Lumilinnan rakentajien juhlat

Olimme kurssiporukalla rakentamassa jonkinlaista lumilinnaa. Kyseessä oli kilpailu, johon porukan pari tosikointa tyyppiä oli päättänyt meidän osallistuvan. Minulla, Pasilla ja Terolla ei ollut mitään suoranaista tekemistä itse kilpailun kanssa, Tero oli tuonut laivalta ison lekan irlaintilaista whiskeytä ja sitä napsimme talvipäivän lämmikkeeksi aina, kun kilpailunvalvojien silmä vältti. Lopulta Annukka käski meidän pysyä kaukana syntymässä olleesta taideteoksesta, ettemme vain päissämme rikkoisi sitä. Kehoitus oli aivan asiallinen ja noudatimme sitä. Tero tosin kävi ottamassa pari kuvaa työn tekijöistä ja myös valmiista veistoksesta.

Koska sarjassamme oli vain kolme kilpailijaa, riitti kaikille myös palkintoja. Saimme pizzalahjakortit viereiseen kapakkaan kolmannesta sijastamme ja päätimme nauttia palkinnon samantien. Oluet tosin jouduimme maksamaan itse. Sitten olikin aika jatkaa huimaa saavutusta. Tero ehdotti, että menisimme hänen kämpilleen ja suostuimme oitis. Matkalla poikettiin HappyHour-tuopilla jossain pikkukapakassa ja tietenkin kaupassa hakemassa lisää kaljaa. Matkan varrella muut poistuivat joukostamme, vain Annukka, Tero, Pasi ja Hannikainen sekä minä jatkoimme edelleen.

Teron kämpillä aloimme pelata Trivial Pursuitia, mutta ennen pitkää Hannikainen sammahti. Jatkoimme pelaamista, kunnes Pasi häipyi vessaan. Arvelimme hänen menneen "Kekkosta ulkoiluttamaan", joten emme kiinnittäneet siihen sen isompaa huomiota. Pasi viipyi tosin vessassa oudon kauan ja yhtäkkiä hän ilmestyi olohuoneen ovelle alastomana kertoen olevansa menossa kylpyyn. Tero sanoi ammeen olevan vapaa siihen tarkoitukseen ja Pasi meni ammeeseen, johon oli jo laskenut lämmintä vettä. Jatkomme peliä kolmisin.

Jonkin ajan kuluttua minullekin tuli luontainen tarve käydä vessassa. Pasi rupesi ammeesta yllyttämään minua tulemaan mukaan lämpimään kylpyyn. Hänen sanottuaan useamman kerran "et varmaan uskalla" annoin mahdollisten estojeni mennä, heitin muutamassa sekunnissa vaatteet yltäni ja kiipesin istumaan häntä vastapäätä ammeeseen. Pasikin oli aika yllättynyt, muttei antanut sen häiritä, vaan ryhtyi oitis tutkailemaan vartaloni hänelle siihen asti salaisuuksina pysyneitä yksityiskohtia. Etsimme käsillämme hetken sitä, mitä tiesimme keskivartaloista löytyvän ja samalla hetkellä kun tunsin Pasin sormien kaivautuvat pimpsaani, sain hänen kalunsa sormiini ja tunsin veren pakkautuvan elimeen aiheuttaen sen jäykistymisen. "Kekkonen" otti käsissäni kirjaimellisesti asennon.

Tero kurkisti ovesta kysyen onko kaikki hyvin ja hänen ilmeensä oli todella näkemisen arvoinen. Tero kokosi kuitenkin itsensä ja kävi kaapilla hakemassa kameransa. Vaikka yritin hieman estellä ja peitellä rintojani, Tero napsi pari kuvaa. Hänen mentyään jatkoimme sormipeliämme Pasin kanssa siitä, mihin olimme jääneet, muttemme ehtineet jatkaa sitä lyhyttä hetkeä kauempaa, kun Annukka tuli kylppäriin. Hän oli ilmeisesti kuullut Terolta mikä meininki kylpyhuoneessa vallitsi ja vaikka Annukka yleensä olikin täydellisen kiltti tyttö ja sellaisena suorastaan tylsä tapaus, hän oli nyt jotenkin vapautunut. Annukka riisuutui alta aikayksikön, hänen melko pieniltä vaikuttavat rintansa tuntuivat vapaina jotenkin kookkaammilta ja pikkuhousujen alta paljastui vaaleahko karvatupsu, jonka keskeltä pilkotti pikkuruinen vako.

Annukka kiipesi seuraksemme ammeeseen, hän istuutui mitään sanomatta Pasin "Kekkosen" päälle saaden sen suoraan pimppiinsä ja koetti sitten saada jalkojaan oiottua minun puolelleni. Se ei täysin onnistunut, mutta ohjasin Annukan oikean jalan varpaat omaan pimpsaani.

Pasi ryhtyi yllättävän käänteen ansiosta tuuppaamaan itseään eteenpäin ammeen pohjalla selällään maaten ja Annukka pomppi hänen kyydissään niin, että vesi läikkyi reippaasti yli. Kun Annukka sai orgasmin, tunsin hänen varpaidensa kautta saavani osani tuosta kyydityksestä. Annukan ukkovarvas tapasi klitorikseni ja sain siitä sellaisen värinäsarjan, että olin lyödä pääni suihkunpidikkeeseen. Annukka nousi käsiensä varaan ammeen laitoja vasten vapauttaen Pasin kalun ja kumarruin imemään siitä loppuja spermoja. Samalla Pasi alkoi nuolla ahnaasti Annukan pimppiä takaapäin.

Havahduimme kameran salaman välähdykseen. Tero oli taas saanut kuvattua otoksen, joka täydentäisi sopivasti lumiveistokisamme kuva-antia (filmi oli sama). Teron takaa tuli jo alkuillasta sammahtanut toverimme Hannikainen, joka oli jättänyt vaatteensa toiselle puolelle ja kiipesi seuraamme samantien. Hannikaisella oli mukanaan olutta ja Annukka pyysi Teroa tuomaan siideriä. Pasi ihmetteli, miksei Tero liittynyt seuraamme, jolloin Tero otti vielä yhden kuvan ja sanoi, että sen nähdessään Pasi ei enää tällaisia kysymyksiä esittäisi... Filmi surrasi sen merkiksi, että se oli tullut täyteen. Tero riisuutui ja otti suihkun kylpyhuoneen lattialla. Hannikainen kiipesi pois ammeesta haluten myös suihkuun, jolloin Tero käytti tilaisuutta hyväkseen ja kiipesi hänen tilalleen minun syliini. Kiepsautin kuitenkin itseni päällimmäiseksi, koska Tero kuitenkin oli melkoisesti minua kookkaampi. Annukkakin kiipesi ammeessa seisaalleen, mutta Pasi tunkeutui niin kiinteästi hänen jalkojensa väliin, ettei hän päässyt lähtemään pois. Teron "Kekkonen" tuntui kovettuvan peppuani vasten ja tunsin hänen soremiensa tunkeutuvan pimpsaani. Istuuduin vähän ylemmäs ja sain Teron jäykän vehkeen tungettua takaapäin sisääni. Samaan aikaan nuolin Annukkaa takaapäin, sillä Pasi oli keskittynyut etupuoleen. Hannikainen oli sammunut vessan lattialle.

Tero, vaikka oli saanutkin kalunsa sisääni, haki lisätuntumaa sormin ja löysikin klitorikseni, joka on melko isokokoinen. Värähtelyt saivat minut liikkeelle ja kurotuin nuolemaan Annukkaa vielä lisää. Annukka sai orgasmin seisaallaan ja irrottauduin nyt Teron vehkeestä päästäkseni toiseen asentoon. Jaloissani tuntui näet puutumisilmiötä.

Tero istuutui ammeen reunalle ja otin hänen juhlakuntoisen kankensa suuhuni. Tunsin, että joku alkoi nuolla pimpsaani takaapäin, mutten tiennyt kuka se oli, koska keskityin Teron imemiseen. Ennen pitkää Terolta tulikin ja nielin nautinnollisesti koko makean spermasatsin.

Kun päästin Teron kalun suustani kumarruin katsomaan, kuka jalkoväliäni niin kiihkoisasti nuoli. Havaitsin yllätyksekseni, että se oli Annukka. Samaan aikaan Pasi näytti panevan Annukkaa takaapäin, en saanut selvää, kumpaan aukkoon hän oli vehkeensä työntänyt. Levitin jalkojani ja Annukka nousi selkääni pitkin ylemmäs ja lopulta tunsin hänen märän ja pehmeän häpykarvoituksensa takamustani vasten. Terokin oli noussut ammeen reunalta ja ottanut käteensä suihkun, jolla nyt saattoi käsitellä sekä minun että Annukan pimppejä. Varmaan myös Pasi, jonka vehje oli Annukan sisässä, ilmeisestikin peräaukossa, sai siitä osansa; tällaisen hampurilaisen osana ei ihan kaikesta saanut tolkkua...

Kumarruin vuorostani Annukan eteen ja rupesin nuolemaan hänen pimppiään. Tero tuli ylitseni suihkuineen ja keskittyi Annukan rintoihin. Kun vein kieleni syvemmälle Annukan vakoon havaitsin hämmästyksekseni, ettei hänen alapäänsä ollut ollenkaan löysä. Ja minä kun olin kuvitellut Annukan olevan vielä neitsyt...

Tero heitti suihkun nyt lattialla makaavan Hannikaisen päälle, joka virkosi sen verran, että lähti vessasta ankarasti kiroillen. Myös Pasi kiipesi ammeesta pois ja otti lähimmän pyyhkeen ryhtyen kuivattelemaan. Annukka ja minä pesimme toisiamme hyväillen suihkulla herkkiä alueitamme ja hillitsimme vasta, kun huomasimme Teronkin olevan lähdössä kylppäristä.

Otin vaatteeni lattialta ja menin olohuoneen puolelle, jossa Tero ja Pasi olivat taas aloittaneet uudet oluet. Pyysin lisää, jolloin Tero sanoi, etten saisi juoda liikaa, koska perseessäni näytti olevan selluliittiä. Suutuin silmittömästi, annoin pyyhkeen pudota ja vakuuin, ettei perseessäni ole selluliittiä. Tero sanoi, ettei hän sitä sillä lailla sanonutkaan, sanoipa vielä pitävänsä naisista, joissa on jotain, mistä ottaa kiinni. Pahaksi onneksi Annukka sattui juuri tulemaan paikalle, ties mikä riita siitäkin olisi saatu aikaan, joten Teron oli pakko tilanteesta selvitäkseen avata ^Ótippapullonsa^Ô eli kaikkien bileiden juomajämistä koottu annos. Siinä olikin varsinaisia tyrmäsystippoja, joten sammahdimme koko jengi, kuka sohvalle, kuka sängylle... Seuraavan aamun fiiliksistä puhuminen ei tässä yhteydessä taida olla kovinkaan järkevää. Havaitsin herätessäni olevani Pasin lähituntumassa, Terokin lojui saman peiton alla ja Hannikainen sohvalla. Annukka oli juuri pukeutumassa ja minut nähdessään hän karahti punaiseksi. Terokin heräsi ja kyseli muina miehinä, haluaisimmeko aamiaista. Sanoin, ettemme. Annukka poistui mitään sanomatta ja arvelimme hänen olevan menossa kurssille. Sinne emme itse taitaisi mennä, ainakaan ennen lounasaikaa.

Tero työnsi kaksi oikean käden sormeaan pimpsaani ja kysyi, olisiko vielä yhden paikka. Vilkaistuani hänen jäyksitynyttä elintään myönsin, vaikka tulinkin tässä vaiheessa ensi kertaa ajatelleeksi kumia. Tero lupasi kuitenkin, ettei laukeaisi sisääni, minkä hän pystyikin pitämään; hetken jyystettyään hän otti kalunsa pois ja työntyi suuhuni, johon sitten sainkin melkein heti ensimmäisen erän aamiasta. Pasikin herästi touhuihimme ja auttoi minun orgasmiinpääsyäni sormillaan.

Tero keitti kahvit ja löysi jotain leipää kaapistaan. Hiukan vaivaantuneina pukeuduimme aamiaispöytään, potkimme Hannikaisen hereille ja saimme häneenkin vähän tolkkua. Sanattomasti sovimme, ettei tästä sitten puhuttaisi, mutta tottakai Tero kuvat kehitettyään sai niistä aiheen tuon yön muistelemiseen. Mutta sehän ei meitä haitannut, koska se oli meidän mukanaolleiden yhteinen kokemus ja salaisuus.

Sanneliina