Nuoren tytön tarina

Laru oli 17-vuotias räväkkä nuori nainen. Hänellä oli vaaleat pitkät hiukset ja hänellä oli harvinaisen suora ryhti, mikä entisestään kiinnitti huomion hänen suhteellisen kookkaisiin rintoihinsa. Laru tunsi joskus häpeää rinnoistaan, koska ne kiinnittivät lähes poikkeuksetta kaikkien lähistöllä liikkuvien miesten katseen niihin ja niiden liikkeisiin. Larun vetovoimaa lisäsi myös hänen muodokas, mutta hoikka vartalonsa sekä hänen kauniit enkelimäiset kasvonsa. Oikeastaan hän oli kiltti tyttö. Mutta ei tänään. Hän käveli pitkin kaupungin illassa viileneviä katuja kohti ravintolaa. Hän oli päättänyt iskeä itselleen miehen.

Laru oli pukeutunut turkoosinsinisiin tiukkoihin housuihin ja tyköistuvaan vaaleaan avonaiseen napapaitaan. Kotoa lähteissään hän oli vielä tarkistanut, että hänen rintansa muodot varmasti näkyisivät läpi hänen vaatteistaan. Rintaliivit hän jätti varmuuden vuoksi pois. Kireä paita antoi niille tarpeeksi ryhtiä.

Larulla ei ollut vaikeuksia päästä ravintoloihin. Tollot portsarit yleensä tuijottivat vain hänen vartaloaan eikä siinä sivulla kukaan koskaan muistanut kysyä papereita. Ovella ollessaan hän muisti, kuinka kerran joutui ohimennen hipaisemaan poken haaroväliä muka vahingossa, kun hän kysyi papereita. Mies oli punastunut, hänen kalusta oli kovettunut silmissä ja vaikka Laru oli ollut vain 15-vuotias, niin oli päästänyt hänet sisälle. Poislähtiessä mies oli yrittänyt väkisin tuppautua mukaan, mutta onneksi Laru sai kaverin kadotettua.

Miestä ei todellakaan ollut vaikea saada. Tosirakkautta Laru ei vielä edes haaveillut. Hän oli aina ajatellut etsivänsä miehen vasta lukion jälkeen, opiskeluaikaan, ajan kanssa. Hän sai helposti iskettyä raflasta haluamansa miehen, mutta sitä todellista hekumaa Laru ei ollut saanut kenenkään nuoren miehen kanssa. Nuorissa miehissä oli hyvätkin puolensa. Ne yleensä jaksoivat pitkään ja useasti. Monta kertaa Laru oli rakastellut koko yön saamatta kuitenkaan itse kertaakaan. Mies oli tietysti lauennut lukemattomia kertoja. Jotain puuttui. Mutta mitä? Tänään oli aika vaihtaa vanhempaan.

Sisällä ravintolassa oli savuista ja musiikki soi kovaa. Hän tunsi oitis miesten katseet kehollaan ja nautti niistä. Hän hivuttautui paaritiskille ja tilasi päärynäsiiderin. Muutama sekaisin oleva juntti kävi yrittämässä. Niille Laru haistatti vitut. Sitten tuli normaalit tummaihoiset. Niille Laru ei anna enää ikinä. Kerran hän oli yhden kanssa ja se hoki koko ajan jotain ihmeellistä omalla kielellään. Jälkeenpäin selvisi, että se oli huutanut Jumalaa …seko tyyppi. Heti saatuaan se alkoi soittelemaan ”veljilleen” Larun puhelimella, että sai vaalealta naiselta elämänsä panon. Ja paskat.

Laru kävi tanssimassa muutaman tarkkailutanssin ja samalla katsasti paikan miestilannetta. Laru muisti ainakin kolme miestä, joiden kanssa oli ollut. Kaksi kauppatieteilijää ja yksi teekkari. Kiitos ei enää. Toinen kauppatieteilijä oli pitänyt suurta haloota isosta peniksestään, mutta sitten kun tuli tosi paikka, kaverilla ei seisonut.

Paaritiskillä istui Larun isän työkaveri Janne. Janne oli ollut usein heillä kylässä ja Laru oli salaa ihaillut häntä. Jannella ja hänen vaimollaan Pirjolla oli kesämökki Larun perheen naapurissa. Kesäisin he olivat monesti vierailleet toinen toistensa mökeillä. Laru muisti kuinka kerran pari vuotta sitten oli mennyt hakemaan Pirjolta vanhoja Anna-lehtiä, joita oli mukava lukea laiturilla maatessa, kun Pirjoa eikä Jannea ollut näkynyt missään. Laru oli huhuillut aikansa, mutta heitä ei ollut näkynyt missään. Hän oli lähtenyt pois ja kulki rannan kautta omalla kesämökilleen, kun sattumalta sattui vilkaisemaan Jannen ja Pirjon saunarakennukseen sisälle. Pirjo oli maannut selällään lauteilla ja Janne oli ollut väärinpäin kontallaan hänen päällään. Jannen pää oli upotettuna Pirjon reisien väliin ja näki selvästi, että hän nuoli Pirjoa haarovälistä. Pirjo oli ulissut ja voihkinut aivan hillittömästi. Jannen kalu oli roikkunut Pirjon kasvojen yläpuolella ja Pirjo oli pidellyt kalusta kiinni. Posket punaisina Laru oli katsellut heidän rakasteluaan ja alkuhämmennyksestä toivuttuaan kiihottui aivan hillittömästi. Pirjo oli lauennut Jannen suun vaikutuksesta huutaen ja sätkien aivan villisti. Silloin Laru oli lähtenyt juosten omalle tontilleen, mennyt suoraan puuwc:hen ja runkannut itselleen kolme orgasmia peräjälkeen. Siitä lähtien Laru kostui jo pelkästä Jannen näkemisestä.

Laru meni Janne viereen paaritiskille ja sanoi heipat Jannelle. Janne ei meinannut aluksi tuntea Larua, mutta sitten hänen naamalleen ilmestyi tuttu hymy, jota Laru rakasti. He juttelivat niitä näitä. Enimmäkseen Janne kuitenkin kyseli Larun isästä. Se häiritsi Larua, sillä hän ei ollut aivan varma mitä Janne tunsi häntä kohtaan. He joivat muutaman siiderin ja Laru tunsi selvästi hieman humaltuneensa. Hän siirsi kätensä Janne reidelle, koska oli lukenut Anna-lehdestä, että jos nainen koskettaa miestä, on se varma merkki miehelle, että haluaa kosketusta häneltäkin. Sitä Laru ei tiennyt, että lukeeko Jannekin Annaa.

Viimein Laru pyysi Janne tanssimaan. Nyt hän aikoisi iskeä. Hän painautui täysin Jannea vasten, kiersi toisen kätensä Janne ympärille ja laski sen rennosti Jannen vyön päälle. Toisen kätensä hän kietoi Janne kaulaan ja hyväili vaivihkaa Janne niskaa. Laru huomasi, kuinka Janne meni lievästi sanoen hämilleen, vetäytyi hieman kauemmaksi ja punastui. Janne sanoi, että hänestä tuntuu oudolta tanssia kaverin tyttären kanssa. Tuntuu kun kaikki tuijottaisi. Laru ymmärsi yskän ja antoi Jannelle lisää tilaa. Koko tanssi meni oikeastaan aivan pilalle ja Larusta tuntui, että koko homma oli taas alussa.

Tanssin jälkeen alkoi ravintolassa soittaa paikallinen yhtye. Laru ja Janne vetäytyivät seinälle katselemaan soittamista. He nojasivat vierekkäin seinään ja silloin Laru päätti iskeä uudelleen. Hän tuli Jannen eteen seisomaan ja nojasi selällään vasten seinään nojaavaa Jannea. Hän tunsi Jannen voimakkaan vartalon omaansa vasten. Laru kallisti päätään vasten Jannen rintaa ja laittoi kätensä Jannen reisiä vasten. Janne kiemurteli hieman ja laittoi kätensä Larun hartioille ja puristi hellästi. Larun pyöritti kevyesti lantiotaan vasten Jannen haaroväliä ja tunsi kuinka Jannen kalu lytistyi aina kun hän painautui sitä vasten. Se alkoi tuntua yhtä kovemmalta vasten Larun pakaroita ja pian tuntui siltä, että Jannen housuissa oli todella ahdasta. Laru liu’utti kätensä heidän väliinsä ja koetti Jannen kivikovaa etumusta kädellään. Janne sanoi, että onko tämä nyt oikein? Sinä olet kaverini tytär! Laru vastasi, että älä ajattele sitä. Minä haluan, että teet minulle kuin silloin Pirjolle teidän kesämökin saunassa. Janne hätkähti hieman. En tiennytkään, että sinä olet katsellut meitä, Janne ihmetteli. Laru kertoi katselleensa heitä ja kuinka hän kiihottui siitä mitä näki. Se selvästi vaikutti Janneen. Janne tarttui Larua kädestä ja veti hänet mukaansa. He poistuivat ravintolasta suoraan Jannen autoon. Janne ajoi sanomatta mitään työpaikkansa eteen, veti Larun kädestä mukaansa ja he luikahtivat ovesta sisään. Hissiin päästyään Janne tuli vasten Larua ja painoi huulensa Larun huulia vasten. He alkoivat suudella kiihkeästi ja riisua toisiltaan vaatteita. Larulla oli täysi työ pysyä Janne perässä riisuessaan tämän vaateita. Janne sai Larun paidan helposti pois ja Larun vaaleat pystyt rinnat pompahtivat esiin iloisesti. Janne suuteli Larun kaulaa ja samalla Laru liutti Jannen paitaa pois.

Hissin ovi aukesi ja yhä toisiaan suuteleva pari liikkui ulos hissistä. Molempien paidat putosivat heti toimiston lattialle ja he liikkuivat hitaasti kohta Jannen huonetta. Jannen huoneessa oli suuri iso kirjoituspöytä, erillinen neuvottelupöytä, jonka ympärillä oli sohva ja kaksi sohvatuolia. Janne työnsi neuvottelupöydän syrjään tarttui sohvaan kiinni ja kuin käden käänteessä siitä muodostui tilava parisänky. Janne riisui Larun alasti ja asetti tämän selälleen makaamaan sängylle. Hän meni seisomaan sängyn viereen ja aukaisi housujensa vyön. Housut putosivat lattialle ja Janne jäi seisomaan boksereissaan sängyn viereen. Laru tarkasteli miehen vartaloa. Se oli hyvin muodostunut jäntevä vartalo, jossa iän vaikutukset eivät juurikaan näkyneet. Janne vatsa oli tasainen ja vatsalihakset olivat selvästi havaittavissa. Janne reidet olivat lihaksikkaat ja yhdessä vahvojen käsivarsien kanssa muodostivat sopusointuisen paketin.

Sitten Janne tarttui pikkuhousuihinsa ja veti ne alaspäin.Jannen kalun varsi paljastui vähän vähältä ja se tuntui jatkuvan ja jatkuvan vaikka housut olivat lähes polvissa! Viimein Jannen kalun pää pomppasi esiin housujen kätköstä ja Laru ihasteli kalua maatessaan selällään sängyllä. Se oli aika pitkä kalu noin 25 cm ja valtavan paksu. Terska oli kuin tennispallo. Paljon kookkaampi kuin mitä Laru muisti.

Janne liukui Larun päälle ja alkoi suudella Larua. Pitkiä pehmeitä suudelmia sateli Larun vartalolle ja Larun vartalo värisi niiden alla. Laru työnsi vartaloaan kaarelle ja tarjosi itseään Jannelle. Jannen huulet suutelivat Larun vatsaa ja liukuivat hitaasti, mutta varmasti kohti Larun häpyä. Larun häpyhuulet olivat vähän raollaan ja Janne alkoi suudella niitä hellästi. Hän maisteli Larun pillua pienin näykkäsyin. Laru tunsi miehen huulet ja kuinka ne jännittivät Larun vartalon kaikki lihakset pienin liikkein. Sitten Laru tunsi sen! Jannen kieli, vain sen kärki, liikkui hitaasti ylöspäin häpyhuulien pienessä välissä. Laru säpsähti, mutta pakotti itsensä olemaan paikallaan ja nauttimaan olostaan. Hän sulki silmänsä ja antoi vartalonsa tuntea Jannen jokaisen kosketuksen. Jannen kieli lähestyi Larun klitorista ja aivan viime hetkellä se väisti sen ja alkoi lähestyä sitä uudelleen alhaalta päin. Laru kiemurteli ja liikutti lantiotaan koettaen saada kielen klitorikselleen, mutta kuin ihmeen kaupalla Janne onnistui kiertelemään muualla. Laru oli aivan sekaisin kiimasta. Hän huusi kyrpää sisäänsä, mutta Jannen kieli teki huutamisesta lopun. Se alkoi liikkua pitkin klitorista hellästi. Kieli antoi pieniä hyväilyjä Larun klitorikselle. Se liikkui yhä kovenevalla tahdilla pommittaen yhä uudelleen Larun kovaa klitorista. Laru tunsi vartalonsa jännittyvän ja aaltojen nousevan nousemistaan. Hän alkoi täristää vartaloaan villisti ja liikuttaa pilluaan vasten Jannen kieltä. Hän tarttui Jannen päästä kiinni ja painoi sitä vasten pilluaan. Jannen vaativa kieli näykki ja hieroi Larun klitorista ja Laru tunsi kuinka enää ei olisi paluuta. Hän heittelehti sängyllä puolelta toiselle ja ulvoi nautinnosta.

Minä tulen! Minä tulen! Janne Nuole minua! Nuole! Kovempaa! Laru huusi. Hänen vartalonsa jännittyi kaarelle ja hän tunsi kuinka hänen koko vartalonsa vavahteli orgasmin räjäyttäessä hänet taivaan tuuliin….AAH! JANNEEEEEE! MINÄ SAAN MINÄ SAAN…MULTA TULEEEEEE!!!

Laru sulki silmänsä ja kääntyi kyljelleen sängyllä. Janne käpertyi hänen taakseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Hän silitti Larun hiuksia ja katseli kuinka tyttö hengitti vielä kiivaasti. Viidentoista minuutin jälkeen Laru sai hengityksensä tasaantumaan. Hän tunsi todella saaneensa! Hän kääntyi Janneen päin ja he katselivat toisiaan. Tuntuiko hyvältä, Janne kysyi. Taivaalliselta! Laru vastasi. Janne nousi sängystä. Hänen kalunsa oli roikkui alaspäin, mutta huomasi, että hän oli ollut kiihottunut. Se oli ollut todella kovana, mutta oli nyt jo hieman veltostunut. Janne alkoi laittaa paitaansa päälle sängyn vieressä ja sanoi samalla: Nyt tiedät miltä Pirjosta tuntuu. Meidän täytyy lähteä. Joku voi tulla. Janne pujotti t-paidan päälleen. Juuri kun hänen päänsä oli paidan sisällä, nousi Laru ylös istumaan sängyn laidalle. Hän otti Jannen kalun käteensä. Janne säpsähti, mutta sitten jäin paikoilleen. Laru piteli kalua kiinni aivan sen juuresta. Hän tunsi kalun sykkeen ja kuinka se alkoi täyttyä. Se kasvoi ja nousi Larun silmien edessä ja juuri kun se saavutti Larun kasvojen korkeuden Laru suuteli kalun päätä. Se näytti niin kookkaalta, että Laru epäröi hetken saisiko sen suuhunsa, mutta ajatteli yrittää. Hänen kätensä piteli kiinni varresta ja Larun suu aukesi ja painoi kalun pää suuhunsa. Kalu maistui hieman suolaiselta, mutta se oli ihanan pehmeä ja Laru halusi sen kokonaan sisäänsä. Larun posket maiskahtelivat kun hän imi ja lutkutti Jannen kalua. Se oli muuttunut aivan kivikovaksi. Larun kädet levittivät hieman Jannen reisiä ja toinen käsistä otti Jannen kivekset käsiinsä. Samalla Laru runkkasi toisella kädellään pitkää kalun vartta ja suulla imi ja lutkutti kyrpää. Janne voihkaili ja ihmetteli kuinka taitava Laru oli. Nuori nainen joka todella tietää mitä tehdä. Välillä Laru liu’utti kieltään kalun alapuolella ja hyväili terskan alapintaa. Janne tunsi kuinka hänen palleissaan kiehui valtava annos kuumaa spermaa, joka olisi kohta valmis lähtemään ilmoille.

Janne tarttui Larun päähän ja liikutti sitä kaluansa pitkin. Laru ahmi kalua suuhunsa yhä enemmän ja enemmän. Janne ihmetteli minne tyttö sitä nieli, mutta kuin ihmeen kaupalla suuri osa kalusta upposi Larun suuhun.

Janne ei kestänyt enempää. Hän otti kalunsa pois Larun suusta. Aukaisi tytön jalat ja liukui hänen jalkoväliinsä. Heidän kuumat huulensa yhtyivät uudelleen ja Janne ohjasi kalunsa Larun häpyhuulille. Hän työnsi kaluaan vasten häpyhuulia ja se upposi Larun tiukkaan kosteaan pilluun. Larun selkä painui kaarelle ja hän jäi haukkomaan happea kun Jannen valtava elin täytti hänen koko pillunsa. Laru tunsi kuinka Jannen ihana kyrpä liikkui pitkin vedoin Larun pillussa. Laru halusi lisää miehen kyrpää ja Jannen painoi kaluaan sisään yhä uudestaan. Laru ulisi ja ulvoi jälleen ja tunsi kuinka miehen pallit hakkasivat pillua vasten.

Kuin huomaamatta Laru huomasi aallon sisällään lyövän taas villisti. Hän jännitti vartaloaan ja huusi Jannelle: pane mua, pane mua. Minä tulen, minä tulen. Täytä mun pilluni sun isolla kyrvälläsi. Laukea mun sisääni! LAUKEA!

Larun huuto yltyi ja yltyi. Janne tunsi, ettei voisi enää pidätellä vaan antoi mennä. Hän vatkasi lantiotaan hulluna ja tunsi kuinka spermaa alkoi suihkuta kalusta sykäyksittäin Larun sisään. Larun pillu sykki jatkuvasti ja lypsi Janne kalusta viimeisetkin pisarat. Laru sätki kalu yhä sisällään kuin horkassa. Hän ei tiennyt mitään tällaista olevankaan. Janne huohotti kiivaasti hänen päällään kalu yhä sisällä pillussa.

He katselivat hetken toisiaan kävivät sitten yhdessä vessassa pesemässä toisensa.

Laru katseli alastonta Jannea ja hänen kaluaan. Sama kalu, joka oli juuri hetki sitten täyttänyt hänet ja vienyt hänet hulluuden partaalle näytti taas ihanalta ja valmiilta. Laru meni Jannen syliin istumaan ja kiitti tätä ihanasta kokemuksesta. Janne kehui Larua. Uskomaton tyttö. Sinusta tulee todellinen ammattilainen! Minun käy jo nyt sinun tulevaa miestäsi kateesi!, Janne sanoi.

Yhtäkkiä Laru kääntyi Janneen päin, tarttui tätä kädestä kiinni ja talutti Jannen makaamaan matalalle pöydälle. Janne jalat olivat kiinni lattiassa ja Laru levitti ne levälleen ja siirsi Jannen pakarat aivan pöydän reunalle. Janne ihmetteli mitä tulisi tapahtumaan. Laru sanoi, että tämä kaikki on vain kiitosta ihanasta illasta. Hän laskeutui polvilleen lattialle Jannen jalkojen väliin. Hän otti käsillään tukea Jannen levitetyistä reisistä ja otti Jannen pehmeän kyrvän pään suuhunsa. Koko terska oli Larun suussa ja hän imeskeli sitä kuin suurta mansikkaa. Se alkoi kasvaa Larun suussa ja hetkessä se oli taas taistelukunnossa. Laru otti sen käteensä alkoi runkata aivan hillitöntä tahtia. Toisella kädellään hän hyväili Jannen palleja ja otti ne käsiinsä. Hän vatkasi ylvästä kalua kuin villipeto ja ei kestänyt kuin kolme minuuttia kun Janne huusi että laukeaa kohta. Siitä Laru vain innostui lisää. Hän tiesi, että kukaan mies ei voisi vastustaa kunnon runkkausta ja että suuhun tai kasvoille laukeaminen oli lähes parasta mitä mies voi kuvitella.

Laru veti Jannen seisomaan ja istui itse pöydän päälle. Hän otti jälleen kalusta tukevan otteen ja samalla otti kyrvän suuhunsa. Hän imi villisti ja hänen suunsa päästeli valtavia moiskahduksia kun hän lutkutti unelmiensa kyrpää. Janne voihki jälleen ja alkoi suihkuta spermaa. Laru lopetti imemisen juuri ennen kuin Janne alkoi laueta. Hän runkkasi enää kädellään ja antoi kuuman sperman ruiskuta kasvoilleen. Janne ruiskautti uudelleen ja uudelleen hänen kasvoilleen. Laru piti suutaan auki ja sai muutaman suihkauksen suuhunsakin. Lopuksi Laru otti pehmenevän kalun vielä suuhunsa ja imi loputkin pisarat Jannen tykistä. Janne lyyhistyi penkille istumaan ja oli aivan väsynyt. Hän sulki silmänsä ja lepäsi. Laru maiskutteli Jannen mahlaa ja hän tavallaan piti siitä. Se oli hänen oman Jannensa lemmennestettä! Nam!

He asettuivat sängylle vierekkäin makaamaan ja nukahtivat onnellisina tyydytettyinä.

[Tekstit etusivulle]

#golfklubi