Istuin Heidin kanssa baarin terassilla ja käteni liukui hitaasti hänen jalkojensa väliin. Heidin käsi oli jo löytänyt perille, ja nyt hän avasi hitaasti vyötäni. Pian housuni alkoivat valua kohti nilkkojani. Onneksi paita peitti näköalat takaapäin ja pöytäliina, joka roikkui pöydän reunojen yli, edestäpäin.
Aloimme päästä asiaan ja H-hetki lähestyi. Yritin pidätellä ja pitää itseni mahdollisimman pokkana, sillä terassilla oli paljon muitakin ihmisiä. Heidi haukkoi ja minun oli pakko jarrutella, ettemme jäisi kiinni. Mutta se oli myöhäistä. Heidi sai mahtavat orkut ja veti kiivaasti kaluani edestakaisin, kunnes laukesin. Kumpikaan ei huomannut voimakasta tuulenpuuskaa, joka oli nostanut pöytäliinan kulman pöydän päälle ja me teimme sen useiden uteliaiden silmien edessä.
Baarin pitäjäkin oli huomannut temppumme ja soittanut poliisin paikalle. Housumme olivat yhä kintuissamme heidän tullessa pöytäämme. Noloina ja punaisina nousimme seisomaan poliisien käskystä. "Äkkiä housut ylös!", he komensivat.
Onneksi poliisit eivät ottaneet asiaa järin vakavasti. He veivät meidät ainoastaan kotiin. Mutta siellä se soppa vasta syntyikin. Isä raivosi ja äiti nyyhkytti. Se oli kuin elokuvasta. Sitten isä käski riisuutumaan. Jouduin nelinkontin sänkyni vierelle ja sain piiskaa omalla vyölläni. Sitten isä lähti asioille ja minä jouduin odottelemaan häntä takaisin alastomana.
Iltapäivälle hän palasi mukanaan iso paketti. "Nämä ovat sinulle!", hän sanoi kuivasti. Avasin paketin tietämättä, mitä siinä oli. Naamani valahti kalpeaksi, kun vedin siitä muovihousut ja vaippoja. "Nyt sinä pidät näitä!", hän kivahti ja lisäsi: "Aina, kun liikut ulkona, koulussa, kotona ja päivin, sekä öin! Pukeudu niihin!".
Niin minä sitten vietin kolme kuukautta yhteen menoon vaipoissani ja muovihousuissani häveten. Oli siinä kertomista Heidille, joka selvisi lähinnä selkäsaunalla ja viikon kotiarestilla.