Eräänä iltana, kun Mikro Faradi tunsi varauksensa olevan täydessä kapasiteetissaan, han päätti iskeä pienen sievän kelan nimeltä Milli Amp purkaakseen itsensä.
Saadakseen Millin hyvälle tuulelle Mikro vei hänet pienelle ajelulle. He ajoivat pitkin sivukaistaa Wheatstonen sillan yli magneettikentälle, pyörrevirran varrelle.
Millin uhkeat ominaiskäyrät olivat saaneet Mikron jo aivan kuumaksi. Millissakin alkoi tapahtua pieniä jännitteen muutoksia ja hän rupesi värähtelemään. Mikro asetti Millin maapotentiaaliin ja alkoi nostaa värähtelytaajuutta keskinaiskonduktanssin avulla.
Kun Millin sisäinen vastus pieneni ja virta alkoi kasvaa, Mikro lähetti signaalinsa muodostuneeseen rinnankytkentään. Pian kävi ilmi, että Millilla oli positiivinen lämpötilakerroin, sillä kun pulssien amplitudi ja taajuus kasvoivat, alkoi Milli siirtyä äänitaajuudelle.
Kun jännite ylitti Millin ominaisarvot, han alkoi kirkuen vaatia lisää syöttövirtaa. Mikron ulostulon ollessa maksimissaan Milli pian saavutti saturaatiopisteensä. Hirveällä kohinalla Mikron varaus purkautui Millin käämiin ja Mikro luovutti joka ainoan vapaan elektroninsa. Virta kulki heissä koko yön ja he kokeilivat monia erilaisia piirikonfiguraatioita, kunnes Mikron ylikuormittuminen lopetti kaikki piiritoiminnot. Virran ollessa maksimissaan Mikro ei enää pystynyt pitämään Millin käämiä jännitteisenä, joten he vaihtoivat napaisuuttaan ja polttivat toistensa sulakkeet.