Tiina on pisamakasvoinen ja nenarenkainen, iloinen rasavilli humanistitytto. Han opiskelee tiedotusoppia Tampereen suuressa, joskin hieman aliarvostetussa yliopistossa. Hanen ainejarjestonsa on nimeltaan Vostok. Kas siellapa onkin monenlaisia ihmisia. On suuria ja pienia, tummia ja vaaleita, fiksuja ja tyhmia, vielapa ujoja ja rohkeita. Ja tietenkin tyttoja ja poikia. Mutta siella ei ole kertakaikkiaan yhtakaan huonoa ihmista. Kas kun jokainen Vostokkilainen ainakin _koittaa_ olla muita parempi...
Tiina pitaa romanttiikasta ja Anja Kaurasen kirjoista. Han on kerran jopa tavannutkin Anjan itsenaistymisprosessinsa keskella Akateemisessa Kirjakaupassa, kun Tiina maailmaa vastaan kamppailevana finninaamaisena lukiolaistyttona sattumoisin eksyi "Aneemiseen". Taalla sitten taivas huusi ja maa repesi kun Anja puhui suoria sanoja ihmisena olemisen perusasioista suoraan Tiinan sydameen. Se olikin ollut identiteettiaan ja rintojaan kasvattavalle abiturienttitytolle maatajarisyttava kokemus kun riippumaton ja itsenainen nainen kertoi naulankantaan millainen sika ja spodaarinen raiskaaja jokainen mies todellisuudessa oli. Han vielakin muistaa kuinka paljon kosmista naisenergiaa han Anjasta imi sina syyskuisena paivana kun han ohimennen kosketti Anjaa taman kirjoittaessa Tiinan kirjaan omistuskirjoitusta. Kaiken maallisen riemun oli kruunannut se etta yhdessa vaiheessa maanista esitelmointiaan Anja oli pyytanyt juuri Tiinalta kynaa lainaksi. Tiina niin jumaloi Anjaa, han olisi valmis vaikka lohkaisemaan peukalon kyntensa Anjan puolesta. No, viela Anjaakin enemman han kylla pitaa valkoviinista ja kullista. Kas, siinapa kaksi hyvaa syyta miksi han tana iltana on suunnistamassa YO-talolle, Amnestyn pakolaisgaalaan.
Pitaahan Tiina kullin ja valkkarin lisaksi myos miehista. Miehet ovat yha, isosta henkilokohtaisesta otoksesta huolimatta Tiinalle pienoinen mysteeri. Mutta sen Tiina jo tajuaa etta kundin pitaa olla ainakin ihana. Ja ne ulkomaalaiset kundit sitten vasta ihania ovatkin. Han ei kertakaikkiaan voisi kuvitellakaan olevansa parisuhteessa jonkun intinkayneen persoonattoman suomalaisen luuseripojan kanssa. Ei missaan nimessa, paitsi ehka silloin kun parempaa ei bileissa enaa ole tarjolla, ja viimeinen bussi keskustaan on jo lahtenyt. Suomalainen ? Ehei... Ulkomaalaista sen olla pitaa, kernaasti viela kuntosalilla trimmattua, efedriinilla ja metyylitestosteronilla kiinteytettya Savannin tummaa lihaa joka aktivoisi hanen humanistisen tiedekuntansa jokaisen heterotyton jalkovalin voitelumekanismin. Kaikki ulkomaalaiset ovat jees, mutta aivan erityisesti Tiina kylla tykkaa gambialaisista, ne kun on _niin_ sopoja ja huomaavaisia, aina muistavat kertoa kuinka kaunis Tiina on ja kuinka paljon ne ovatkaan valmiita Tiinan takia tekemaan ja muutenkin ovat hyvin kohteliaita ja huomaavaisia. Han on seurustellut ainakin seitsaman gambialaisen jatkan kanssa jotenka han ainakin tietaa mista puhuu. Ja fantasio.
Tiina on Yliopiston aulakahviossa, miettii taas jatkia, eika taaskaan oikein nayta tajuavan niita. Aina ne kundit vaan haluaa sankyyn ja heti seksia ja silleen, ilman fiiliksia ja herkkyytta. Vailla sellaista Tiinan nautinnolle valttamatonta kosmista pikku varinaa. Aina niilla kundeilla on vaan pillu mielessa, tuumi Tiina tiedekuntansa vaatimalla journalistisella objektiivisuudella ja samalla tarkistaa ettei pitsitopin helma esta naparengasta nakymasta.
On jo myohainen ilta. Tiinalla on taas yksi tylsa ja intuitioita tappava koulupaiva takana. Tiedotusoppi on ikavaa, mutta sellaiset ryhmajutut on ihan kivoja. Ja niita on onneksi aika usein. Ja viela illalla on ne Amnestyn bileet... Siita onkin jo kaksi paivaa kun viimeksi vedin paan kunnolla tayteen, Tiina tuumii, maksaarvot ja mieli silkasta optimismista korkealla. Syystalvisen Tampereen keskustan kuulaanraikas ulkoilma saa Tiinan punaisen LM:n runteleman hengen vinkumaan niin etta han pelkaa tulevansa sekoitetuksi suojatien liikennevalotolppaan. Sentaan kotimatka on onneksi lyhyt. Onkohan itsensapaljastajia liikkeella enaa nain kylmalla saalla, Tiina aprikoi, naisellisen opportunismin ajatusleikkinsa palkinnoksi asettaen.
Tiina aprikoi vaatekaapinsa edessa minkalainen paita mahtaisi nayttaa parhaalta tana-iltana YO-talolla hanen vaaleanpunaisten sifonki housujen kanssa. Tiina niin haluaa antaa itsestaan kuvan mystisena naisena. Han oli aikaisemmin paivalla jo soittanut Iltasanomista loytamansa "selvannakijan" puhelimeen ja kysynyt tietoa aikaisemmista elamistaan. Ajatella, yksi Mirka Turusta oli "Lapin noidan" ennustusnumerosta kuullut olleensa aikaisemmassa elamassa itse Kleopatran, ja tama eukko jolle Tiina oli soittanut oli vain sanonut nakevansa jonkun Intialaisen palatsin ja suihkulahteen. Tosi paskaa. Han kylla aikoo loytaa viela sellaisen ennustajan joka osaa hommansa paremmin. Siksipa Tiina nyt koittaa pukeutua hieman Basaarihenkisesti. Humanistityton elama on hankaluuksia taynna. Esimerkiksi juuri housujen ostaminen on monien monimutkaisten funtsimisten takana. Housujen pitaa olla tarpeeksi ohuet jotta niiden lapi nakyy pikkuhousut, ja sitten toisaalta niiden pitaa olla tarpeeksi paksut jotta niiden kanssa voisi talvellakin kavella ulkona ilman pikkuhousuja. Tiina paattaa pukea paalleen jotain kevytta, eihan talvi viela onneksi ole niin pitkalla etteiko han voisi toteuttaa hanen tahtikartalleen ominaista "kevytta" pukeutumistyylia. Viela vinkkupullo ja katumuspillerit kasilaukkuun, ja menoksi.
YO-talon ulkopuolella on jo kasautumassa pienoinen jono. Onneksi suomalaisia jatkia on vain muutama, nimittain ne vakiohintit ja muut pseudoliberaalit jotka aina haluavat nayttaa suvaitsevaa naamaansa naissa Amnestyn pippaloissa, ilmeisesti vain osansa Kinseyn osoittaman 10 %:n globaalin vahemmiston miehista haluten. Tiina ei muuten vielakaan tieda lasketaanko biseksuaalit mukaan tuohon kymmeneen prosenttiin. "Millaistakohan se olisi viiden puoli vuotta puutteessa olleen bi-seksuaalisen kundin kanssa ?" , Tiina aprikoi pienta perhostanssia vatsanpohjassaan tuntien. Tiina kokee olonsa itsevarmaksi jotenka han alkaa juttelemaan eraan kultakoruin koristautuneen Somalin kanssa Anja Kaurasen kirjoista, Suomen suvaitsemattomista viranomaisista ja Pohjolan emotionaalisesti kylmista miehista, ja niinpa Tiinan kaukoviisaus palkitaan, kun hymyileva ja seksia paljon puheissaan sivuava hienhajuinen murjaani maksaa kuin maksaakin Tiinan sisalle naihin naennaisen suvaitsevuuden bakkanaaleihin. Toki han hieman hapeaa kun antoi niin helposti mehmedin sormien kayda hunajalahteellaan, mutta sormipillu on halpa hinta kolmenkymmenenseitsaman markan hintaisesta sisaanpaasylipusta. Nain Tiina ainakin tuumii, naisellista vetovoimaa, ja seksistista kundaliinisakenointia chatra-paikoissaan tuntien. Sitapaitsi Hymyileva murjaani kehui Tiinan olevan hyvin kaunis nainen. Suomalaiset kundit ei IKINA muista sanoa noin kauniisti, ja siksipa Tiina on visusti paattanyt olla ikina antamatta niile junteille.
Tiina purjehtii kiinnostuneiden katseiden allokossa narikasta baaritiskille fianceensa kanssa, joka tallakin hetkella kertoo mielenkiintoisia tarinoita diplomaattiperheestaan ja ja suunnattomasta perinnostaan joka hanta jossain Euroopan pikkuruhtinaskunnassa odottaa. Vaikka Tiina niin haluaisikin yhteista tulevaisuutta ja lapsia taman arabi-prinssin kanssa, hanta alkaa pikkuhiljaa kuitenkin vituttamaan taman kafferin suunnaton hinku paasta hanen konehuoneeseensa kasiksi. Mutta Tiina kuitenkin paattaa kestaa tata mutiaista viela sen aikaa etta tama kerkeaa tarjota Tiinalle siiderin tai valkkarin. Baaritiskilla han sitten tylysti jattaakin kysymysmerkiksi muuttuneen "ystavansa" pitamaan seinaa pystyssa ja lahtee pummattu Rheinhessen huulillaan keskustelemaan Alufin, Hannibalin, Hakhbarin ja Ilemin kanssa, ja nayttaa heille samalla uutta tatuointiaan. Hannibal on juuri saanut myytya ison eran hashista jollekin hervantalaiselle hiphopparilaumalle jotenka han lupaa tarjota Tiinalle valkovenalaisen. Samaten hanen sosiaaliavustuskin on sattumoisin tullut juuri eilen, jotenka myos Hannibalin muslimiveljetkin saavat ilmaista viinaa. Hannibal antaa Tiinalle tuhatlappusen ja kaskee hanta lakonisesti "hakemaan viinaa..." Baaritiskilla Tiina huomaa arabiseurueensa katselevan kiihottuneena hanta ja Hannibalin tekevan sormillaan simuloitua yhdynnan merkkia, ja nauravan niin etta murjaanin valkoiset hampaat vain valkkyvat kilpaa tanssilattian strobon kanssa. Tiina kokee olonsa kuningattarelliseksi. Han ei olekaan aikoihin tuntenut itseaan yhta onnistuneeksi ja kokonaiseksi. Ei ainakaan sen jalkeen kun han tassa viime viikolla tajusi naisena olemisen kuukautisverenpunaisen langan jostain Anja Kaurasen romaanista. Han tuo ison lastin viinaa seurueelle, pikku pullon Lipista itselleen ja antaa vaihtorahatollon takaisin Hannibalille, pusun kera, samalla salaa toivoen ettei tama vain jaisi laskemaan rahojen oikeaa maaraa, han naet pihisti viisikymppisen vaihtorahoista, mutta ansaitseehan han sen, miehet ovat sikoja, ja opintotuki niin hiton pieni. Vitun systeemi!
"This is the night", himon ja opportunismin kyllastama ja MTV:n ja kaupallisten radiokanavien raiskaama naisaani kuiskii tanssilattialla tanssiville nuorille arvokasta viestiaan. Tiina katselee Jumalaisen digitaalishamaanin rummun tahdissa heiluvia ihmisia, onnistuneita ja kadehdittavia Eurobailaajia. Biisin rytmi ja alitajuntainen viesti kehottaa Tiinaa sukeltavan ekstaasiin, juuri NYT. NYT ! Kaiken taman himon ja hekuman keskella Tiina kokee hienoista ristiriita toimistaan. Vaikka han vain haluaisi jonkun vierelleen, ihan vaan ihmisen kuka olisi hanelle hella ja hyva, ymmartava, niin han silti aina vain eksyy yhdenillan juttuihin ja satuttaa jo ennestaan arpeutuneen sydamensa uudelleen ja uudelleen. Moraalinen krapula ja kondylooma. Siinapa kaksi asiaa joista Tiina on jo saanut tarpeekseen, mutta joista jokin demoninen voima vain ei paasta Tiinaa irti. Irti elamansa kurimuksista ja himon ansoista, tyhjien lupausten korkeista norsunluutorneista, joiden huipulta pudotessaan ihminen ehtii kuolla ikavystymiseensa ennen kuin iskeytyisi kuoliaaksi maahan.
Han siemaisee paukustaan itsevarmaksi maalatuilla huulillaan rohkaisua, Epavarmasti han suuntaa kulkunsa itsevarmoilla askeleilla tanssilattialle, epavarmasti han alkaa naennaisesti itsevarman tanssin, epavarman itsevarmasti han kysyy kaiken tarkoitusta, kunnes lopulta musiikin kiimainen rytmi humalluttaa hanen tajuntansa irti tuosta kysymyksesta, ajasta ja paikasta, repii hanen jokaisen hermonsa teraskynsin irti lihastansa, paljaaksi ja rakastelee irtonaisia hermopaatteita sinisin sahkoshokein. Han keinuu ja pyorii, pyorii kuin hullu jossain ikivanhassa ja jo kauansitten unohdetussa suomalaisessa elokuvassa. Hanen kaunis ja hauras sielunsa kimpoilee onton ulkokuorensa sisalla, strobovalojen rakastellessa hanen egoaan kun han tanssilattialla uhraa itsensa ja identiteettinsa itse Suurelle Rytmille. Han ravistelee kehoaan kaikessa raadollisuudessaan kuin hullu, vatkaa lantiotaan edestakaisin Taivaallisen Kiiman (R) avioliiton merkiksi kunnes han tuntee lauantai-illan orgasmin pikkuhiljaa ravistavan tajuntansa irti palvotusta ruumistaan, antaen sen vain irrota ja lentaa kauas kattoon, pois tupakansavusta, Ck#1 lemusta, Tampereesta, maapallosta. Pois materiasta, haluista, pakosta, kohti vapautta, vain yhta-akkia huomatakseen olevansa kuolevainen, yksinainen, vain tajutaakseen materian ja sielun valisen ikuisen ristiriidan, tippuakseen alas, ja hajoten alastullessaa tanssilattialle pirstaleiksi kuin lasinen ruusu. Voi, tama on tapahtunut niin monta kertaa ennekin... Rikkinaisena han katsoo, kiiltonsa menettaneilla silmilla, silmilla jotka viela joskus muinoin kuuluivat hanelle... Han katsoo ymparilla hotkyvien lihamarionettien silmia, kohti viimeista armoa. Kenen tahansa silmia... Han odottaa jonkun sielun poimivan hellasti hanen sirpaleensa ylos, vievan ne kotiin, ja koittavan rakastaen liimata kaiken kauniin taas kasaan, takaisin iloiseksi ja herkaksi tytoksi. Kuka tahansa.... Auttakaa... Eiko kukaan huomaa minua. Pitaako hanen taas kerran uhrata sielunsa ja ruumiinsa saadakseen pelastuksen edes ruumiilleen ?
Missa olen ? Aamulla Tiina heraa Hannibalin suttuisesta kellariluukusta jostain pain Tammelaa. Tiina ei tiennytkaan Hannibalin olevan nain innokas polkupyorailija, huone on nimittain taynna maastopolkupyoria. Yhdessa nurkassa on muutama patja ja kuselle haiseva peitto. Hannibal kertoo paperilappusen kulmaan raapustamassa viestissaan lahteneensa kolmen kaverinsa kanssa johonkin laheiseen pubiin kaljalle. Han kertoo myos rakastavansa Tiinaa ja haluavansa taman kanssa naimisiin. Tiina huokaa, etsii pikkuhousunsa, tottuneesti vaatettaa itsensa pikkuhiljaa ja katselee hieman huonetta. Kauhistuksekseen han ei etsimallakaan loyda yhtaan kaytettya kondomia. Han kylla viime kertaisen klinikka vierailunsa jalkeen vannoi pyhasti kayttavansa aina vastaisuudessa turvaseksia, mutta hekuman huumassa naamma sellainen muodollisuus tuppaa joskus unohtumaan. Onneksi YTHS pitaa omistaan huolta, Tiina lohduttautuu, ja huuhtoo mukanaan aina kuljettamansa katumuspillerin alas, yhdella irvistavalla valkkarikulauksella. Han ihmettelee outoa hajua ja suolan makua pullon suussa. "Voi paska niita jatkia", Tiina tuumi kuvottunut ilme kasvoillaan, ilmeisesti edellisyon epaselvia ja bakkanaalisia muistipatkia krapulan ja morkkiksen miehittamalla mielellaan kelaillen. Eilinen egon sarkyminen ja psykologinen mielen haaksirikko ovat onneksi enaa vain nyanssieroja kosmisessa mustelaiskatestissa, jos sitakaan. Kello on jo kolme. Voi itku kun Beverly Hills tulis viela kolmoselta, vaan kun ei tuu... Tiina katsoo pienia kasiaan, joilla han viela joskus aikoo kirjoittaa maailmankuuluihin lehtiin artikkeleitaan... joskus... Totuus ei valjennut Tiinalle eilenkaan, han lahtee masentuneena kotiaan pain, sielustaan iso pala jonnekin YO-talon tanssilattialle jaaneena. Han vannoo ettei enaa ikina mene mihinkaan ravintolaan. Han tietaa kuitenkin pian taas palaavansa sinne takaisin, etsimaan kadonnutta sieluaan....
Kaiken taman naisellisuudesta johtuvan tuskankin jalkeen, Tiina elama naisena olon silti antoisana. Eritoten kuukautisten aikana. Talloin han kokee olevansa nainen isolla N:lla ja sitakin isommalla egolla. Han ei toisaalta diggaa niin hirveasti yleisesti Vostokissa huudossa olevaa maailmankatsomusta, joka kaikessa naiskomponenttivaillinnaisuudessaan jattaa juuri naisellisuuden parhaat puolet kokonaan taman patriarkaalisen paskayhteiskunnan vaikutinten pimentoon.
Usein kuutistensa aikaan han naet lahteekin todellisten siskojensa kanssa "vapautumaan" seksiravintoloihin yms. paikkoihin joissa taman yhteiskunnan kieroutuneimmat sukupuoliroolit yha uudelleen ja uudelleen naytellaan minimaalisen pienella palkalla 'ex tempore'-painajaisina ihmismielen B-luokan parrasvaloissa. Ja tallaisissa sovinistipaikoissa on sitten niin kiva meuhkata ja jattaa kaytettyja tamponeja erinaisiin paikkoihin, ja tietenkin terrorisoida miehia, ketka saavat tunnevammaiset kiksinsa viattomien ja hyvaksikaytettyjen naisten vartaloiden raiskaamisesta silmillaan. Jos Anja Kauranen olisi Suomen presidentti, niin kaikilla olisi takuulla hyva olla, ja seksibaareissa kaymisesta olisi laissa maaratty rangaistukseksi kuolemantuomio, Tiina manifestoi aaneti protestanttisesti mielessaan, tata kosmisen oikeuden suurinta tietamaansa prinsiippia.
Joskus Tiina yhdessa naistietoisuusryhmansa kanssa menee opiskelijabileisiin jahtaamaan teekkareita ja muita luusereita, ja sitten juovat naiden viinat ja ajeluttavat itseaan bittinorttien rahoilla taksissa. Eli jos Tiinalla ei vaikkapa ole rahaa ravintolasta lahdettaessa menee han tietty kahmimaan jotain lihavaa tietotekniikan opiskelijaa ja kysymaan talta etta haluaako poju tulla yoksi juomaan valkkaria hanen kampilleen. Onnistuneen ja ilmaisen taksimatkan jalkeen han sitten eksyttaa fianceensa kellarikerroksen sokkeloihin ja jattaa pullukan nuolemaan nappejaan ja kenties runkkaamaan filmnetilta kopioitujen pornofilmiensa pariin. Sa et saa mua, sa et saa puolta valtakuntaa, lallallaaa, Tiina tuumii ja mielessaan nayttaa pitkaa nenaa jokaiselle Teekkarille, ja naiden hassuille ja merkkeja taynna oleville haalareille....
Tiinalla on muuten yksi kaveri kuka on tosi mahtava tyyppi, ja vielapa teekkari. Ja tama tyyppi on nimeltaan Jebu. Jebu tekee tosi hyvaa valkkaria itse ja kutsuu aina sillointalloin Tiinankin kampilleen juomaan sita kanssaan. Jebu on fiksu ja ymmartavainen ja muutenkin sairaan hyva tyyppi. Kun Tiinan aiti viime syksyna loukkantui vakavasti kolarissa ja Tiinan rakas koira kuoli, niin Tiinalle tuli kaikista niista huolista kasivarteen, otsaan ja poskeen psoriasislaikkuja. Ja just silloin oli Jebu ainut joka kaiken sen paskan keskella pystyi lohduttamaan ja kannustamaan Tiinaa elamaan.. Ja Jebu sai kuin saikin Tiinan ikuisuuden tiimalasin hiekkaan valuneen elamanhalun takaisin, vaikkei Tiina itsekaan uskonut enaa siihen. Ja jos Jebun viereen sattui joskus sammumaan ei se alkanut milloinkaan mitenkaan vonkaamaan tai hiplaamaan niinku yleensa kundit, vaan se antoi nukkua ihan rauhassa ja sit aamulla haki Tiinalle aina kaupasta keltaista jaffaa, ihan vaan Tiinan mieliksi. Sille sai kertoa kaikki juttunsa ja se ei ikina kertonut niita eteenpain vaan ymmarsi kaiken. Jebu jakso aina hymyilla vaikkei silla olis ollut siihen sillai paljoo edes syyta. Ja niskaa ja hartijoita se osas hieroa tosi hyvin, sillai etta oudot fibat vaan kulki selkarankaa pitkin sen taikasormien vaeltaessa iholla.... Tiinan mielesta Jebu olisi ollut niin ihana poikakaveri. Mutta Jebu on _teekkari_, kuka nyt teekkarin kanssa kehtaa seurustella. Ne on niin tyhmia ja nortteja, senhan tietaa kaikki. Eika kukaan tytto hanen tiedekunnassaan sitapaitsi voisi ikina uskoa etta ne ylipaansa voisivat olla edes kivoja, etenkaan sen jalkeen kun yksi Janne oli tyonut eraan vostokkilaisen tyton sankyyn kameran, Bizarre-pornolehden, vatin, katetrin ja vetta ja sitten alkanut ruinaamaan maaninen katse silmissaan anaaliseksia, ja puhumaan jotain "Isin tuhmasta tytosta".... Hyi ! Ei teekkarit voi olla ihmisia, eivathan ?
Tiina tykkaa musiikista. Musiikista saa voimia. Sita ne sanoivat terapiassakin hanelle viime syksyna. R.E.M. on tosi hyva, samoin Eppu Normaali. Ja Ismo Alanko. Mutta paras kaikista on Michael Jackson koska Jacko' on seka Amnestyn etta Greenpeacen jasen, muiden rock tahtien ollessa yleensa vain Amnestyn jasenia. "Mahtaako muuten Anja Kauranen digata Amnestya vai Greenpeacea ?" , Matti Wuorelle EU vaaleissa aanensa antanut Tiina tuumi, samalla naparengastaan hipeloiden, valittamatta tuon taivaallista naapuripoydan miesseurueen intensiivisista katseista. Maailma on niin paska paikka. Miksei edes teeveesta tule hyvaa ohjelmaa ikina, Tiina esittaa Kohtalolle retorisen huokauksensa. Mutta Kohtalo ei kuule....
Tiina kokee ettei tiedotusoppi todellakaan ole hanen oikea alansa. Idealistisena ja optimistisena Abi-tyttona han viela lukiossa naki itsensa jonnekin pain maapalloa Reuterin heittamana rohkeana naisjournalistina joka kameralla, muistilehtiolla ja kynalla aseistettuna kukisti kokonaisia armeijoita. Idylli oli kuitenkin haihtunut jo ensimmaisen opiskeluvuoden syksylla. Tasapaistavien luentojen myota Tiina huomasi etta hanen tuleva paikkansa olisikin kaiketi jossain puoluepohjaisessa pikku lehdessa jossa journalistinen vapaus olisi yhta tarkea asia kuin kolmossivun tyton lollojen koko. Eteenpainpaasy olisi vain siita kiinni kuinka paljon han kirjoituksillaan miellyttaisi paatoimittajaa ja kuinka paljon han kestaisi takapuolestapuristelua ja jaatynytta mielipideilmastoa. Sitten pikkujouluissa olisi aina annettava persetta sille suurimmalle ja kaikkein rasvaisimmalle sialle joka toisaalta olisi ainut henkilo joka hanelle ylennyksen voisi suoda... Ei paljoa houkutellut tuo visio, mutta eihan sita enaa voinut vaihtaa koulutusohjelmaakaan, mitahan vanhemmat sanoisivat, ja Satu, Outo ja Susanna ? Ei, eteenpain tassa on vaan pyrittava, vaikka sananvapaus ja "riippumaton toimittajatyo" olisivatkin vain lahinna toteutumattomia vitseja, lehden levikin koolle uhrattuja lapsia jotka olivat abortoitu jo ennen syntymaansa. No, onneksi han sentaan oli kuulemma hyva suihinottaja, kait siitakin jotain hyotya tiedotusalalla on. Ainakin niin han oli vihjaten yhdelta assariltaan kuullut, jossain saunaillassa....
Tiina ei tajua miksi taa maailma on niin vitun paska paikka. Opintotukikin on naurettavan pieni, eihan silla ryyppaa kunnolla viikkoakaan ja niita vaadittuja kahtakymmenta opintoviikkoa vuodessa ei saa sitten millaan kasaan, paitsi tietenkin ne noppien perassa juoksevat pinkoperseennuolijat, jotka ei tajuu kunnon elamasta ja kunnon bailaamisesta mitaan. Jos Tiina olisi Suomen presidentti, han kylla muuttaisi paljonkin asioita. Ensin han poistaisi verot ja tuplaisi opintotuen maaran. Sitten han loisi lisaa paivahoitopaikkoja, jostain sanomalehdesta han kun oli lukenut etta niita oli kuulemma aivan liian vahan. Ja sitten han kaskisi filmata ainaskin kymmenen uutta jaksoa lisaa Rikoskomisario Nartian seikkailuja. Voi kun se Korpelan Tommi siina rikoskomisarion osassa on niin ihana ja seksikas. Sellainen miehen pitaisikin olla. Mutta suomalaiset miehet kun on vaan sellaisia mammanpoikanossoja. Jos han joskus paasisi sen Korpelan Tommin kanssa sankyyn asti niin han kylla tekisi kaikki fuksivuonna oppimansa temput, ja enemmankin. Voi miksi kaikki suomalaispojat ei voisi olla kuin Tommi, itsevarmoja ja seksikkaita. Mutta ei kai sille faktalle mitaan voi, Suomi on junttien maa, ja siksi jaa, niinku jo se kansallislaulukin sanoi, tai jotain sinne pain....
Tiinalla ei toisaalta ole paljoa kavereita. Tai miten sen nyt ottaa. Hanen Bestiksensa on Outi, tai siis Outo, kuten hanta kaverit sanoo. Outoa vahan vituttaa kun hanen vanhempansa on niin rikkaita ja muutenkin han ei paase brassailemaan kovin paljoa koyhyydellaan, niinkuin useimmat kaverinsa jotka on onnekseen ja kohtalon oikusta vahaosaisempia. Boheemisuus ja irtolaisen elamantavat kun nayttavat olevan Vostokissa hengitystakin tarkeampia ja himoiten metsastettyja kasitteita. Kerran Outo oli ostanut tonnikalaa ja riisia bileisiinsa ruuaksi ja valitellut rahojensa vahyytta, vaikka hanen yksi kaverinsa, Nipsu oli vastikaan paassyt vasikoimasta Outon monentuhannen markan tayttamasta pankkitilista, jonne isi aina tarvittaessa laittoi tonnin tai pari jos vain isin kultatytto halusi ostaa vaikkapa joitain uusia hippivaatteita. Sepas Outoa vitutti, ja kaikki Vostokin tytot saivatkin monta viikkoa vittuilla Oudolle Vostokin suurimmasta synnista, "keinotekoisesta aitoudesta". Mutta huonomminkin voisi kayda, niinkuin kavi Tainalle, joka esimerkiksi ylpeili liftanneensa koko kesan ympari Suomen festareita, rahanpuutteesta tietty, ja sitten syksylla paljastui etta han itseasiassa olikin ajellut toimitusjohtaja isansa Turbo-Saabilla ja ollut duunissa perati Helsinkimedialla. Ja olipa han vielapa maksanut Provinssirockiinkin sisalle rahalla vaikka oli nimenomaan vaittanyt mennensa sisaan janiksena. Tasta kaikesta kiinnijaaminen oli hanelle niin suuri noyryytys etta Taina koitti lopulta itsemurhaa eraiden bileiden jatkoilla kun muut nalvivat hanta paljastuneesta epa-aitoudesta. Kuudenkymmenen narastyslaakkeen, kahden oksennusvaahdolla taytetyn viinisammion ja vatsahuuhtelun jalkeen onni sitten kuitenkin potkaisi ideaalisen poikaystavan muodossa, ja Taina alkoikin seurustella yhden Markon kanssa, joka olikin ihan oikea rikollinen. Voi kuinka kaikki ainejarjeston tytot olivat kateudesta vihreina kun Taina paasi kertomaan uuden poikaystavansa tatuoinneista, maanisdepressiivisyydesta, lapsuuden seksuaalisesta hyvaksikaytosta, paniikkikohtauksista, ehdonalaisesta, perversseista ja pelottavista fetisistisista taipumuksista, vakivaltaisuudesta ja vaikka mista luonteenpiirteesta jonka takia melkein kuka tahansa Vostokkilainen olisi ollut valmis luopumaan nykyisesta poikaystavastaan. Ja uskokaa tai alkaa, kerran Marko oli jopa poltellut Tainan kanssa Ruisrokissa pilvea.... Taina ei edes voinut kuvitellakaan tuovansa Markoaan naytille mihinkaan Vostokin bileisiin. Silloin joku hanta paremmannakoisempi kilta-sisko olisi takuulla iskenyt Markon hanelta itselleen....
Tiina niin toivoo etta hanellakin olisi myos ihanan herkka ja romanttinen poikakaveri, ulkonakokin olisi sivuseikka kunhan han vain olisi kaunis, komea ja seksikas. Ja sit sen luonne.... Se sais aina vaan tuoda kukkia ja kalliita lahjoja Tiinalle, availla ovia ja olisi aina valmis kuuntelemaan jos Tiinalla olisi huolia. Sit se sais olla sangyssa tosi peto, Romanttinen Jumala, sillai herkka ja raju, samaan aikaan, sellainen joka vahan ajattelis kans Tiinankin nautintoa ja fiiliksia, sellainen jonka kanssa voisi helposti kuluttaa vaikka kokonaisen yon juttelemiseen tai toisen kehon tutkiskeluun ja hyvailyyn. Sen silmat sais olla ihan minka variset vaan, kunhan niista vaan roihuaisi primitiivinen ja villi alkuihmisen sielu joka rakastaisi _vain_ Tiinaa ja tekisi ihan mita tahansa lunastaakseen Tiinan rakkauden. Sit silla saisi olla vahvat kulmakarvat, ja sellainen katse joka sais leijonankin vapisemaan ja vaikka teraksen pelkaamaan, mutta sit kans rakkauden aran kukankin aukeemaan. Voi jee kun se olis niin ihanaa... Ja jos siihen kyllastys niin sit se vois vaikka sitten tappaa ittensa. Ja Tiina vois sit kertoa kaikille tyttokevereilleen etta se teki sen siksi kun se ei saanut Tiinaa omakseen, niin silloin kaikki olisi kateudesta ihan mykkyralla ja sitten Tiina aina halutessaan voisi keksia sen ihanuudesta ja hellyydesta vaikka mita nyyhkytarinoita muille ja vaikkapa polttaa jossain bileissa kynttilaa sen itsarin vuosipaivina ja itkea. Silloin han olisi koko tiedekuntansa kadehtituin tytto, koska han paitsi olisi nauttinut eniten, myos karsinyt. Se on enemman kuin edes Anja Kauranen voisi elamassaan kokea.
Hanella on aika lailla bailukavereita. Mutta sitten sellaisia sielunhoitokavereita ei sit olekaan kun vaan yksi. Satu. Satu on tosi jees, sellainen fiksu ja itsenainen nainen. Satu ei oo Vostokista, ja tama nakyy mm. siina ettei Satu tiettavasti viela kertaakaan ole kehunut retostellut kenellekaan olevansa biseksuaali. Ainakin Tiinalle on tarkeaa etta kaikki tietavat hanen olevan tosi haka naistenkin kanssa, vaikkei oikeasti han ole viela kertaakaan ollut tyton kaa "sillai". Kerran bommareissa han toki suuteli yhta tyttoa huulille ja antoi taman puristella arasti rintojaan, mutta ei Tiina siita sanottavammin pitanyt, johtuiko se sitten hanen silloisesta kolmen vinkkupullon kannista vai umpiheterouudesta, tieda hanta... Mutta jokatapauksessa Vostokkilaiselle on suuri hapea olla seksuaalisesti vaillinnainen; Jos et muille ihmisille alati muistuta olevasi bi, olet kuin elamannektaria maahan vuotava rikkinainen astia. Sen Tiina oli jo yliopistomaailmasta oppinut. Mutta Satu, Satu oli Tiinan ystava ja aina silloin talloin he joivat vinkkupullon nenaa kohti, polttivat kynttiloita ja suitsukkeita ja puhuivat kaikesta mita maa paallaan kantoi, lahinna kyllakin miehista. Satu jotenkin oli Tiinan peilikuva, sielunkumppani. He olivat ikuinen pari, alati suunnittelemassa yhteisia juttuja ja tulevaa vaihto-oppilasvuottaan Italiassa, kunnes Satu meni vehtaamaan yhden jatkan kanssa joka siita huolimatta etta se seurusteli yhden Annan kanssa, kuului oikeasti Tiinalle, vaikka tama Janne ei Tiinan tunteista mitaan tiennytkaan. Mutta Satun olisi pitanyt ja se paska ei valittanyt niista lainkaan. Sitten viela Susanna oli mennyt Tiinalle kehumaan etta hankin oli kimpassa mukana ja Susanna oli just tan Markon fiancee. Vittu mika huora. Onneksi Satun bestis Marjetta oli nahnyt tapahtuneen, ja kertonutkin Tiinalle seuraavana paivana kaiken. Miten se sika emahuorabitch Satu saattoi tehda taman minulle, minulle joka sentaan olen tavannut Anja Kaurasen, ja lainannut hanelle jopa omaa kuulakarkikynaani !
Tiina katsoo ulos ikkunastaan. Siella alkaa sumu pikkuhiljaa kiskoa verhojaan sinisessa hetkessa kylpevan Tampereen ylle... Autojen katkeamattomat valonauhat luovat hetkellisen illuusion kaupungin kauneudesta ja arvokkuudesta... Han muistaa monen monituiset illat jotka han on ollut yksin. Tiinan mielessa syttyy surullinen melodia, joka lopulta voimistuu sielua raastavaksi seireenien lauluksi, haikeaksi balladiksi, sotalauluksi joka lopulta kutsuu Tiinaa itsensa Totuuden eteen ristikuulusteltavaksi. "Kriisista kriisiin", Kuten Ismo Alanko sen laulaa. Han muistaa oman historiansa, oman saalimattoman mitattomyytensa, ja toisaalta suunnattoman riemun olemassaolostaan. Han katuu, haluaisi tehda asiat toisin, mutta ei voi... Han tuntee kuinka hanen vuosia sitten lasittuneet kyynelkanavansa alkavat toimia kun han pikkuhiljaa kostuvin silmin katselee itseaan ikkunaa vasten, nahden samalla kaupungin yksinaiset valot lasin lapi. Han miettii itkeeko han onnesta vai surusta. Mutta silla ei valia. Huomenna on uusi paiva.
RAU-LI LAU-HA-NEN