Siinä vaiheessa toukokuun iltaa ylioppilaslakit olivat useimmilla vielä päässä ja siis tallella. Olimme Päivin kanssa ajautuneet ulos ravintolasalin puolelta hotellin käytäville. Olimme juuri tanssineet pari tuntia, viimeiset kymmenen minuuttia hitaita, ja sitten vain vaeltaneet suloisen sekavassa yhteisymmärryksessä kauemmas muiden seurasta. Päivi näytti mekossaan ja valkolakissaan tosi söpöltä. Kampaus oli illan kuluessa saanut lisäilmettä hapsottavista kiharoista.
Olimme seurustelleet vasta muutaman viikon ja parantelimme käytävän nurkassa siihenastisia suuteluennätyksiämme. Rutistelin lempeästi Päiviä, joka tuoksui naisellisen hyvältä. Jaloissani ja erityisesti niiden välissä tunsin pieniä virkeitä aaltoja. Taisi Päivikin tuntea samantapaista nojaillessaan minuun varsin vapautuneesti.
Olimme onnellisia siitä, ettei kukaan sattunut häiritsemään tiivistä hetkeämme, kunnes käytävälle ilmestyi hoippuvin askelein itseäni jonkun verran vanhempi mies, joka riemastui nähdessään Päivin. He olivat ilmeisesti vanhoja tuttavia, koska juttua tuntui riittävän. Päivi nojasi minuun selin ja vaihtoi iloisesti kuulumisiaan. Pohdin kuumeisesti, kuka tämä hieman humalainen mies voisi olla, ja kiedoin käteni omistushaluisena Päivin ympäri. Mies ei tajunnut vinkkiä, ja jutustelu vain jatkui entistäkin reippaampana. Aloin jo pitkästyä ja ajankulukseni painelin Päiviä lempeästi lantiollani. Huomaamattomasti Päivi paineli takaisin ja yllytti minua vielä rohkeammaksi. Miehinen ulottuvuuteni ei ollut mahtua mittoihinsa tuntiessani Päivin takapuolen edessäni.
Päivin ja tämän keskustelukumppanin puheiden perusteella aloin aavistaa, että kyseessä oli ilmeisesti vanhan kesätypaikan esimies tai joku sellainen. Keskustelussa oli minun mielestäni vähän liikaa tuttavallista sävyä, ja päätin kilpailla tilanteessa omin keinoin. Kiusoittelin Päiviä painelemalla häntä lempeästi lantiollani. Päivi ei ollut huomaavinaankaan, mutta hänelle ei varmaankaan jäänyt epäselväksi se, että housuissani oli jotain varsin poikamaisen virkeää ja uteliasta.
Mietin, uskaltaisinko toteuttaa uteliaisuuttani hieman pidemmälle ja kiusoitella Päiviä vähän rohkeammin. Sain avattua housujeni nappeja sen verran, että miehekäs veijarini pääsi pujahtamaan ulos hyväilemään sievää minimekkoa. Päivi taisi kyllä hoksata tapahtuneen muttei antanut sen häiritä itseään, vaan nojasi pehmeästi taaksepäin saaden pippelini kovasti innostumaan. Vaivihkaa yritin nostaa mekon helmaa ylöspäin. Pelkäsin välillä, että mies huomaa näin selvän eleen - kaiken lisäksi temppu vaati hetken aikaa onnistuakseen. Joka tapauksessa pippelini oli lopulta turvassa mekon alla ja nautiskeli kainosti lämpöisestä jalkovälistä. Tunsin itseni siinä tilanteessa ehkä vähän liiankin tunkeilevaksi, mutta alushousujen kosteus toivotti minut sittenkin tervetulleeksi. Sukkahousuja en ihmeekseni tuntenut mitenkään - Päivillä olikin juhlan kunniaksi nauhalliset pitkät sukat, mikä sai minut ja varsinkin pikkuveljeni innostumaan entisestään.
Päivi jutteli vilkkaasti ja teki samalla helliä painalluksia lantiollaan. Juttukumppani taisi puolestaan olla vasta nousuhumalassa, jaaritteli ja alkoi jo toistaa itseään. Muutin varovasti asentoa saadakseni veijarini osoittamaan paremmin kohti feminiiniä jalkoväliä. Päivi auttoi varpistamalla hitaasti, mutta sitten pippelini heilahtikin liikaa ylös ja sojotti suoraan kohti neidin peppua. Yritin väännellä vaivihkaa ulokettani takaisin alaspäin, mutta se painoikin vain Päivin pikkuhousuja vielä tiukemmin peppua kohti. Päivi oli aivan hiljaa, ja veikkailin jo leikin menneen hänestä liian pitkälle. En tiedä, mitä Päivi luuli minun haluavan; olin sillä hetkellä vähän nolona ja samalla kyllä auttamattoman kiihottunut hänen ihanista pakaroistaan. Yllätys oli joka tapauksessa suuri, kun Päivi toi kätensä taakseen ja raotti pikkuhousujaan ja päästi pippelini niiden ohitse. Sitten hän teki uudelleen rauhallisia liikkeitä lantiollaan ja pippelini huomasi pian olevansa pakaroiden lämpimässä hyväilyssä.
Olin varsin ihmeissäni kun tunsin, että pippelini oli ilmeisesti suoraan peppureiän kohdalla. Painelin varovasti ja tulinkin asiasta vakuuttuneeksi. Samalla huomasin Päivin äkisti punastuvan - tilanne oli tullut yllätyksenä hänellekin. Minua alkoi jännittää; hetki tuntui kovin kiihottavalta varmaan myös siksi, ettemme vielä olleet kiirehtineet seurustelussamme helliä suudelmia pidemmälle. Ja nyt pippelini oli yhtäkkiä jo sellaisessa paikassa, jonne moni tyttö ei poikaystäväänsä päästä varmaan koskaan. Peppu tuntui hyvältä ja hyväntuuliselta. Samalla halasin Päiviä hellästi rintojen alta ja ihmettelin, miksei hän halunnut jo päättää keskusteluaan. Päivi vain jatkoi jutteluaan ja välillä rutisti mainiosti pakaroillaan. Painelimme vuorotellen, ja aloin lopulta todella nauttia tilanteesta; pippelini tunsi olonsa luontevaksi ja kotoisaksi Päivin peppureiällä. En osannut arvioida, kuinka hyvältä tai pahalta tilanne mahtoi tuntua Päivistä; ainakin hän vaikutti pitävän keskustelua lähentelyäni kiinostavampana. Lopulta sain silti pelätä, että laukean kesken juttutuokion - ja vieläpä aika intiimiin paikkaan. Jähmetyin paikalleni ja yritin saada pikkuveljeni ajatukset muualle. Päivi sen sijaan jatkoi rauhallista keinumistaan, ja pippelini pää taisi melkein jo tunkeutua sisäänkin neidin pienestä ja pehmeästä takaovesta. Pian pikkuveljeni tunsi jo laukeamista ennakoivaa kihelmöintiä, kunnes sain vaivoin rauhoitettua itseni. Päivi tajusi olotilani, mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia, kiusoitteli aina kun vain kykeni.
Lopulta mies häipyi ja lähtiessään iski silmää. Irtauduin hitaasti Päivin mekon alta. Päivi oikoi pikkuhousujaan, ja minä piilotin veijarini turvallisesti takaisin lahkeisiini. Vaihdoimme muutamia paljonpuhuvia ilmeitä, jonka jälkeen suutelimme pienen ikuisuuden. Sen jälkeen Päivi näytti avainta, jossa näytti olevan huoneen numero. En heti tajunnut, mistä oli kysymys. Päivi kertoi tuttavansa joutuneen lähtemään ennen aikojaan jo maksetusta yöpymisestä ja antaneen avaimen meille. Samalla hän ihmetteli, etten näköjään ollut kuunnellut keskustelua kovinkaan tarkasti. No ehkä en. Kaipasimme toistemme läheisyyttä, rauhaa ja mahdollisesti vähän lisää juotavaakin sen verran kiihkeästi, että lähdimme heti etsimään huonettamme.
Sänky oli ylellinen kaikin tavoin. Lakanat olivat sileän viileät. Joimme baarikaapista shampanjaa ja riisuimme toisiamme hitaasti, kumpikin peitellen todellista hehkuaan. Meni varmaan melkein tunti kunnes Päivillä oli enää yllään pikkuhousut. Niin, ja päässään ylioppilaslakki. Minulla ei ollut siinä vaiheessa niitäkään. En tiedä, näkikö Päivi mitään minussa, mutta ainakin minä näin edessäni nuoren naisen, jonka moniselitteinen hymy sai henkeni salpaamaan. Päivin rinnat katselivat minua kainommin, ikään kuin alta kulmain. Istuimme keskellä vuodetta ja halailimme toisiamme lempeästi kunnes kellahdimme pitkäksemme.
Kylmiin lakanoihin kömpiminen oli kuin alkukesän pulahdus viileään järveen. Päivi oli pian estottoman kiinnostunut miehistä osistani, hyväili hellästi pallejani ja suuteli varovasti pippeliäkin. Veijarini tosiaan viihtyi ja nautti erityisesti Päivin kielen vieraanvaraisuudesta. Hakeuduin vastaavan paikkaan ja löysin iloisenkosteat pikkuhousut peittojen alta. Pimppi tuoksui hyvälle ja Päivi veti jalkansa koukkuun auttaakseen asentoani. Suutelin pyöreitä, kuumia suudelmia pikkuhousujen läpi ja vähän ohikin.
Päivi oli saanut oman jalkovälini melkein laulamaan. Viivyttelimme tahallamme, kunnes lopulta olimme siinä pisteessä, että pippeli ja pimppi eivät enää malttaneet odottaa tapaamistaan. Sitten hoksasimme masentavan takaiskun. Kumpikin oli unohtanut maailman vanhimman riskin. Päivi ei ilmeisesti popsinut vielä pillereitä, vaan katseli surullisena minua. Itsekin jouduin myymään vastaavan ei-ooni. Kumpikaan ei ollut ajatellut meidän ehtivän tänä iltana näin pitkälle. Kömmin vastahakoisesti pois vuoteesta ja tutkin toivottomana pöytälaatikot, baarikaapin ja vessan. Ravintolan vessassa etsimääni ei myöskään ollut näkynyt, sinne olisi ollut vielä turhempaa lähteä hortoilemaan.
Palasin Päivin lämpimään syliin. Katselimme toisiamme aika pettyneinä. Päivi riisui kuitenkin pikkuhousunsa ja ohjasi pippelini reisiensä väliin. Pussailimme, syleilimme ja painelimme hiljakseen. Sekin tuntui ihan hyvältä, mutta pippelini kyllä tiedosti olevansa mansikkapaikkansa ulkopuolella. Pimppikin tunsi varmasti huulillaan virkeän pippelini, muttei voinut muuta kuin antaa sille kosteita suudelmiaan. Paijailin sormellani neidin peppua, joka oli valloittavan ihana sekin. Utelias sormenpääni löysi pyöreiden kumpareiden välistä pienen peppureiän, joka tuntui edelleen kodikkaan lämpimältä. Ja liukkaaltakin - ehkä pimppi oli lainannut sille omaa kosteuttaan hetkeä aiemmin. Päivi tuntui viihtyvän sylissäni hyvin, huokaili hiljaa ja tuntui pieneksi yllätyksekseni vähän kiihottuvan peppuaukon hyvälystä. Yhtä yllättynyt olin itsestäni; Päivin peppua ja sen pientä, pehmeää reikää hyväillessäni huomasin pippelini kasvavan entisestään. Päivikin taisi huomata asian, ja minua alkoi kovasti hävettää.
En tiennyt mitä ajatella - mieleeni tuntui pyrkivän palava halu ehdottaa nyt jotain, mitä kohtaan en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut kiinnostusta. Vielä enemmän pohdin sitä, miten Päivi suhtautuisi ajatukseen, johon varmaan useimmat tytöt suhtautuisivat inholla tai ainakin epäröiden. Tai en oikeastaan ollut varma; en tiennyt. En halunnut missään tapauksessa pahoittaa Päivin mieltä tällaisena muutenkin ihanana iltana, joten päätin olla ehdottelematta mitään. Ehkä joskus sitten myöhemmin. Sen sijaan ihmettelin, mitä Päivi saattaisi haluta eniten juuri nyt. En ehtinyt ihmetellä kauempaa, kun Päivi kohottautui ylemmäs, puoliksi kontalleen ja ojensi lantiotaan tavalla, jonka tarkoituksesta en oikeastaan voinut erehtyä.
Katselin hetken aikaa tytön kaunista vartaloa ja tunsin pippelini heräävän täysiin mittoihinsa. En ollut aikaisemmin tiennyt tai tajunnut, että Päivin, tai kenenkaan muunkaan naisen peppu voisi herättää minussa sellaisen innon. Tunsin siinä haluavani tuota kauniin pyöreää, tiukkareikäistä peppua enemmän kuin ikinä pimppiä. Päivin pylly tuoksui edelleenkin kainoon tapaansa, ehkä tosiaan vähän makealle: kaakaolle tai hyvälle capuccinolle. Pippelini kävi vielä kerran iloisenkostean pimpin luona. Sen jälkeen autoin pippelin peppureiän suulle, joka kiilteli varsin malttamattoman näköisenä. Sen lisäksi, että olin auttamattomasti kiihottunut, minua myös jännitti suunnattomasti menettää poikuuteni tällä tavoin. Samalla kaikki ne ihanat ja romanttiset haaveilut, joissa olimme siihen mennessä kehitelleet, jäivät tylsinä ja tavanomaisina kauas taakse siitä erityisen intiimistä kokemuksesta, joka meillä mitä ilmeisimmin oli nyt sitten edessämme. Huomasin melkein täriseväni, ja taisi Päiviäkin jännittää.
Päivi kaivoi käsilaukustaan sievän purkin käsirasvaa ja ojensi sen minulle. Hyväilin pippelini päällä pikku suklaareikää, tein pehmeitä ympyröitä ja sivelin sen suuta. En vieläkään ollut uskoa todeksi näkymää silmieni alla. En pitänyt kiirettä, annoin Päivillekin mahdollisuuden kieltäytyä tästä varmaankin harvinaisesta yhdyntätavasta. Päivi paransi asentoaan, notkisti selkäänsä alaspäin ja pyllisti rohkeasti kauniilla takapuolellaan. Se on sitten menoa, ajattelin mielessäni. Aloin painaa varsin komeaksi kasvanutta pippeliäni hitaasti sisään. Päivi huohotti nautinnosta, ja minäkin pidättelin henkeänini kun elimeni upposi hitaasti kauniiseen takapuoleen. Tunsin pippelin pullistelevan ahtaassa ja liukkaassa reiässä. Katsahdin alaspäin ja näin, kuinka peppureikä puristi kauniin tasaisesti pippeliäni. Päivi hymyili vekkulia hymyään, pilke silmäkulmassa paljasti hänen haluavan ehkä vähän lisääkin. Hän sulki silmänsä, kun aloin tehdä rauhallisia liikeitä ulos ja sisään. Pitelin välillä kiinni lantiosta, välillä paijailin selkää, kun pippelini liikkui hitaasti tiukassa syleilyssä.
Tein kaikkeni, jotta Päivillä olisi varmasti hyvä olo. En tosin tiennyt, olisiko Päivin edes mahdollista saada jonkinlainen ...anaaliorgasmi. Joka tapauksessa halusin viedä Päivin nautinnon huipulle, ja niin hyvin kuin vain pystyisin. Samalla pidin todennäköisenä, etten itse laukeaisi ollenkaan, koska olin edelleen aika jännittynyt. Joka tapauksessa peppupuolen yhdyntä tuntui minusta hivelevän hyvältä, ja aivan yhtä hyvältä se näytti tuntuvan Päivistäkin. Hitaasti ja vakaasti huomasin huippuhetken lähestyvän. Katselin Päiviä, kun lopulta saapui hetki jota en unohda kai koskaan. Päivi kiljaisi nautinnosta ja tunsin suloisen pepun tasaisen voimakkaita rutistuksia pippelini ympärillä. Olin yllättynyt, järkyttynyt, iloinen - ja samalla tavattoman ylpeä meistä kahdesta. Sitten oma laukeamiseni alkoi täysin yllättäen: tukahduttava, hyväilevä olo kulki lävitseni; pippelini vastasi herkästi jokaiseen Päivin lämpimään aalton. Pepun puristukset kasvoivat toinen toistaan voimakkaammiksi ja nautinnollisemmiksi, kunnes peppu alkoi samalla painaa onnesta kankeaa pippeliäni myös ulospäin. Painoin varovasti mutta voimakkaasti takaisin ja tunsin sykkiväni pienen miehisen lahjani syvällä kauniin pepun uumenissa.
Vetäydyin hitaasti ulos ja käännyimme makaamaan kasvotusten. Suutelimme pitkään, minka jälkeen Päivi vaipui syvään uneen. Itsekin nukahdin melkein heti. Nukuimme aamulla pommiin, melkein jouduimme maksamaan uudesta yöstä, mikä taas ei olisi kuulunut tyyliimme.
&code; mayo_nandi (a) hotmail.com