Lähdimme töistä pikkujouluristeilylle. Laivalla jokaisella oli omat hytit, mutta olin pienestä lisämaksusta hankkinut hieman paremman hytin, jossa oli perivuode. Hyttiin päästyäni tein vielä viimeiset kohennukset meikkaukseen ja vaatetukseen. Näytin ihan hyvältä nelikymppiseltä mustissa (kalliissa) alusvaatteissa. Rintaliivit oli tietysti bushup, jotka kohottivat mukavasti rintojani. Laitoin vielä yksiosaisen mekon päälle mikä ehkä oli hieman lyhyt kummastakin päästä, mutta olkoon.
Ruokailun jälkeen menimme tanssimaan. Muutaman kipaleen ja paukun jälkeen olo jo hieman vapautuneempi ja juhlatunnelma kohonnut. Sitten eteeni ilmestyi ihan kivan näköinen kaveri joka pyysi tanssimaan. Suostuin ilman muuta, koska tanssimaan oli tultu. Heillä oli myös firman pikkujoulu menossa, mutta oli halunnut lähteä tanssittamaan myös muita. Kaveri oli varsin avoin ja aivan huomaamatta sai keskustelun käännettyä seksiin liittyviin asioihin pikkujoulun varjolla. Juttelimme siitä kuinkahan moni tosiaan käy vieraissa. Olimme molemmat naimisissa olevia ja ilmeisen hyvin sujui tahoillamme. Muutaman tanssin jälkeen hän vei minut paikalleni ja tiedusteli voisiko hän vielä myöhemmin hakea minua tanssimaan. Mikäs siinä.
No jonkin ajan kuluttua hän ilmestyi taas eteeni, juuri sopivasti kun tuli hitaita kipaleita. Tanssimme varsin lähellä ja huomaisin, että hänellä alkoi jalkojen välissä kovettua. Ehkä olisimme olleet kiusaantuneita asiasta, mutta illan juomat tekivät tehtäväänsä, joita oli kuitenkin nautittu varsin vähän. Ilta jatkui kuitenkin siinä varsin tiivisti tanssiessa ja alkoi olla aika vetäytyä nukkumaan. Olli, kutsutaan vaikka siksi, ehdotti, että hän voisi saattaa minut hytille. Sanoin, että vain ovelle.
Hytin ovella hän kuitenkin painautui minua lähemmäksi ja suuteli samantien, en osannut siihen varautua ja hän onnistui siinä ja varsin hyvin, joten en vetäytynyt heti pois. Olli kysyi, eikö voitaisi ottaa kuitenkin yhdet paukut huoneessani. Nyt arvasin, että ollaan vaarallisella alueella, mutta jotenkin jo oli sellainen epämääräinen tunne. Menimme hyttiin ja saantien Olli suuteli minua uudestaan. En osannut vastustella. Hän suuteli erittäin hyvin ja hellävaraisesti ja sammalla alkoi hyväillä vartaloani, rintoja. Aloin todella kuumeta ja tunsin kastuvani.
Ollin kulli tuntui hyvin jo housujen läpi ja hän painoi sitä minua vasten. Olli avasi vetoketjun ja hameeni liukui lattialle ja olin alusvaatteillani, onneksi oli nyt nämä uudet ajattelin. Olli suuteli ja hieroi minun rintojani ja samalla otti rintaliivit pois. Hän taivutti minut sängylle selälleni ja veti pikkuhousut pois. Hän nosti jalkani ylös ja levitti ne niin, melkein tuntui kipeältä. Hän levitti pillun huuliani, hieroi päältä kevyesti ja alkoi nuolla pilluani. Pyöritti kieltä ja samalla työnsi sormensa sisääni. Se tuntui aivan ihmeelliseltä. Värisin ja orgasmi oli jo tulossa, jolloin Olli keskeytti ja riisui omat housunsa. Siinä hän seisoi edessäni kulli pystyssä vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kyrpä, sillä se oli varsin hervottoman iso. Kiiltävänä hohtava pää valmiina työntymään sisääni. Olin jo laueta pelkästä näkemisestä.
Olli oli jossain välissä ottanut kortsun valmiiksi ja pyysi vetämään sen kullinsa päälle. Otin tätä suunnatonta elintä kädelläni kiinni ja vedin terskan hyvin esille. Ennen kuin laitoin kumin päälle hieroin toisella kämmenellä terskaa voimakkaasti, mikä oli saada laukeamaan, mutta hän keskeytti minut ja halusi päästä nussimaan minua.
Laitoin kortsun päälle. Olli työnsi varovasti kullinsa sisääni, jollen olisi ollut niin märkä, se ei olisi mahtunut, sillä minulla on hyvin tiukka. Hän aloitti hitaasti puristeli pakaroitani ja iso kulli tuntui todella suurelta tiukassa pillussani. Mutta samalla se kiihotti aivan valtavasti. Olli liikutteli ensin hitaasti ja sitten kovempaa ja ja nussiminen tuntui aivan taivaalliselta. Ei mennyt kauan kuin sain todella kova orgasmin ja Olli laukesi samalla sisääni. Hänen kullinsa sykki vielä pitkään sisälläni.
Pikkujouluristeilystä tuli sittenkin varsin miellyttävä.