Hän istui kivellä tien laidassa, siinä kohti missä tie tulee mutkan ja alamäen jälkeen metsästä pellon keskelle. Hän näytti paistattelevan päivää tai lepäävän kävelyretken lomassa. Vaaleatukkainen, lyhyehkö nainen paljasjaloin, yllään haalistuneet, lahkeista hapsuuntuneet farkkushortsit ja keltainen helletoppi. Hän katseli lähestymistäni siristellen silmiään auringossa.
"Hei", hän sanoi, kun ehdin hänen kohdalleen. "Hei hei", vastasin, "kuuma päivä." "Hirveän kuuma. Olisi ihanaa päästä uimaan." Hän tuntui säteilevän jonkinlaista luontaista välittömyyttä, joten sen enempää ajattelematta ja normaalin varautuneisuuteni häipyessä vastasin: "Mä oon menossa tuonne mökille," ja osoitin kädelläni pellon yli, "siellä on joki. Lähde mukaan."
"Okei", hän sanoi ja nousi ylös. Lähdimme kävelemään tietä pitkin ja sanoin "Mä oon Hannu." Hän vilkaisi minua jotenkin ilkikurisesti hymähtäen, sanoi "Unelma" ja otti kädestäni kiinni.
Jatkoimme tietä pitkin kartanon ja vanhan navetan ohi ja käännyimme kapealle tielle, joka vei pienen metsän halki "mökille", sille vanhalle kartanon takamailla lahoavalle torpalle, jota isovanhempani olivat asuneet joskus viisitoista vuotta sitten. Juttelimme. Unelma kertoi olevansa lomalla ja lähteneensä kävelylle lähellä asuvien sukulaistensa luota. Sen enempää hän ei itsestään kertonut, enkä minä kysellyt. Kertoilin, kuinka olimme lapsena leikkineet siellä ja täällä, tuossa oli tukkinippuja (joita siinä jälleen yllättäen olikin) ja niiden takana mansikkapaikka, tuolla jännä kuusikko, jonka pohja on kuin kuivuneista neulasista muodostunut kokolattiamatto. Hän vain hymyili tarinoilleni ja piti kädestäni kiinni. Heinäkuinen aurinko pilkisteli puiden lomasta ja kärpäsiä surahteli ilmassa.
Saavuimme peltojen keskelle työntyvän metsäniemekkeen kärjessä olevalle mökille ja sanoin heti: "Joki on tuolla alhaalla. Johan tässä kävellessä hiki tulikin." Kävin nakkaamassa reppuni mökin "tämän puolen" kuistille, otin pyyhkeen ja lähdimme rantaan, ohi saunan ja parikymmentä metriä puolireiteen ulottuvan kaurapellon läpi. Mietin, että tänä kesänä sukulaiset eivät olekaan tainneet käydä mökillä, koska rantapolkua ei oltu tallattu peltoon kuten tavallisesti, vaikka oli jo heinäkuun loppupuoli.
Ranta oli ennallaan, viisi metriä leveän puropahasen mutainen ranta, nokkosia, pajukkoa, vanhojen tynnyreiden päällä oleva lautalaituri ja sen vieressä valkoinen lasikuituinen soutuvene, joka oli puolillaan sadevettä. Oli hiljaista, kartanolta ei ollut ketään peltotöissä tähän aikaan vuodesta, eikä edes valtatieltä kantautunut liikenteen normaalia huminaa. Ainoastaan keltasirkku siritteli väsyneesti vastarannan pusikossa.
Muistin, ettei minulla tietenkään ollut uimahousuja mukanani, kun olin lähtenyt yksin mökille ja sanoin sen Unelmalle. "Näytänkö minä muka siltä, että minulla olisi", hän vastasi ja riisui nopeasti shortsinsa ja toppinsa, joiden alla hänellä ei ollut mitään. Hän kipitti laiturille ja hyppäsi varovasti matalaan veteen, minä riisuin omat vaatteeni ja menin perästä.
Vedessä Unelma tuli heti viereeni, nousimme seisomaan vyötäröön asti ulottuvassa vedessä ja hän painautui minua vasten. Hän katsoi minua yläviistoon, tunsin hänen rintansa ja kylmässä vedessä jäykistyneet nänninsä rintaani vasten. Suutelimme, ja Unelma painoi lantiotaan omaani vasten. Päästin tukahtuneen, katkonaisen huohotuksen, kun tunsin väristykset alavatsassani kuten aina jonkun toisen koskettaessa minua niiltä seuduilta. Viileässä vedessä kaluni pysyi aisoissa, mutta suutelin Unelmaa uudelleen ja pitempään, ja lopulta vedin pääni hitaasti taakse pitäen hänen alahuultaan huulieni välissä.
Olimme taas rannalla. Levitin pyyhkeeni, kävimme kyljittäin makaamaan sille ja kietouduimme toisiimme. Suutelimme jatkuvasti, hyväilin vapaalla kädelläni hänen selkäänsä ja takapuoltaan, jalkamme olivat toistemme haarojen välissä. Vein käteni takakautta hänen vaolleen, hän voihkaisi hiljaa, kääntyi selälleen ja levitti jalkansa. Aloin hyväillä toisella kädelläni hänen jalkovälinsä pehmeyttä, liikutin kämmentäni hitaasti ylös alas karvoituksen keskellä, puristin välillä kevyesti hänen häpykieltään sormieni välissä, välillä vein sormeni syvälle hänen nyt jo läpimärkään rakoonsa. Hän piti tällä välin huolta kalustani, minä vavahtelin hänen kosketustensa tahdissa ja suutelin häntä suulle, kaulalle, rinnoille, näykin hänen korvan- nipukkaansa. Liikahtamalla hän osoitti minulle, että minun pitäisi tulla päälle. Siirryin, hän vei kaluni sisäänsä ja aloimme liikkua. Kaikki muuttui unenomaiseksi, pystyin tuntemaan vain jatkuvasti kasvavan kiihoittumiseni, kunnes tulin rajusti hänen sisäänsä.
Makasimme vierekkäin ja katselimme taivaalla purjehtivia pilviä. Mietin, että tämä on kuin unta, ja leikilläni nipistin itseäni käsivarresta. En tuntenut nipistystä ja yritin uudestaan, turhaan. Äkkiä ymmärsin olevani todellakin unessa, mutta en herännyt. Se ei ollut ensimmäinen kerta kun näin selkounta, mutta ensimmäistä kertaa kaikki oli niin todentuntuista. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin herään, kun uni alkaa mennä liian ristiriitaiseksi, mutta sitä ennen halusin nauttia tilanteesta häpeile- mättä - olihan kaikki kuitenkin vain unta.
Sanoin Unelmalle näkeväni ihanaa unta. Hän käänsi kasvonsa minua kohti ja hänen silmänsä nauroivat, kun hän kysyi: "Ai? Miten niin, oliko se niin hienoa?" Vastasin: "Ei kun ihan oikeasti. Ei tuossa ole ollut retiisipenkkiä viiteentoista vuoteen, eikä tuota peltokaistaletta ole viljelty viiteen vuoteen. Uusi saunakin puuttuu, eikä tällaista voi tapahtua kuin unessa, mutta silti kaikki tuntuu ihan luonnolliselta. Sä olet osa mun untani, ja voin vaikka lähteä lentoon tästä paikasta ja tällä pyyhkeellä, jos haluan."
"Uskallapas", hän sanoi ja virnisti. "Onko tämäkin muka unta", hän kysyi, hieraisi kätensä märäksi haaroissaan ja länttäsi sen naamalleni ennen kuin ehdin reagoida. Tunsin toisiinsa sekoittuneiden nesteidemme tuoksun, märän käden... ja avasin silmäni. Oma käteni oli kasvoillani, ja kalsarieni etumus oli toden totta läpimärkä, kuin murrosikäisenä koltiaisena. Kävin vessassa siistiytymässä, vaihdoin kalsarit ja tulin takaisin sänkyyn. Valvoin ajatellen sekavasti Unelmaa, kunnes lopulta vaivuin syvään, unettomaan uneen, jonka kelloni armottomasti katkaisi.
Seuraavana päivänä muisto Unelmasta häilyi mielessäni töiden lomassa, mutta hiljaa haalistuen, kuten unilla on tapana. Illalla muistin enää hänen pehmeät kätensä ja alati nauravat silmänsä. Menin nukkumaan.
© Juhana Räsänen 1996