Tirkistelyä

¨Minä näin hänet öisin unissani, kunnes törmäsin häneen kadulla pyöräillessäni suurkaupungin keskustassa.

Oli jo iltahämärä ja hän, Marika oli juuri palailemassa töistä Kesoilin kahvilasta kun minä ajelin huolettomasti koska kaupungilla oli vain muutama ihminen, enkä nähnyt edessäni hetkeä aikaisemmin ketään.

Marika kaatui ja satutti itsensä, hänen upea takkinsakin repesi. Tuo ihana ilmestys vaati minua korvaamaan vahingon niinpä tarjosin hänelle läheisessä kahvilassa sumpit ensihätään. Halusin rauhoitella hänen mieltään.

Hän kertoi asuvansa 15 km:n päässä esikaupunkialueella, mutta hän ei enään tänä iltana pystyisi menemään kotiinsa. Viimeinen linja-autokin oli jo mennyt eikä hänellä ollut rahaa taksiin. Hän olikin ajatellut liftata.

Esittelin itseni Anneksi mutta jätin kertomatta ettei se ollut oikea nimeni ja että olin lesbo ja myös sen, että mieluisimmin näkisin hänet ilman rihman kiertämää.

Houkuttelin hänet luokseni siksi yöksi. Ensin hän epäröi mutta aikaa myöten hän antoi periksi ehdotukselleni.

Kotini on kaksio ja sanoin Marikalle että tämä voisi nukkua minun makuuhuoneessani ja annoin ylimääräisen hammasharjani hänelle. Itse nukkuisin sohvalla mikä huvitti Marikaa:

"Aivan kuin olisit mies"

"Eiköhän olisi oudompaa jos nukkuisimme molemmat samassa sängyssä?" kysyin muka huvittuneena ajatuksesta.

Marika kävi suihkussa joinka aikana tuuletin ja siivosin makuuhuonettani. Lakanatkin vaihdoin tietysti.

Kun hän tuli kylpyhuoneesta suoraan olohuoneeseen jossa katselin vanhaa elokuvaa, onnistuin jopa näkemään vilauksen alastomasta vartalostaan ennenkuin hän verhosi sen kylpyhuoneesta lainaamallaan pyyhkeellä.

Pidin näkemästäni kovasti ;). Huone oli puolihämärä. Pöydällä paloi neljä kynttilää ja suitsuke toi tuoksullaan lisää tunnelmaa.

Kymmenen minuutin päästä Marika kysyi häiritsisikö minua jos hän ottaisi ilmakylpyjä ja minä vastasin että tyttöjähän tässä vaan ollaan, senkun otat. Vihjasin hänelle että iho saattaa kuivua liikaa ja että hän voisi käyttää kosteusvoidettani jos tarve sitä vaatii. Hetken ajattelin ehdottaa myös itseäni sen levittäjäksi mutta sitten tulin järkiini. Sehän olisi jo liiankin läpinäkyvää ja hän saattaisi epäillä ylitsevuotavan vieraanvaraisuuteni tarkoitusperiä. Annoin tilanteen siis kehittyä omalla painollaan, tuli mitä tuli.

Marika asetteli pyyhkeen sohvatyynyn päälle ja kävi siihen istumaan jalat hieman harallaan. Hän alkoi seuraamaan elokuvaa kanssani. Itse en leffasta enään välittänyt kuin lumeeksi vain. Keskitin nyt huomioni tuohon alastomaan ilmestykseen.

Mietin miltä tuntuisi koskettaa häntä. Salaa toivoin sitä mikä oli aivan liian epätodennäköistä ollakseen totta: että hänkin olisi naisiinpäin menevä. Kysyin häneltä nauttisiko hän kanssani hieman alkoholia ja sain ujon hymyn myöntävän vastauksen lisäksi.

Hain keittiöstä viinipullon, korkkasin ja kaadoin laseihin. Valmistin myös muutaman "pommivoileivän " herkullisine lisukkeineen. Suoraan sanottuna halusin vietellä hänet vaikka syvällä sisimmässäni alitajunta yritti viestittää ettei se tule onnistumaan mutta minä en aikonut kuunnella mokomaa. Olin vain niin mielettömän ihastunut tuohon tyttöön, olihan jo kulunut aikaa siitä kun minulla oli viimeksi suhde johonkin naiseen.

Viiniä kului ja tutustuimme toisiimme paremmin, juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja tulin entistä enemmän pää pyörryksiin hänestä. Ajatuksemme olivat pitkälti samalla taajuudella mutta en kertonut kuitenkaan hänelle olevani Pervo.

Marika kertoi ettei hänellä ollut vakituista kaveria vaan hän moderniin tapaan deittaili useamman nuorukaisen kanssa, ei hän kaivannutkaanvielä vapauden menetyksen perään.

Laitoin lempiesiintyjäni Madonnan cd:n soimaan. Valitsin erotica-levyn koska minusta se on sangen romanttista musiikkia yhdistettynä hämärään huoneeseen, viiniin ja makuaistia kiihottaviin leipiin.

Vieraani oli jälleen pukeutunut pyyhkeeseensä ja halusi nyt tanssia kanssani. Kieltäydyin vedoten huonoon rytmitajuuni, todellisuudessa olin kuitenkin niin ujo että peräännyn heti kun joku alkaa tekemään ehdotuksia.

Viini alkoi kai tuntumaan hänen päässään sillä aikansa yksin tanssittuaan hän alkoi matkimaan Madonnan kiihkeitä tansseja. Nauraen kuin umpihullu tyttö heitti rytmikkäiden liikkeiden inspiroimana lopulta pyyhkeensä pois päältään (asia josta olin enemmän kuin mielissäni).

Hän osasi liikkua todella kiihoittavasti eikä häiriintynyt yhtään kiinteistä katseistani, päinvastoin tuntui kuin kiinnostukseni olisi vain inspiroinut häntä enemmän. Hänestä todella näki että on sitä ennenkin tanssittu kiihkeitä rytmejä. Kaivoin lipastosta kamerani esiin ja aattelin että tuosta on kyllä saatava kuva jos toinenkin muistoksi. En välittänyt edes kysyä kohteeltani kuvaamiseen lupaa. Onneksi olinkin juuri samana päivänä vaihtanut uuden filmin!

Kaikki sujui kuin rasvattu eikä Marika huomannut mitään, huppelissa kun oli. Ainut huoleni olikin miten saada asiat rullaamaan eteenpäin makuuhuoneeseen saakka hänen kanssaan. Jumpe kun kadutti etten ollut kertonut lesboudestani hänelle mutta toisaalta jos niin olisin tehnyt, olisi vieraanikin häipynyt heti pois. Että sinkkulesbon elämä voikin olla joskus niin vaikeaa!

Pahin painajaiseni toteutui ja Marika otti ja sammui aikansa riehuttuaan sohvalle. Örisi vain jotain että Sori Annette, ei ollut tarkotus. Huokasin syvän pettymyksen huokaisun ja painuin takapihalle hermotupakalle. Otti aivoon että kaikki kestitys, musat ja muut olivat valuneet lähes hukkaan; ei toivottua tulosta. Olinhan toki saanut rullallisen nudekuvia tuosta tytöstä tämän tietämättä sitä itse ja saanut seurata eroottista esitystä ihan privaattina. Tämä kaikki oli kiihottanut minut siihen pisteeseen että vain vaivoin olin pystynyt hillitsemään itseni etten olisi rynnännyt hänen lähelleen ja ottanut pakaroista kiinni samalla suudellen röyhkeästi suoraan suulle.

Palasin sisään ja vieraani nukkui edelleen ja alastomana. Varmaan on kylmä hänellä, aattelin ja hain vaatehuoneesta huovan mutta en heti peitellytkään häntä vaan ihailin hänen muotojaan. Tyttö makasi selällään ja minulla oli hyvä mahdollisuus koskettaa ihan kevyesti vain hänen sileää ihoaan. Kuljetin sormenpäitäni hänen rintojensa päällä siirtyen välillä navanseutuun ja sisäreisiin. Uskaltauduin jopa antamaan hänelle suukkoja pitkin kehoaan. Teki niin vimmatusti mieli asettua hänen päälleen ilkosillani mutta sitä en voisi tehdä ilman toisen heräämättä.

Kun suutelin häntä huulilleen, hän heräsi. Mietin kuumeisesti mitä selittäisin hänelle, pelkäsin että upea ystävyys tyssähtäisi heti alkuunsa jos hän arvaisi minun mieltymykseni.

Marika katseli minua enkelinsilmillään sanomatta mitään. Viimein hän kysyi että mitä olet tekemässä. Minä aloitin oman puolustuspuheeni mutta lopetin sen äkkiä kun Marikan huulet kaartuivat kaikki ymmärtävään hymyyn huomatessaan yhä toisessa kädessäni olevan huovan.

"Ai sä toit minulle peiton ?"

"Joo.. Mä aattelin tässä vain että heräisitkö jos peittelisin sinut." vastasin kiitollisena Marikan itse tarjoamastaan tekosyystä.

Puolilta päivin hän sitten lähti, eikä ole sen jälkeen näkynyt. Teetin kuvat ja kiinnitin ne seinälleni. Ajattelin huvittuneena että olen kuin mies pornoseinineen mutta eihän minun luonani koskaan kukaan käy.