Jenni

Olimme kaverini Ollin kanssa juhlimassa viikonloppua ja mukana oli myös hänen serkkunsa Jenni. En tuntenut Jenniä aiemmin enkä nytkään kiinnittänyt häneen mitään ihmeempää huomiota vaan jutustelimme niinkuin kaverit keskenämme muiden mukana.

Illalla lähdimme baariin ja Ollin kanssa tiirailimme naisia sillä silmällä, vaan ei oikein näyttänyt tarjontaa olevan. Humalatila vain kasvoi paukkuja juodessamme kunnes alkoivat soida illan viimeiset hitaat. Olin juuri lähdössä pyytämään erästä nurkassa istuvaa yksinäistä naista tanssimaan, kun Jenni koputti olkaani ja kysyi tanssisinko kanssaan.

En kehdannut kieltäytyä ja niimpä lähdimme lattialle. Tanssin siveellisesti kädet Jennin selkää hiukan hyväillen kunnes tunsin kuinka Jenni alkoi puristella persettäni ja suuteli kaulaani. Pian jo huulemme kohtasivat ja minäkin aloin tutkia käsilläni häntä tarkemmin. Näin jatkoimme koko kappaleen loppuun kunnes irtaannuimme toisistamme ja menimme takaisin pöytäämme. Pöydässä olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ajattelin jo että se oli siis siinä.

Myöhemmin saavuimme Ollin kämpälle johon minunkin oli tarkoitus majoittua yöksi. Ollin kämppä oli pieni, 30 neliön yksiö varustettuna alkovilla, jonka muusta huoneesta eroitti kirjahylly. Olli nukkui itse sängyssään alkovissa, Jennillä oli patja lattialla ja minä asetuin sohvalle.

Pian valojen sammutuksen jälkeen kuului kuinka Olli alkoi kuorsata. Heti perään kuulin kuinka Jenni kuiskasi minulle: "Tule tänne...". Hölmönä kysyin: "Minäkö?". "Sinä juuri", vastasi Jenni. Varoen siirryin Jennin viereen patjalle pelkät alushousut jalassani. Jenni alkoi heti suudella minua ja pikkuhiljaa hän valui alas päin. Kullini seisoi jo kuin seiväs kun hän saavutti housuni ja alkoi saman tien vetää niitä pois.

Kaluni pomppasi esiin kuin vieteri ja samalla tunsin kuinka Jennin käsi kiertyi sen ympärille. Kuumat huulet sulkeutuivat kaluni ympärille ja Jenni alkoi hyäillä kaluani suullansa. Silmät suljettuina nautin ja huokailin tästä taivaallisesta suihinotosta, jonka Jenni minulle tarjosi. Hän imi kaluani posket lommolla samalla hyväillen hellästi kiveksiäni ja välilihaani, se tuntui aivan taivaalliselta. Pian alkoi jo tuntua siltä että kohta lentää ja Jenni huosi tämän lipsauttaen kaluni suustaan nousten viereeni makaamaan. "Tuntuiko hyvältä?", hän kysyi. "Teki taivaallisen hyvää", vastasin ja siirryin hänen päällensä.

Otin häneltä t-paidan pois ja kumarruin tutkimaan noita kahta aarretta jotka löysin. Jennillä oli ainakin d-, jossei dd-kupin rinnat ja riemastuen aloin hyväillä ja suudella niitä imien nännejä vuoron perään. Ne olivat uskomattoman ihanat ja isot. Maltoin kuitenkin mieleni ja aloin suudella alempaa, vatsasta, navasta, ja viimein saavuin hänen pikkuhousujensa nauhalle työntäen heti käteni sen alle ja vetäen ne pois jalasta. Kiusasin hetken nuolemalla reisiä ja alavatsaa koskematta vielä hänen häpyynsä.

Viimein nuolaisin nopeasti pillulta klitorikselle asti pitkän nuolaisun ja tunsin kuinka hän värähti ja voihkaisi. Nyt aloin nuolla häntä innolla ensin häpyhuulien välistä keskittyen lopulta klitorikseen samalla työnnellen sormea hänen kosteaan pilluunsa toisen sukeltaessa tiukkaan anukseen. Pian tunsin kuinka pillu alkoi supistella sormeni ympärillä ja pelkäsin että Olli herää moiseen voihkeeseen jonka Jenni päästi saadessaan orgasmin. nousin ylöspäin ja kysyin: "Entä tekikö tuo hyvää?".

Jenni vain hymyili onnellisen näköisenä ja painoi perseestäni alaspäin kunnes terskani oli aivan kiinni kuumassa hävyssä.Työnsin kaluani hiljaa sisään kunnes se upposi kokonaan kuumaan ja kosteaan pilluun. Aloin naida Jenniä samalla suudellen häntä ja noita ihania isoja rintoja. Nain nopeuttaen vauhtia Jennin voihkiessa allani ja pian alkoi tuntua siltä etten kestäisi tuon jumalaisen pillun kuumaa puristusta kauempaa. Ähkin Jennille tulevani pian mutta hän sanoikin ettei vielä ja lukitsi lanteeni jaloillaan kiinni.

Hän sanoi haluavansa vielä takaa päin ja niimpä vetäydyin hänestä ja hän asettui eteeni kontalleen. Työnsin jälleen kullini tuohon ihanan kosteaan ja tiukkaan pilluun ja aloin naida kuin viimeistä päivää samalla hieroan hänen klitoristaan. Ei aikaakaan kun tunsin että nyt lähtee ja ähkäisten laukaisin spermani syvälle pillun perukoille. Samalla Jenni voihkaisi ja tunsin kuinka tuo ihana pillu alkoi supistella lypsäen kullini tyhjäksi viimeistä tippaa myöten.

"Se oli ihanaa", kuiskasi Jenni kun kävimme vierekkäin maaten hän minun kainalossani. "Niin oli", vastasin ja nukahdimme niin heräten aamulla Ollin vittuiluun...

Ja tämä on siis tositarina. Muutetuilla nimillä tietenkin.

Mikke