ja ihmettelin miten ihmeessä mahdun tänne sisään. Laitoin lisää ainetta peräaukolle ja sitten käsittelin seisovaa kaluani samalla aineella. Asetin terskani hänen ryppyiselle aukolleen ja painoin. Aluksi tuntui siltä, että mitään ei tapahdu mutta sitten alkoi terskani upota hiljaa sulkijalihaksen väliin.
Miten mikään voi olla näin kireää, lausahdin hänelle. Sain vastaukseksi vain kivun aiheuttamaa vikinää. Työnsin kaluani eteenpäin, kunnes terska muljahti lihaksen toiselle puolelle. Aloin hieroa toisella kädelläni klitorista ja toisella hyväilin hänen isoja rintojaan. Työnsin heppiäni, kunnes olin kokonaan hänen sisällään. Ehkäpä käteni olivat saaneet jotakin aikaan tai sitten hän todellakin nautti tästä panomuodosta sillä hän alkoi huudahdella nautinnosta, kun liikutin kaluani hänen peräsuolessaan.
Se tuntui erilaiselta, kuin paneminen vittuun. Tämä on kireämpi mutta vain alustaan. Vedin kaluani taaksepäin ja toin terskan lihaksen väliin, ja tunkeuduin häneen uudestaan. Toinen käteni siirtyi klitorikselta tutkimaan tädin vittua sisemmältä. Kalu suolessa ja käsi vitulla innoittivat tädin huutamaan nautinnosta ääni jo käheänä. Kun huomasin olevani valmis laukeamaan, aloitin tykyttämään kaluani hänen peräaukkoonsa kiihtyvällä nopeudella. Samalla liikuttelin sormiani vitun suulla. Tädin orgasmi oli, jos mahdollista vieläkin räiskyvämpi, kuin edellinen. Hän kähisi käsittämättömiä sanoja ja tempoili takamustaan, kuin viimeitä päivää. Oma lastini hänen suoleensa lähti kohta tämän jälkeen.
Kaiken tämän jälkeen olimme todella onnellisia ja poikki. Emme liikkuneet kymmeneen minuuttiin minnekään ja ainoastaan tarve siistiytyä ajoi meidät pystyyn. Täti lämmitti saunan ja pesimme toistemme selät, ja siinä samassa vähän muitakin paikkoja. Illalla olin niin väsynyt, että tuntui sitä, kuin olisin huhkinut täyden päivätyön tätini tiluksilla; vaikka tavallaanhan minä olinkin.
(Lisää henkilöitä. Jos aioin jatkaa, minun oli pakko tuoda lisää henkilöitä kertomukseeni. Lesboilu sisarusten kesken; hmmm, ei kai siinä ole mitään väärää?)
Oli sunnuntai, ainut päivä viikossa, jolloin heiniä ei tehty. Olin Tiinan kanssa suunnitellut eväsretkeä läheisen joen rantaan. Kun sovittuna aikana olin hakemassa häntä kotoa, sain kuulla, että suunnitelma oli muuttunut. Tiinan mummo oli joutunut sairaalaan ja hänen vanhempansa olivat lähteneet häntä katsomaan. Veljekset olivat lähteneet heidän mukanaan. Tiina lupasi, että voisimme lähteä heti , kun hänen isosiskonsa Terhi kotiutuisi, sillä jonkun pitää aina katsoa eläinten perään, ihan vain varmuuden vuoksi.
Menimme Tiina ja Terhin yhteiseen huoneeseen aikaa kuluttamaan. Lueskelimme lehtiä ja puhelimme niitä näitä. Eräässä lehdessä oli erittäin mielenkiintoinen artikkeli tähdistä ja sen luvattiin jatkuvan seuraavassa numerossa. Kysyin Tiinalta mahdollisuutta löytää tätä seuraavaa numeroa. Hän vastasi lehtien kuuluvan hänen siskolleen ja sen, että niitä löytyy lisää Terhin sängyn alta. Niinpä nöyränä poikana konttasin sinne sitä etsimään. Puolihämärässä yritin saada selvää lehtipinojen sisällöstä, kunnes käteni osui erään pinon takana johonkin mikä ei ollut ainakaan lehti. Laitoin käsitelleeni lehden pinoon ja otin esineen esille. Kyseessä oli jonkinsorttinen tekokalu. Konttasin takaperin pois sängyn alta ja juuri, kun olin näyttämässä Tiinalle löydöstäni, astui Terhi huoneeseen.
Yritin pelastaa tilanteen nopealla käden liikkeellä, joka tuskin jäi Terhiltä huomaamatta. Aivan, kuin mitään ei olisi tapahtunut tyttö astui huoneeseen ja Tiina esitteli meidät.
"Kiva nähdä vihdoinkin", Terhi sanoi ja jatkoi, "olen kuullut sinusta paljon". Tässä vaiheessa hienoinen puna levisi Tiinan kasvoille. "Siis vain pelkkää hyvää", hän jatkoi.
Tiina selitti tilanteen siskolleen ja Terhi toivotti meille iloista retkeä. Juuri, kun olin poistumassa huoneesta hän huikkasi perääni:
"Hei, eikös sinulta unohtunut jotakin!?!" Heitin muovisen leikkikalun hänelle ja kiitin lainasta. Hän vastasi leveä virne kasvoillaan:
"koska vain uudestaan."
Vihdoinkin pääsimme matkaan. Retkemme oli varsin onnistunut ja nautimme toistemme seurasta monen tunnin ajan, kunnes oli aika lähteä takaisin. Saattaessani Tiinaa kotiin huomasimme, että hänen vanhempansa olivat jo kotona. Heiltä kuulimme, että mummo on teho-osastolla kriittisessä tilassa; lääkärit olivat antaneet hänelle huonon ennusteen.
Tiina otti tiedon vastaan varsin raskaasti, joten otin hänet syliini ja yritin parhaani mukaan lohdutella häntä. Hänen hieman rauhoituttuaan annoin hänelle muiskun poskelle ja lähdin kohti tätini mökkiä, koskapa halusin antaa perheen setviä asiaa rauhassa keskenään.
Puolessavälissä matkaani kuulin takaa juoksuaskeleita ja käännyin katsomaan. Yllätyksekseni juoksija oli Terhi. Hän huitaisi minulle kättään ja jäin odottamaan tienvarteen. Hän hyppäsi syliini heti luokseni saavuttuaan ja pyysin minua lohduttamaan myös häntä. Tein työtä käskettyä hieman ihmetellen. Kiedoin hänet syvään syleilyyn vartaloani vasten ja tunsin, kuinka hänen rintansa kiihtyneen hengityksen tahdissa nousivat ja laskivat yläruumistani vasten. Hänellä ei ilmiselvästikään ollut mielessä pelkkä lohduttaminen, sillä hän otti kunnon otteen päästäni ja antoi intohimoa tihkuvan suudelman.
"Kuulin Tiinalta, että olet hyvä rakastelija", hän sanoi ja jatkoi, "minä en usko, ennenkuin olen itsekin kokeillut. Tule !" Hän irtautui minusta ja viittoi kohti läheistä heinälatoa.
Kävin mielessäni lyhyen kamppailun siitä, olisiko minun sopivaa rakastella ehkä tulevan vaimoni siskon kanssa. Mutta pikkuveljeni oli jo tehnyt päätöksensä ja niin minua vietiin.
Ladossa oli röykkiöittäin kuivaa heinää. Terhi kaatoi minut niihin ja alkoi repiä vaatteita pois päältäni. Hän syöksyi sutena kaluni kimppuun ja upotti sen muitta mutkitta syvälle suuhunsa. Hän todellakin tiesin miten miehen kalua käsitellään. Hän oli niin hyvä, että valmistuin jo ruiskuttamaan palkkioni hänen suuhunsa, kun hän lopetti.
"Ehei, ei vielä", hän suikautti ja alkoi kiskoa vaatteita pois päältään.
Terhi oli alastomana, kuin suoraan unelmasta. Kauniit kasvot ja sopusuhtainen suu. Isot siniset silmät ja nöpö nenä. Alaspäin siirtyessäni loin katseeni hänen jumalallisiin rintoihinsa ja kiimasta pystyihin nänneihinsä. Hänellä oli siro vatsa ja kiinteä perä. Hänen jalkovälinsä oli ajeltu sileäksi.
Terhi pyysi minua käymään selälleni ja tuli kontaten päälleni. Ohjasin himostani pullistelevan terskani hänen vittunsa suulle ja tyttö alkoi peruuttaa sitä vikisten sisäänsä. Hitaasti kaluni löysi tiensä kireähkön vitun perukoille. Se oli kuin peto, joka vaati lisää ja lisää sisäänsä. Hän päästi suustaan hengähdyksen ja alkoi nousta. Terskani tuli hänen huuliensa väliin ja sitten hän painoi sen takaisin lihansa syleilyyn nautittavan hitaasti. Hänen rintansa liikkuivat pääni yläpuolella ja yletyin käsittelemään niitä. Aina kun hän nousi ylös sain toisen nänneistä suuhuni.
Tunne, jonka Terhi sai aikaan kalussani oli taivaallinen ja olin jo pian valmis laukeamaan hänen vittunsa sopukoihin; mutta taas hän lopetti kesken. Suureksi mielipahakseni hän nousi päältäni ja poisti kaluni hänen vittunsa lämmöstä.
Nyt minä olin jo vihainen ja aloin kysellä Terhiltä syytä tähän käytökseen. Hän vastasi haluavansa testata minua, niin kuin oli aluksi sanonutkin.
"No, mihinkäs johtopäätökseen olet tullut ?" kysyin.
"Kysy uudestaan, kun testi on ohi", hän vastasi ja kaivoi housujensa taskusta tuon muovisen leikkikalun, jota olin aiemmin päivällä ihmetellyt. Hän kävi selälleen heinien päälle ja anoi kiimaisella äänellään:
"tule suorittamaan viimeinen testini."
Samassa mieleeni juolahti uusi ajatus. Työnsin sormiani Terhin vittuun, joka oli aivan kosteana limasta ja aloin hieroa sillä hänen kiinteitä rintojaan. Leikittelin niillä ja nousin itse hänen vatsansa päälle. Otin jalkovälistä lisää kosteutta ja hieroi sitä hänen rintojensa väliin. Asemoin kaluni samaan paikkaan ja puristin rintoja toisiaan vasten. Tällä välin Terhi työnsi muovisen kalun vittunsa ja alkoi työnnellä sitä samassa tahdissa minun kanssani. Hänen rintansa olivat todella ihmeen kiinteät. Ne ympäröivät kaluani tiiviisti, ilman että olisivat puristaneet. Terhin onnen huokausten ja vikinän saattelemana sain sen kauan kaivatun orgasmini ja ruiskin suurimman osan spermastani hänen alanpäin suunnattuun avoimeen suuhunsa. Hänelle se tuntui maistuvan.
Siirryin alaspäin ja otin kiinni tekokalusta ja Terhi siirsi kätensä puristelemaan rintojaan. Työntelin kalua tuossa tytön vitussa ja lipsuttelin klitorista kielelläni. Tämä sai hänet laukeamaan hurjasti vavisten ja voihkien. Ehkäpä häneltä lähti jopa taju vähäksi aikaa, koskapa hän oli hetken aivan hiljaa. Sitten hän nousi ja antoi minulle pitkän kiihkeän suudelman. "Saat kiitettävän", hän sanoi ja jatkoimme suutelemista.
Hommamme keskeytyi siihen, että Tiina yhtäkkiä ilmaantui latoon. Minuun iski hetkellinen pakokauhu ja pelkäsin jo pahinta, kunnes hänkin alkoi ottaa vaatteita pois päältään.
"Minun kai pitäisi olla teille kahdelle vihainen, mutta teidän leikkinne seuraaminen sai minut niin kiimaiseksi", hän sanoi ja tuli luoksemme. Hän nappasi muovikalun siskonsa kädestä ja alkoi selällään heinissä maaten sovittaa sitä sisäänsä.
"Mikset sinä koskaan kertonut, että meillä on talossa tällainenkin", hän tenäsi siskoltaan.
Laskeuduimme Terhin kanssa hänen viereensä kuusysiin ja aloin käsitellä hänen jalkoväliään suullani. Tiina hieroi sauvalla vittunsa ulkoisia laitoja ja työnsi sen sitten hieman sisään. Hän otti sen takaisin ulos ja hieroi vitun huulia. Toisella kädellään hän hieroi klitoristaan. Pääni Terhin haaruksissa autoin Tiinaa hieromalla hänen rintojaan yhdellä kädellä.
Terhin näytti ja todella tuntui saaneensa uutta vipinää jo välillä lerpahtaneeseen kaluuni. Hän välillä käytti sitä syvällä nielussaan, välillä nuoleskeli terskaa ja kiveksiä. Tunne jonka hän sai aikaan oli liiankin hyvä ja jouduin hillitsemään häntä, sillä en halunnut laueta vielä.
Annoin Terhin vitulle kunnon käsittelyn. Levitin ulkoisia huulia vapaalla kädelläni ja nuolin jokaisen nuoltavissa olevan sopen vitusta. Annoin klitorikselle oikean erikoiskäsittelyn; imin sitä ja koskettelin kielelläni joka puolelta. Hienoisia värähdyksiä kulki hänen alaruumiissaan aina, kun koskin tuohon 'hupinappiin'.
Tytöt päästelivät suustaan kiimaisina äännähdyksiä ja omat onnen huokaukseni yhtyivät niihin sointuvasti. Terhi oli tytöistä ensimmäinen, joka sai orgasminsa. Kun huomasin hänen olevan viittä vaille valmis, aloin leikkimään klitoriksella kaksin verroin ja sormillani kiihotin hänen vittunsa huulia. Hänen orgasminsa oli vähintäänkin edellisen luokkaa ja tunsin kuinka väristykset kulkivat läpi hänen ruumiinsa; rinnat värisivät kuin alatoopi; pää ja silmät kääntyivät ylöspäin ja hän vaipui heiniin äänähdellen jotakin sekavaa.
Seuraavaksi siirryin Tiinan kimppuun. Vedin tekokalun pois vitusta ja sovitin omani tilalle. Muutaman työnnön jälkeen hänkin laukesi äänekkäästi valittaen. Minulla oli vielä täysi latinki päällä, kun vedin kaluni ulos hänen vitustaan. Tiina ihmetteli, miksen purkautunut häneen ja vastasin, että minulla oli vielä muita suunnitelmia sen varalle.
Ohjasin Tiinaa raukean Terhin luokse ja pyysin häntä nuolemaan siskonsa vittua. Elleivät tytöt olisi olleet niin kiihkoissaan tästä tuskin olisi tullut mitään. Menimme Terhin päälle niin, että sain kaluni hänen suuhunsa ja Tiina sai suunsa hänen vittunsa kohdalle. Sitten vielä käännyin niin, että sain Tiina vitun kieleni kantaman päähän. Muodostimme eräänlaisen kolmion. Tiina kosketti ensin varovasti kielellään siskonsa klitorista ja sitten jo rohkeammin maistoi vittua ensimmäisen kerran elämässään.
Terhi oli vielä hieman heikkona äskeisestä orgasmistaan. Hänen suunsa ja kielensä liikkeet olivat jotenkin tahmean oloisia. Niinpä kehotin Tiinaa työntämään tekokalun Terhin takamukseen. Tiina työnsi sormensa Terhin vittuun ja siirsi kosteutta sieltä alempaan reikään. Kun hänen sormensa kosketti peräaukkoa koko tyttö värähti hieman. Peräaukon voideltuaan alkoi Tiina sovittaa tekokalua sinne. Terhin huulilta purkautui valitusta ja hetkessä hän oli täysin hereillä. Ote kalustani koveni ja kehotin Tiinaa jatkamaan. Hän työnsi kalua siskoonsa, kunnes sen pää oli kokonaan sisässä. Tämä sai Terhin valittamaan sen, mitä kalu suussaan pystyi.
Terhi käytti sormeaan vitussaan ja sitten työnsi sen suoraan peräaukostani sisään, ikään kuin kostoksi. Oli minun vuoroni valittaa ja se tuntui kiihottavan tyttöjä lisää. Sormen aiheuttama tunne oli minulle kokonaan uusi ja kiihotuin entistä enemmän. Ei kahta ilman kolmatta ajattelin ja työnsin vitussa käytetyn etusormeni Tiinan tiukempaan reikään.
Pyöritin etusormeani kultani ahterissa ja upotin kieleni hänen vittuunsa niin pitkälle kuin sitä riitti. Hän työnteli kalua Terhin hervottomassa alaruumiissa ja söi hänen vittuansa. Terhi imi kaluani ja liikutti sormeaan suolessani.
Minä sain meistä ensimmäisenä orgasmin, joka lennätti minut hetkeksi tähtitarhoihin. Nieltyään lastini Terhi otti sormensa pois ja antoi kaluni lipua ulos suustaan. Käännyin hieman, jotta sain paremmin hoidetuksi Tiina alapäätä. Seuraavaksi oli vuorossa Tiina, joka laukesi rajuimmin, kuin mitä olin koskaan nähnyt hänen tekevän, päin kasvojani ja jäi puolittain päälleni makaamaan. Raukeana irrottauduin hänestä ja siirryin Terhin jalkojen väliin. Aloin valmistella hänen loppulaskentaansa. Liikutin kalua hänen perälihoissaan ja suutelin hänen vittuaan. "Aah, aiii.. !" hän valitti ja viskoi päätään ylös ja alas. Heti kohta hän sai kolmannen peräkkäisen rajun orgasminsa ja jäi selälleen heinille makaamaan kuin kuollut.
Kaksi väsynyttä naista lepäsi vierekkäin. Annoin kummallekin suudelman ja kävin heidän väliinsä lepäämään.
Meiltä meni melko pitkään kerätessämme voimia. Terhi oli meistä kaikkein väsynein ja hän ehdotti, että nukkuisimme seuraavan yön ladossa. Ajatus oli varsin houkutteleva, mutta halusin peseytyä ja vaihtaa vaatteita ennen huomista työpäivää pellolla. Samaa halusi Tiinakin, joten saatoin tytöt kotiin ja painuin tätini saunaan pesulle. Sitten suuntasin iltapalan kautta sänkyyni ja unten maille.
Tyttöjen mummon ei ollut vielä aika lähteä ja hän toipui hyvin sairaskohtauksestaan; lääkärit pitivät sitä suurena ihmeenä. Tytöillä oli oma mielipide asiaan ja he kiittivät minua, aivan kuin olisin jotenkin vaikuttanut siihen.
(Estraadille astuu uusi päähenkilö. Jos kysyttäisiin, kenestä heistä pidän eniten, en harkitsisi kauankaan vastaustani. Tämänsorttista tyttöä tuskin on olemassa.)
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten heinätyötkin. Olin töiden vielä kestäessä tullut hyvin tutuksi Tiinan perheen kanssa. He pitivät minua kuin omana poikanaan ja yleisesti minusta sekä Tiinasta puhuttiin kuin tulevasta avioparista.
Takaisin kaupunkiin lähtöä edeltävänä iltana kuitenkin pieni maailmani järkkyi; meille kehkeytyi muheva riita. Kuten kaikki rakastavaisten riidat, tämäkin alkoi hyvin pienestä ja paisui uskomattomiin mittoihin. Tuntui, kuin kaikki se hellyys ja rakkaus, jota toista kohtaan oli vielä äsken tuntenut, olisi kääntynyt päälaelleen. Lauoimme toisillemme päin naamaa kaiken mitä saatoimme keksiä. Lopputuloksena oli, että kummatkin lähdimme paikalta juosten. Juoksin hetken suunta katsomatta ja purskahdin itkuun; onneksi kukaan ei ollut näkemässä.
Kohtauksesta selvittyäni olin erittäin nolona ja kaduin jokaikistä sanaa, jonka olin sanonut. Mutta en kehdannut enää etsiä Tiinaa ja pyytää anteeksi, niinpä suuntasin kohti tädin taloa ja punkkaa.
Seuraavana aamuna olo oli aivan hirveä. Olin aivan varma, että oli nyt menettänyt Tiinan lopullisesti. Jos se olisi ollut minusta kiinni, olisi olisin voinut maata sängyssä vaikka koko loppuelämäni, mutta täti raastoi minut aamiaiselle ja matkavalmiksi.
Jos päivä oli alkanut synkästi, oli sitä myös ilmakin. Koko matkan asemalle satoi ja aurinko oli synkän pilviverhon takana. Koko sen ajan ajattelin Tiinaa ja ajatukseni olivat synkempiä kuin pilvet ylläni. Olisin voinut vaikka vannoa, että joku oli lisännyt tiehen monta, pitkää, kilometriä lisää.
Kun vihdoin astuin aseman aulaan vettä vuotavine kenkineni olin lähes kuilun partaalla. Ei olisi tarvittu kuin yksi itsetunnon kolaus ja olisin mennyt vessaan ja vetänyt ranteeni auki.
Samassa huomasin naisen selin minuun ja sydämeni hypähti. Nainen näytti aivan Tiinalta ja niinpä kutsuin häntä nimeltä. Hetken jo luulin, jotta kaikki voisi vielä kääntyä hyväksi ja että hän oli tullut sopimaan riitaa; voisimme sopia kaikesta ja vaihtaa märät suudelmat matkaeväiksi. Nainen olikin Terhi, Tiinan isosisko. Hän kertoi tulleensa vartavasten saattamaan minua ja alkoi nauraa. Hän alkoi torua minua ja Tiinaa lapsellisiksi muuleiksi. Hänen mielestään olimme tehneet koko asiasta aivan liian suuren numeron, vaikka tämä kuuluu luonnollisena osana ihmissuhteisiin. Tiina oli itkeä tihuttanut koko edellisen yön ja aamulla hän oli ollut todella pahoillaan ja allapäin.
Kerrottuani Terhille rakastavani Tiinaa ylitse kaiken hän sanoi katsovansa mitä voisi tehdä. Kiitin häntä, annoin hänelle muiskun poskelle ja kiirehdin junaan, joka kuljetti minut takaisin kaupunkiin. Koko matkan mietin uutta toivonpilkahdusta, jonka hän oli tuonut minulle. Se antoi minulle toivoa paremmasta huomisesta ja tunsin mielialani taas kohoavan.
Kaupunkiin saavuttuani aloin taas elää normaalia kaupunkilaiselämääni; katsoin televisiota, kävin leffassa, valvoin illalla pitkään jne. Silti minusta tuntui, että elämästäni puuttui jotakin. Jotakin uutta ja tärkeätä. Tämä puutos ilmaantui seuraavana viikonloppuna ovelleni. Asuin vielä vanhempieni luona lähinnä taloudellisista syistä ja sattumalta juuri tänä viikonloppuna he olivat viettämässä rentouttavaa täyshoitoa läheisessä kylpylässä. Niinpä avasin itse oven tuona lauantaiaamupäivänä ja yllätyin iloisesti Tiinan seistessä kuistilla.
Hetkeen en osannut sanoa tai tehdä mitään; tosin eipä näyttänyt Tiinakaan osaavan. Seisoimme siinä ja katselimme toisiamme ja tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Sitä aikaa, jonka seisoimme siinä on jälkeenpäin vaikea arvioida. Se saattoi olla sekunteja tai minuutteja, mutta kun se päättyi rutistin hänet rintaani vasten ja suputin hänen korvaansa ikuista rakkauttani sekä anteeksi pyyntöjäni. Hän vastasi eleeseeni kyhnyttämällä poskeaan omaani vasten ja etsimällä suunsa omani kohdalle. Siinä kaikkien naapureiden nähden vaihdoimme suudelman, joka alkoi rakkauden palolla ja päättyi alkukantaiseen lihan himoon; huomasin haluavani rakastella nyt ja heti. Tosin järkeni sanoi, että naapureille ei tarvitsisi enää järjestää lisää hupia, niinpä pyysin häntä peremmälle.
Tuskin ovi oli ehtinyt sulkeutua, kun olin Tiinan kimpussaan. Kaadoin hänet lattialle kaikkine kantamuksineen ja aloin suorastaan repimään vaatteita hänen päältään. Siinä leikissä ei hän jäänyt yhtään huonommaksi ja pian napit lentelivät sekä metalli taipui. Alta aikayksikön olimme kummatkin alastomia ja pyörimme eteisen lattialla. Hurjana himosta ja rakkaudesta tuota naiskappaletta kohtaan tein tahdottomia liikkeitä ja suutelin häntä kuin viimeistä päivää. Olin niin ylilatautunut, että tuskin hän kosketti kaluani, kun laukesin ja spermani roiskui hänen vatsalleen sekä matolle. Nolona pyytelin anteeksi ja kävin käsiksi hänen alaruumiiseensa. Annoin hänen vitullensa perusteellisen käsittelyn ja sain hänetkin laukeamaan.
Puolen tunnin päästä olimme saaneet itsemme pystyyn, kaikki napit korjatuiksi ja kahvipöytään. Kaikki tuntui palanneen ennalleen ja menneen viikon tapahtumat olivat aivan kuin paha unta. Me jopa laskimme leikkiä koko asiasta ja nauroimme omalle typeryydellemme.
Koko se päivä meni mukavasti. Vein Tiinan tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin ja syömään erääseen siistiin ravintolaan. Sisään mennessämme huomasin ravintolan aulassa ilmoituksen siitä, että illalla täällä olisi disco. Otin asian puheeksi ruokaillessamme ja hän oli heti innolla mukana aikeessani tulla tänne illalla tuulettumaan.
Illan tullen astelimme samaiseen ravintolaan ja etsimme vapaan pöydän sopivan välimatkan päästä tanssilattiasta. Paikka oli puolillaan ja joukossa oli enemmän naisia kuin miehiä. Musiikki jota soitettiin koostui pääasiassa vanhoista hiteistä ja äänen taso oli aivan liian korkea, joten meillä ei ollut heti hinkua tanssimaan; sen sijaan otimme muutamat ja juttelimme mukavia. Sitä mukaa, kun alkoholi alkoi kiertää suonissamme, unohdimme kovaa soitetun musiikin ja juttelimme intiimeistäkin asioista.
Jossakin vaiheessa iltaa pyysin häntä tanssimaan hidasta kappaletta kanssani ja astuimme tanssilattialle. Koko tanssin ajan pidin häntä kiinni vartalossani ja hieroin kädelläni hänen takaruumistaan. Ensin liikutin sormiani hellävaraisesti hänen alaselällään ja sitten siirsin niitä alaspäin, kunnes olin takamuksen kohdalla. Tämä sain hänet hankaamaan haarustaan reittäni vasten ja minulla seisoi, kuin viimeistä päivää. Tanssin loputtua suutelimme intohimoisesti ja käsi kädessä siirryimme takaisin pöytäämme. Kaiken tämän teimme ilman häpeän häivää sillä alkoholi oli sopivasti poistanut estoja.
Istuuduttuamme Tiina suputti korvaani, että hänellä on hyvä suunnitelma. Ennen, kuin ehdin sitä sen kummemmin ihmettelemään hän nousi ja käveli läheiseen pöytään, jossa istui yksinäinen nainen. Nainen oli alle kolmekymppinen ja hän näytti todelliselta seksipommilta.
Tiina istuutui juttelemaan naisen kanssa ja samalla pöytääni lähestyi toinen nainen, joka ensisilmäykseltä oli tavallisen näköinen. Oli naisten haku ja niinpä hän pyysi minua tanssilattialle. Katsahdin kultaani ja hän nyökkäsi hyväksyvästi. Kappale oli hidas ja minulla oli aikaa katsoa tyttöä tarkemmin; ruskeat taakse sidotut hiukset, pyöreät silmälasit, hillitty vaatetus, koko yleisilme huokui älykkyyttä ja rauhallisuutta. Hän esitteli itsensä Katariinaksi.
Tanssittuamme kutsuin hänet pöytäämme ja juttelimme niitä näitä, mutta pidin samalla tiukasti silmällä, mitä Tiina puuhaa toisessa pöydässä. Yhtäkkiä siellä alkoi tapahtua. Nainen valahti tulipunaiseksi ja rääkäisi jotakin Tiinalle. Sitten hän viskasi lasinsa sisällön toisen päälle ja poistui vääristynyt ilme kasvoillaan ravintolasta. Ihmetellen, mikä oli saanut kohtauksen aikaan, nousin ylös ja aioin osallistua tapahtumiin kunnes Tiina viittasi minua istumaan. Onneksi lasissa oli ollut vain jäävettä.
Esittelin naiset toisilleen ja Tiina istuutui Katariinan viereen. Siinä näitä ja muita puheltuamme sekä muutamat otettuamme huomasimme vieraamme alkavan vapautua; hänen puheensa kävi vuolaamaksi ja elkeensä rennommiksi.
Vähän ajan päästä Tiina kuiskasi jotakin Katariinan korvaan ja naisen poskille nousi puna ja hänen ilmeensä värähti. Hetken jo pelkäsin, että hänkin räjähtäisi, mutta sen sijaan hän katsoi minua ja hymyili. Naiset juttelivat vielä hetken puoliääneen ja katselivat minua virne huulillaan. Pian naiset olivat valmiita lähtemään ravintolasta ja niinpä teimme sen.
Heti ulkopuolella Katariina pyysi saada tulla meille yöksi, koskapa hänellä ei ollut muutakaan majapaikkaa. Tiinallakaan ei ollut mitään asiaa vastaan, joten lupasin majoittaa hänet.
Kotiin saavuttuamme kaivoin esille pullon makeata omenaviiniä. Istuuduimme juomaan sitä olohuoneen sohvalle ja juttelimme lisää. Vähän viiniä juotuaan alkoi Katariina valittaa kuumuudesta. Olin jo matkalla aukaisemaan ikkunaa kun huomasin hänen vilvoittelevan toisella tavalla ja palasin istumaan. Hän otti silmälasinsa pois ja aukaisi hiuksensa takaa. Sitten hän alkoi hitaasti vetää paitaansa ylemmäksi. Hän oli pukeutunut pitsisiin rintaliiveihin ja hän poisti nekin. Näkyviin tulivat pari vielä nuoruuden kimmoisia rintoja. Koko naisen olemus oli hetkessä muuttunut täyteen kiimaa; hän hyväili omia rintojaan, kävi selälleen ja pyysi meitä olemaan hänelle hellä.
Tiina oli hänkin jo riisuutunut ja hyväili itseään. Riisuin vaatteet päältäni ja liuuin Katariinan toiselle rinnalle. Samalla Tiina veti naiselta farkkuja jalasta. Aukaisin suuni kokonaan ja otin suuhuni niin paljon rintaa kuin sain. Imin ja annoin rinnan lipua suustani kunnes vain nänni oli huulteni välissä. Toistin käsittelyni molemmille rinnoille. Hän kiemurteli kuumassaan ja päästi onneaan kuvastavia ääniä suustaan.
Tiina oli ehtinyt päästä pitsisille pikkuhousuille ja liikutti sormeaan hellävaraisesti pitkin kangasta. Katariina ei kestänyt tätä ja sai ensimmäisen orgasminsa syvään huohottaen. Sormi lisäsi painettaan ja keskittyi nyt ainoastaan niihin kohtiin, joissa kangas oli märkä. Ylös ja alas se liikkui kunnes hän kiimaisella äänellä pyysi ottamaan housut pois. Housut vedettiin hitaasti pois ja viskattiin nurkkaan.
Tiina asettui Katariinan jalkoväliin ja alkoi hellävaraisesti käsitellä kielellään ulkoisia synnyttimiä. Nainen oli valmis seuraavaan orgasmiinsa ja se tuli äänekkäämpänä kuin edellinen. Hetken hän liikehti sekä puhkui jotakin sekavaa ja sitten vaatimalla vaati lisää.
Katariinan nännit olivat kasvaneet ja ne sojottivat uhkeasti. Hyväilin niitä ja osoitin kaiken huomioni hänen yläruumiiseensa. Suutelin häntä suulle ja kaulalle. Leivoin toisella kädellä hänen kimmoisia rintojaan ja toisella pörrötin tuuheita hiuksia tai hyväilin hänen siroa niskaansa.
Tiina oli siirtynyt käytännössä syömään Katariinan poimuja. Hän pyöritti kieltään klitoriksen ympärillä ja imi eritteitä suoraan vitusta. Katariinan alapää oli hervoton ja teki lähes tahdottomia liikkeitä. Hänen päänsä kääntyili ja hänen kätensä olivat rauhattomassa liikkeessä. Hän päästi suustaan huudahduksia ja huohotti kuin pitkänmatkan juoksija. Viimein koko ruumis jäykistyi ja hän sai rajun orgasmin. Hän vaikersi taasen jotakin josta ei saanut selvän ja jäi makaamaan selälleen raskaasti hengittäen.
Suutelin Tiinaa intohimoisesti ja maistoin hänen suussaan vitun maun. Sitten nuolin eritteitä hänen kasvoiltaan ja hyväilin rintoja jotka nekin olivat kiimasta kiinteitä. Hän otti kiinni kalustani voihkien ja hieroi sitä kunnes olin valmis laukeamaan, mutta sitten hän lopetti. Hyvä niin, sillä halusin laueta hänen sisäänsä. Hän ei vain lopettanut vaan myös poistui huoneesta hakeakseen jotakin.
Se jotakin oli puolisen metriä pitkä ja kolmisenkymmentä senttiä leveä laatikko. Kun Tiina aukaisi sen en ollut uskoa silmiäni; se sisälsi jos jonkin moista, kokoista ja näköistä hieromasauvaa. Siellä oli myös purkki liukuvoidetta ja pullollinen hyväilyvoidetta. Hän selitti käyneensä seksikaupassa ostamassa sauvaa, muttei osannut valita mieleistään, joten hän oli saanut niitä kokeiltavaksi mukaan. Katariinaa hän oli pyytänyt mukaan sovittamaan niitä.
"Mutta ensin hoidetaan eräs juttu pois päiväjärjestyksestä", hän sanoi ja otti liukuvoiteen. Seuraavaksi hän kävi vatsalleen matolle ja nosti perää niin, että näin sen kokonaan.
"Vie minulta neitsyys myös toisesta reiästä", hän vaati.
Katariinalla oli hyvä kunto, sillä hän ei tarvinnut paljon aikaa toipuakseen jaloilleen. Hän sijoittautui Tiinan alavatsan alle niin, että sai kielensä vitulle ja alkoi hyväillä sitä. Tiina voihki ja kannusti minua aloittamaan.
Raivasin tieni kultani peräaukolle ja aloin hieroa liukuvoidetta sille. Ensin työnsin yhden sormen sisään ja se tuntui jo koskevan, joten neuvoin häntä rentouttamaan sulkijalihaksensa. Hetken päästä työnsin toisenkin sormen sisään ja kolmannen. Nyt hän huusi tuskissaan muttei halunnut lopettaa operaatiotani vaan sai rajun orgasmin, jossa kipu yhtyi täyteen onnentunteeseen. Se kaikki purkautui ilmoille rajuna kiljahduksena.
Vetäydyin aukolta rasvatakseni kaluni ja aloin hivuttaa terskaani kohti maaliani. Katariina antoi tilaa ja pääsin tuomaan terskani kultani pakaroille. Hieroin sillä pyllynposkia että vitun seutua ja hän voihkimalla vaati minua tulemaan sisälleen. Kiilasin terskani oikealle kohdalle ja nainen allamme alkoi hyväillä taas vittua ja minun kivespussejani.
Painoin terskaani eteenpäin ja tunsin rajun vastuksen. Tiina äänteli nyt tauotta ja ääni nousi mitä enemmän työnsin.
"Varovasti... annaaa... sattuu... tuleeee...", olivat ainoat ymmärrettävät sanat jotka kuulin ja kiihkoissani työnsin kaluani eteenpäin pingottaen hänen siroa peräaukkoaan. Yhtäkkiä hän päästi kirkaisun ja huomasin koko terskani solahtaneen sisään lihan keskelle.
Tiinan sulkijalihas oli pingottunut kiinni kaluni varteen ja aloin työntää terskaani syvemmälle voivottelevan nuoren naisen suoleen. Jokainen liikkeeni tuntui aiheuttavan tuskaa, mutta hän ei kuitenkaan halunnut lopettaa vaan otti hitaasti sisäänsä koko miehisen komeuteni.
Katariina nuoli vittua minkä asennostaan pystyi ja välillä hyväili kiveksiäni. Paljolti hänen ansiostaan Tiina sai seuraavan räiskyvän orgasminsa juuri kun olin vetämässä kaluani takaisin. Tunsin vitun liikkeet kalussani ja aloin liikuttaa sitä nopeammin. Vedin terskan ulos lihan kuumasta syleilystä juuri orgasmin huipussa ja survaisin sen takaisin yhdellä liikkeellä. Tällä kertaa hän huusi kiimaansa sillä kaikki kivut olivat muuttuneet nautinnoiksi.
Tiina eli jokaisen liikkeeni mukana. Joka työnnöllä pyrin pidemmälle kuin edellisellä. Jokaisella vedolla hieroin sulkijalihasta terskani harjalla. Hän myötäili jokaista liikettäni ja Katariinalla oli täysi työ pysyä mukana. Pian oli valmis purkautumaan ja levitin pyllyn puoliskoja päästäkseni pidemmälle kuin ennen.
"Anna minulle kaikki... työnnä niin, että tunnen sperman suussani...", hän kähisi ja työnnyin rajusti häneen. Sain elämäni orgasmin ja jäykistyin hetkeksi koko komeuteni naisen tiukassa perässä. Katariina hieroi vittua ja klitorista nyt hyvin määrätietoisesti lahjoittaen Tiinalle uuden tähän mennessä rajuimman orgasmin. Hän tuli heti perääni ja olin vielä tiukasti kiinni kuumassa lihassa, joten tunsin sen sisäisen voiman kalussani. Se tuli kuin hyökyaalto ja sinkosi naisen hetkeksi tähtitarhoihin.
Vetäydyttyäni oli Tiinan vuoro levähtää ja hän tekikin sen kunnolla, sillä hän sattui nukahtamaan ja heräsi vasta seuraavana aamuna.
Huomattuamme tilanteen peittelimme hänet ja hiivimme ulos huoneesta kaikkine `leikkikaluinemme'. Vein Katariinan suihkuun ja pesin hänet yltä päältä. Sitten sain häneltä saman kohtelun ja kaluni oli jo valmis uuteen taistoon.
Kannoin kostean naisen makuuhuoneeseeni ja laskin sängylle. Suutelimme hillittömästi tovin ja hieroimme toisiamme, kunnes kävin hänen päälleen ja ohjasin sykkivän terskani hänen jalkoväliinsä. Työnsin sen hitaasti sisään selvästi nauttivan nuoren naisen vittuun, joka oli piukkaa piukempi ja selvästi ahmi terskaani syvemmälle ja syvemmälle. Painoin kunnes koko miehuuteni oli lämpimän, kireän ja samalla niin eloisan lihan keskellä. Taaksepäin vetäessäni ei se olisi halunnut luopua sentistäkään vaan imi kaksin verroin.
En kestänyt tätä menoa pitkäänkään, joten purkauduin syvälle Katariinan poimuihin miehisen hurmioni huumassa. Hän tuli hieman jälkeeni ja vittu kaluni ympärillä oli kuin noiduttu sillä se lypsi jokaisen kalustani lähtevän pisaran. Pelkäsinpä siinä jopa menettäväni jotakin muutakin kuin pelkät siemeneni.
Vetäytyessäni olin tyydyttynyt ja jo valmis nukahtamaan tähän Katariina sylissäni, mutta vieraamme osoittautui todelliseksi seksipedoksi; hän ei ollut vieläkään saanut tarpeekseen. Hän nousi ylös ja alkoi tutkia laatikon sisältöä tarkemmin. Itse oli jo niin väsynyt, että halusin vain nukkua ja niinpä nukahdin viimeisenä näkynäni naisen sperman tahrima haaraväli.
(Olenkohan minä lukenut liikaa Viisikkoa joskus nuorempana?)
Aamulla heräsin tyttömäiseen kikatukseen, joka kuului olohuoneen puolelta. Noustessani huomasin olevani olosuhteisiin verrattuna varsin hyvässä kunnossa. Minulla ei ollut krapulaa eikä kalunikaan kivistänyt eilisen käsittelyn jälkeen. Muutenkin oloni oli ihmeen kirkas ja iloinen. Unessa 100 Katariinaa oli tullut ja syönyt minut poskeensa, aloittaen intiimeistä osista. He saivat jokaisella puraisullaan aikaan ainoastaan mielihyvää ja lopulta koko tietoisuuteni lipui naisten sisuksiin. Suolistossa tietoisuuteni siirtyi tyttöjen verenkiertoon ja sitä kautta kaikkiin eroottisiin paikkoihin kehossa. Kaikki 100 naista saivat samanaikaisesti orgasmin, joka järisytti maata ja kuului kauas. Seuraavaksi paikalle ilmaantui 10'000 Tiinaa, jotka söivät edelliset ja saivat orgasmin, joka syöksi maapallon radaltaan... Hassu uni.
Seurasin ääntä ja löysin tytöt sormeilemasta sauvoja. Joitakin oli jo ilmiselvästi kokeiltukin mutta kumpikaan ei ollut vielä löytänyt mieleistään. Jonkin aikaa touhua seurattuani huomasin olevani nälissäni ja kysäisin, josko heille maittaisi aamupala. Sain vastaukseksi nyökkäyksiä ja lähdin etsimään jotakin syötäväksi kelpaavaa. Jääkaapissa oli eilistä pizzaa ja kolaa; se sai kelvata.
Tytöt söivät ahnaasti kylmää pizzaa ja ryystivät kolaa pulloistaan (he olivat muuten otettuja, kun kutsuin heitä tytöiksi). Syödessämme emme puhuneet sanaakaan kunnes viimeinen pala oli hävinnyt ja juomat juotu. Hiljaisuuden rikkoi Katariina, joka pidellen 1/3 litran kolapullostaan kertoi meille pienen tarinan.
"Minua on aina kiihottanut tämän pullon muoto...", hän sanoi tunnustellen sitä sormillaan. Katsahdin pulloani ja huomasin etten koskaan ollut katsonut sitä sillä silmällä.
"...sen kovuus ja uhkeus...", hän jatkoi hieroen pulloaan.
"...en kuitenkaan ole koskaan uskaltanut kokeilla sitä, mutta nyt ehkä te voisitte auttaa minua sen kanssa...?",hän jätti kysymyksen ilmaan ja katsahti meihin. Olimme tietenkin heti innolla mukana ja Tiinakin pulloa tunnusteltuaan halusi kokeilla sitä sisäänsä.
Selvittyäni himon sekaisesta horroksestani satuin katsahtamaan kelloon ja huomasin kauhukseni, että kello oli jo yksi iltapäivällä; tunnin päästä vanhempani tulisivat kotiin. Siivosimme kaikki jälkemme, otimme kimppa suihkun ja lupasimme jatkaa myöhemmin siitä mihin jäimme. Puhelinnumerot vaihdettuamme ja lähtösuukot annettuamme saattelimme Katariinan ulos. Vielä kaiken tarkistettuamme istuimme sohvalle katsomaan televisiota kuin kaksi viatonta pulmusta.
Tiina teki hyvän vaikutuksen vanhempiini ja pian he juttelivat kuin vanhat ystävät. He olivat erityisen kiinnostuneita naisen kodistaan ja elämästä maalla. Sitten he kertoivat omista kokemuksistaan ja aloin vähitellen tuntea itseni lähes ulkopuoliseksi koko keskustelussa, varsinkin kun olin kuullut ne jutut jo monesti ennenkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun he alkoivat muistella minun lapsuuttani ja paljastaa hieman kipeitäkin asioita, halusin vaipua maanrakoon.
Yhtäkkiä puhelin rupesi soimaan ja huomasin tilaisuuteni tuleen; ryntäsin huoneesta vastaamaan siihen ennen kuin kukaan muu ehti reagoida. Puhelin oli toisessa päässä taloa, mutta taitoin matkan alle kymmenen sekunnin ja nostin ahnaasti kuulokojeen ylös.
"Onko se Laitisilla?", kysyi tuntematon naisääni ja en voinut muuta kuin myöntää.
"Saisinkos minä...", hän lausui nimeni ja jatkoi"...puhelimeen." Vastasin olevani jo valmiiksi.
"Nyt kuuntele", hän sanoi määrätietoisella äänellä ja piti pienen tauon.
"Minä olen Katariinan äiti ja kävimme juuri varsin mielenkiintoisen keskustelun. Älä ymmärrä minua väärin sillä minusta kaikki mitä te olette tehneet on samantekevää kunhan hän vain pitää siitä, mutta koska tyttö on vasta 16 vuotias en haluaisi hänen seurustelevan kenen tahansa kanssa."
Kuusitoista, toistin imetystä äänessäni.
"Aivan ja hän on varsin kehittynyt ikäisekseen, eikö vaan?", hän jatkoi.
"Miksipä ette tulisi ystävättäresi kanssa meille huomenna käymään?", hän pulittain kysyi jo pehmeämmällä äänellä. Lupasin harkita asiaa.
"Me odotamme teitä sitten puolen päivän aikaan osoitteessa...", hän kertoi kotiosoitteensa jo hieman keimailun makua äänessään.
Toivottelimme vielä toisillemme hyvät päivänjatkot ja suljin puhelimen varsin sekavalla mielellä.
Illemmalla kerroin puhelusta Tiinalle eikä hänkään ei ollut uskoa korviaan kun kerroin Katariinan olevan vain kuusitoistavuotias. Keskustelimme asiasta pitkään ja päätimme noudattaa saamaamme kutsua. Niinpä seuraavana päivänä kellon lyödessä kahtatoista olimme kyseisessä osoitteessa ja arvoituksellisen mielialan vallitessa painoin ovisummeria.
Mitään ei tapahtunut. Ehdin jo pienoisen odottelun jälkeen painaa toisenkin kerran, kunnes kuulimme jotain takaamme.
"Ah, siinähän te olette", sanoi Katariinan tuttu ääni.
Käännyimme ympäri.
"Päätimme äitini kanssa lekotella pihalla näin kauniina kesäpäivänä."
Hän oli pukeutunut ehdottomasti yhteen niukkakankaisimmista uima-asuita joita oli koskaan nähnyt; yläosan kangas peitti hädin tuskin puolet rinnoista ja alaosa koostui lähes pelkästään kahdesta kapeasta kangassuikaleesta. Todellinen miehen surma.
"Pidätkö siitä?", hän kysyi huomatessaan kiinnostukseni, "sain sen lahjaksi äidiltäni". Hän pyörähti ympäri aivan kuin mannekiini ja johdatti meidät talon ympäri takapihalle jossa toinen nainen otti aurinkoa selällään maaten. Hänen vartalostaan näki heti, että hänelle maistuivat hyvät ruoat enemmän kuin liikunta sillä hänellä oli runsaasti ylipainoa. Rasvaa oli erityisesti kertynyt pohkeisiin, vatsaan ja rintoihin, jotka olivat kasvaneet todella isoiksi. Lähestyessämme hän nousi istumaan ja huomasin hänen olevan täysin alasti.
Katariina esitteli meidät äidilleen ja kättelimme hänen turtaa kättään. Kun kaikki kohteliaisuudet oli käyty hän halusi meidän käyttävän hänen etunimeään, Annaa. Seurasi varttitunti, jonka aikana puhuimme varovasti joutavuuksia, kunnes hän ehdotti, josko mekin vaihtaisimme jotakin kevyempää ylle. Minulla oli shortsit housujeni alla, mutta Tiinalta puuttui sopiva asuste. Niinpä hän lähti Katariinan kanssa etsimään sisältä sellaista.
Riisuuduttuani yritin välttää katsomasta Annaa kovin intiimeihin kohtiin säilyttääkseni mielenmalttini ja pysyäkseni housuissani. Tilanne kuitenkin pahentui kun hän kääntyi minuun päin ja esitteli sulojaan virne kasvolla. Aivan kuin vahingossa hän kosketteli itseään eri paikoista, sillä hänen kätensä eivät pysyneet hetkeäkään paikallaan. Hänen kasvoillaan näkyi hienoinen kiiman väre. Jos olisi pitänyt äänestää oliko tämä nainen seksikäs, olisin tiennyt heti vastauksen sillä pikkuveljeni oli jo antanut äänensä. Tyytyväisenä hän huomasi tilanteeni ja kääntyi vatsalleen.
Katariina toi minulle sisältä juotavaa, jonka otin kiitollisena vastaan. Se oli maustaan päätellen jonkinlaista sitrushedelmistä puristettua mehua, mutta siinä maistui myös toinen vieras maku, joka muistutti lähinnä hunajaa. Mitä tahansa lasissa sitten olikin se virkisti kummasti oloani ja tunsin olevani täynnä tarmoa. Hänellä oli mukana myös aurinkovoidepullo, jolla hän viittoili äitinsä suuntaan ja iski minulle silmää. Sitten hän suputti korvaani:
"Lupasin sinut hänen käyttöönsä pariksi tunniksi."
En ollut uskoa korviani. Ensireaktioni oli ihmetyksen sekainen kauna tätä nuorta naista kohtaan, joka päättää toisten asioista. Tarkemmin asiaa ajateltuani olin kiitollinen.
"Älä huoli", hän jatkoi, "kyllä meillä riittää puuhaa Tiinan kanssa sisälläkin", hän sanoi ja hieraisi jalkoväliään.
En voinut muuta kuin ihailla tuon nuoren naisen asennetta seksiin. Hän tuntui olevan kyltymätön, todellinen miesten nielijä. Hän voisi varmaan tehdä kokonaisen jalkapallojoukkueellisen miehiä onnelliseksi ja jatkaa samaa meininkiä vastustajan pukukopissakin.
Sen enempää pyristelemättä otin pullon suudellen häntä poskelle ja sitten läimäytin häntä kevyesti ahterille. Hymyillen tyttö painui takaisin sisälle.
Lähestyin Annaa pullo kädessäni ja kysyin halusiko hän, että hieron häneen aurinkovoidetta. Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa ja pian istuin hänen vieressään ja hieroin kermamaista voidetta hänen selkäänsä. Annan koko vartalo oli ihran peittämää velttoa massaa ja se antoi pehmeänä periksi sormieni alla. Jostakin syystä se kuitenkin tuntui hyvin eroottiselta ja kaluni oli taas hetkessä juhlakunnossa.
Yhtäkkiä sen enempää märästä selästään piittaamatta Anna kääntyi ja kaappasi minut syliinsä. Hurjana kuin kiimainen naarastiikeri hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päätäni poveansa vasten; olin jo hukkua hänen rintojensa väliin ja töin tuskin sai hengitettyä, kunnes hän hieman hellitti.
"Nyt katsotaan, poju, onko sinusta mihinkään", hän julisti.
"Olen vapaassa käytössäsi; saat tehdä minulle mitä ikinä haluat, kunhan vain tuotat minulle mielihyvää." Hän piti pienen tauon ja katsoi shortsejani.
"Näytä tädille mikä sinulla niin pyrkii housuita ulos", hän kehräsi ja kurotti kohti shortsejani. Oli aivan selvää kumpi määräsi mitä tehdään, sillä olin hetkessä vaatteeton ja käännetty toisin päin, jotta hän sai tutkittua perhekalleuttani lähempää.
Ohjasin pääni hänen tuuheaan jalkoväliinsä ja sain siirtää hieman lihaa tieltäni nähdäkseni kohteeni. Sen huulet loistivat syvää punaa ja olivat avautuneet kuin kukka mehiläistä varten. Kokeilin vittua parilla sormella ja totesin heti, että tämä nainen ei omista ainakaan niitä kaikkein kireimpiä sukuelimiä, joita olin nähnyt. Silti se oli pehmeän kimmoisa ja ympäröi sormiani jokasuunasta sopivalla voimalla.
Anna upotti kaluani suuhunsa, kunnes tunsin sen olevan aivan kurkun suulla. Yhdellä nopealla liikkeellä hän nielaisi terskani ja tunne oli sanoinkuvaamaton. Hän liikutti terskaa edestakaisin kurkun suulla ja se teki niin hyvää, että halusin tehdä hänellekin jotain tavallisesta poikkeavaa. Niinpä painoin kämmeneni niin kasaan kuin sain ja työnsin sen hitaasti hänen vittuunsa, samalla kielelläni klitorista kiihottaen.
Anna ynisi jotakin ja kiihdytti tahtiaan. Samalla tunsin purkautuvani hetkellä millä hyvänsä ja lisäsin liikettä kädessäni, joka oli hänen sisässään aina rannetta myöten. Tunnustelin sormenpäilläni kohdun nipukkaa ja sitten työnsin käteni niin pitkälle kuin sain sen. Samassa sain orgasmini ja hurmiossa imin klitorista aiheuttaen hänellekin ties kuinka monennen. Sperma lensi suoraan hänen kurkkuunsa ja vasta lauettuani hän veti vehkeeni ulos. Itse vedin kostean käteni pois vitusta ja nuolin sen puhtaaksi, sillä olinhan jo oppinut pitämään vitun mausta.
"Kiitos", hän sanoi ja näytti onnelliselta.
Kiitin itsekin häntä ja ihmettelin kurkkutemppua.
"Se on vain harjoituksen tulosta", hän vastasi ja jatkoi, "niin kuin on sekin harjoituksen tulosta, että sait helposti kätesi sisääni. Tule, haluan näyttää sinulle jotakin." Hän nousi ja lähti kävelemään kohti taloa. Seurasin selvästi lonkkavikaista naista sisälle taloon ja suoraan hänen makuuhuoneeseensa. En ollut matkalla nähnyt ketään, mutta kuulin ääntelyä eräästä huoneesta ja arvelin tyttöjen olevan siellä tekemässä ties mitä.
Anna vaappui suoraan vaatekaapilleen ja otti sieltä erään esineen. Esine oli tekokalu ja varsin kookas sellaiseksi. Se oli itseasiassa melkoinen muurinmurtaja, sillä sen halkaisija oli yli seitsemän senttimetriä ja pituutta sillä oli lähes puoli metriä. Sen kummempia aikailematta hän kävi selälleen sängylle ja alkoi ujuttaa sitä sisänsä raskaasti hengittäen. Hänen eleensä osittivat syvää nautintoa ja hän anoi kiimaisella äänellä:
"Hyväile minua!"
Minulta meni runsas vartti Annan kimpussa. Hieroin ja imin hänen mahtavia rintojaan, kunnes siirryin auttamaan tekokalun kanssa. Kalun liikkuessa kuuman lihan keskellä hieroin ulkosynnyttimiä ja hän laukesi monta kertaa. Hän oli niin keskittynyt omaan hyvään oloonsa, jotta unohti minut lähes kokonaan ja kaluni ei saanut edes `ystävällistä kädenpuristusta'. Viimein kunnes olin ainakin hetkellisesti tyydyttänyt hänen halunsa, jätin hänet lepäämään ja suunnistin etsimään tyttöjä.
Kaluni oli jo ehtinyt laskea, kun saavuin ovelle, jonka takaa olin aiemmin kuullut ääntelyä. Yritin varovaisesti kuunnella mahdollisia ääniä, mutta mitään ei kuulunut. Koputettuani kohteliaasti ovelle sain saman vastauksen. Nyt sen kummempia odottelematta aukaisin oven ja katsahdin sisälle hämärään huoneeseen. Huone oli viitisen metriä kanttiinsa ja sitä hallitsi iso sänky. Vastapäisellä seinällä oli ovi puoliksi auki ja sen takaa loisti valo. Suuntasin kohti valoa ja tulin valoisaan käytävään, joka johti pienille metallirappusille. Käytävässä oli toki muitakin ovia, kuin se josta tulin sisään, mutta kaikki ne tuntuivat olevan lukossa, joten suunnistin kohti rappusia. Olin varsin yllättynyt kun saavuin rappusten yläpäähän, sillä ne näyttivät ulottuvan todella pitkälle alaspäin; näytti aivan siltä, kuin porraskuilu olisi ollut pohjaton. Samalla huomasin kuulevani hienoista veden pärskettä alhaalta ja sen enempiä odottelematta aloin laskeutua portaita alaspäin, kohti voimistuvaa ääntä samalla ihmetellen sen aiheuttajaa. Ja kyllähän ne portaat melko syvälle johtivatkin. Olin laskeutunut nelisenkymmentä metriä, kunnes saavutin alatason ja taas oli vastassa valaistu käytävä. Päästyäni sen päähän en ollut uskoa silmiäni. Edessäni oli suuri ja avara luola, jonka keskellä oli järvi. Kaksi nuorta naista telmi vedessä kuin lapset pärskien vettä ympäriinsä. Myöhemmin kuulin, että tämä paikka oli luonnon muovaama ja se löydettiin aivan sattumalta.
Seisoin oviaukossa suu auki, kunnes Katariina rikkoi taian ja huikkasi:
"Ah, no, jokos äiti päästi sinut menemään!?! Tule uimaan seuraksemme. Me tässä jo kaipasimmekin lisää leikkikavereita." Hän päästi tyttömäisen kikatuksen ja viittoili suuntaansa innoissaan.
Hyppäsin veteen ja leikimme hetken kuin pahalaiset kakarat hippaa. Vesi oli yllättävänkin lämmintä ja se maistui raikkaalta. Pienoinen vesiputous toi järveen kokoajan uutta vettä ja toisessa päässä järveä vesi hävisi pieneen tunneliin. Tunnelin eteen oli turvallisuussyistä asennettu metalliverkko; vaikkei virtaus kovin voimakasta ollutkaan se kuitenkin riitti vaihtamaan sopivasti vettä järvessä.
Leikki oli varsin uuvuttavaa ja pian olin valmis lepäämän hetkisen. Leikin aikana olin seurannut heidän alastomia vartaloitaan läheltä ja kaluni oli taas herännyt unestaan. Sen enempää häpeilemättä nousin vedestä ja kävin selälleni kivialustalle levitetylle lepotuolille. Kaluni oli vielä kuin lähtövalmis avaruusraketti ja sen tytötkin huomasivat, sillä yhtäkkiä he olivat kimpussani.
Katariina istui naamalleni tuoden koko komeutensa hyväiltäväkseni. Tiina käytti asettani suussaan ja sitten istui sen lihansa keskelle. Hän aloitti hitaasti pienen edestakaisen liikkeen hieroen klitoristaan karvoitukseeni. Myös Katariina liikutti peräänsä hellävaraisesti edestakaisin ja auttoi minua käsittelemään hänen raikkaanpunaista läpeään jokapuolelta. Se maistui juuri oikealta. Kurkotin käsilläni hänen kiinteille rinnoilleen ja hyväilin niitäkin hellävaraisesti. Nännit olivat kasvaneet hyvinkin lähes sentin pituisiksi. Hyväillessäni niitä hän kiihdytti lantionsa liikettä laueten kieleni yhä tehdessä tutkimuksia hänen nuoressa kimmoisessa lihassaan.
Katariina nousi päältäni ja jätti meidät kahdenkesken. Tiinakin nousi hitaasti ja laski kostean pikkuveljeni ulos lemmenluolastaan. Hän suuntasi kohti vettä ja kävi vatsalleen alle metrin syvyyteen siten, että vain pää ja ahteri pistivät ulos vedestä.
"Tule", hän kutsui, "tehdään se loppuun sammakko-tyylillä." Hän liikutteli peräänsä kiimaisen viettelevästi ja olin hetkessä hänen takanaan. Ohjasin käsikopelolla terskani oikeaan paikkaan ja työnnyin hänen niin syvälle kuin pääsin tässä asennossa. Irrotin jalkani pohjasta ja kävin vatsalleni hänen selälleen. Otin käsilläni kiinni hänen rinnoistaan ja hyväilin niitä. Vesi vaimensi liikkeitämme ja kuin hidastetussa filmissä työnnyin häneen uudelleen ja uudelleen. Hän otti jokaisen työntöni vastaan elehtien äänin tai ruumiinkielellään, ja vihdoin olin valmis purkautumaan häneen.
© Osmo