Tulin kotiin pitkästä aikaa. Kun avasin oven yllätyin, sillä vaimo seisoi minua vastassa mustassa pitsiyöpaidassa huulet täyteläisiksi punattuina. Hän kiskaisi minut sisään kravatistani ja painoi kiihkeän suukon keskelle suutani.
"Odota hieman, suljen oven ja riisun päällysvaatteeni", kähisin kiihkeänä, sillä en ollut saanut naida vaimoani kahteen viikkoon. Aiemmin rakastelimme melkein päivittäin. Nyt pitkän työpalveluni takia jouduimme olemaan erossa. "Minä haluan näyttää sinulle jotain", kuiskasi vaimoni korvaani nuollessaan. Hätäisesti ehdin vetäistä oven kiinni takanani. Vaimo kiemurteli ja vääntelehti kuin kiimainen narttukissa minua vasten raastaessaan vaatteitani päältäni.
Siirryimme eteisestä sisemmälle keittiöön hoiperrellen toisiimme takertuneina kuin kokematon tanssipari ensimmäisillä treffeillään. Riuhdoin päällystakkiani ja yritin löysätä kravattiani samalla kun kähmin naiseni rintoja ja pakaroita sieluni nälästä. Vaimo riisui vaatteeni kerros kerrokselta tanssien villiä itämaista napatanssia.
Silitin pieniä mustien silkkipöksyjen ja pitkien kiiltävien satiinisukkien verhoilaa sileää vaaleaa hieman kylmää ihoa. Ilmeisesti vaimo oli odottanut minua jo jonkun aikaa vähissä pukimissaan. Painoin kuumat reiteni hänen reisiensä väliin samalla kun kiersin vasemman käteni hänen ristiselkänsä taa. Kuljetin kättäni hänen selkänsä takana ylöspäin kunnes kohtasin rintaliivien hakasen. "Ei, älä vielä avaa sitä, odota", vaimo kielsi. Tunsin lievää pettymystä ja ärtymystä, jota vaimon kieltely aina aiheuttu minulle. Yleensä purin ärtymyksen joko käymällä häneen käsiksi kovaotteisemmin tai irtautautuen esileikistä ja kääntäen selkäni hänelle. Jälkimmäinen keino tepsi useimmiten hitaasti mutta varmasti. Päätin rauhoittua ja antaa hänen tehdä seuraava aloite.
Hän alkoi tanssia uudelleen. Tällä kertaa liikutellen käsiään ja ylös ja alas pari senttiä rinta- ja häpykarvoituksestani. Silmät koko ajan minuun luotuina hän keinutti päätään oikealta vasemmalle kuin lumoojatar tarttuessaan kenkiini. Nostin jalkaani, jotta hän voisi ottaa kenkäni pois, mutta hän ei ottanutkaan vielä vaan hieroi pitkiä mustia hiuksiaan reisiäni ja polviani vasten. Hitaasti hän avasi kengännauhani ja ujutti kämmenensä kenkäni alle. Nostin hieman vielä jalkaani. Hän otti kenkäni pois ja painoi jalkapohjani päätään vasten kumartuneena. Aloin jo menettää tasapainoani, kun hän laski jalkani ja toisti samat liikeet toiselle jalalle.
Olin täysin alasti, mutta hänellä oli yhä sama pikkumusta yövaatetus. Minu alkoi jo tosissaan vituttamaan ja sain kamppailla itseäni vastaan etten olisi heittänyt vaimoani lattialle alleni ja maannut hänet siinä. Kuin tunteeni vaistoten, hän otti minua ja kädestä ja johdatti minut makuuhuoneeseemme, joka oli valaistu kymmenillä pienillä kynttilöillä.
"Istu siihen sängylle odottamaan, minä laitan musiikkia ja tarjoilen sinulle juotavaa", lumoojattareni kehoitti. Laittauduin pitkäkseni sängyllemme suu kuivana. En ollutkaan huomannut, kuinka janoinen olin ollut. Liekkien pehmeässä hämyssä nainen, jonka vain hämärästi voisin tunnistaa vaimokseni, näpäytti steromme päälle ja nosti pöydältä lasin viiniä. Huoneen täytti intialainen tanssimusiikki jossa kaksi ihmistä, mies ja nainen, lauloivat vuorotellen ikivanhaa rakkauslaulua. Hän ojensi viinilasin minulle molemmin käsin kumartuneena sängyn viereen. Otin ja join puolet ja tarjosin viiniä hänelle. Hän ei näyttänyt haluavan juoda, mutta minusta tuntui pahalta juoda yksin, joten ojensin vasemman käteni hellästi hänen niskansa taakse nostaessani oikealla viinilasin hänen täyteläisille punatuille huulilleen. Hän joi siemauksen ja värisi hieman puolimakean valkoviinin raikkaan kirpeän maun tuomasta nautinnosta. Hyväilin vasemmalla kädelläni hänen niskaansa, kaulaansa ja päätänsä siirtyen koko ajan lähemmäs hänen rintojaan. Joimme vielä kaksi kertaa molemmat lasista, jonka jälkeen asetin sen melkein tyhjänä yöpöydälle.
Nainen alkoi tanssia edessäni hitain pitkin käärmemaisin liikkein. Aina kun musiikki hieman kiihtyi, hän irroitti yhden vaatteistaan ja heitti sen taakseen. Stripattuaan itsensä täysin alasti hän nosti oikean polvensa sängylle ja kumartui käsiensä varaan köyristäen selkäänsä. Kun hän nosti toisenkin polvensa sängylle olin jo pystyssä puoli-istuvassa asennossa valmiina ryntäämään hänen taakseen. "Annatko minun ottaa sinut takaa päin? Haluan naida sinua perseeseen", tokaisin kyrpä jäykkänä kiihkosta. Hän vain katsoi minua silmiään räpytellen ja alkoi sivellä reisiäni käsillään liikkuen kohti kiveksiä. Hän heitti pitkät hiuksensa eteenpäin jolloin ne laskeutuivat sukukalleuksieni ylle. Hitaasti hän heilutteli päätään parinkymmenen sentin päässä kalustani antaen hiustensa kutittaa sitä. Laitoin käteni hänen päänsä päälle ja siirsin hänen hiuksensa sivuun, jotta voisin nähdä hänen kasvonsa. Hän siirsi katseensa silmiini ja otti kyrpäni tyvestä kiinni kuin jäätelötuutin, jota aikoi nuolla. Niin hän alkoikin nuolla siitintäni alhaalta ylös pitkin hitain nuolaisuin katse vienosti silmiini suunnattuna aivan kuin hän olisi viaton pikkutyttö.
Vähitellen kaluni saavutti äärimmäisen jäykkyytensä, jonka jälkeen vasta nainen otti vienosti sen suuhunsa ja sulki silmänsä. Hän liikutti päätään ensin ihan alas tyveen saakka ja nosti sen heti ylös. Hän alkoi aluksi hitaalla tempolla ja imuvoimalla, lisäten molempia tasaisesti taustamusiikin tahdissa. Intialaiset mutkikkaat sävelkuviot sekoittuivat huumaavasti suihinottajani liikkeisiin, kun hän imi posket kuopalla.
Asetin käteni hänen lantioilleen ja silittelin pitkin hänen takapuoltaan ja selkää. Välillä nostin häntä sen verran ylös, että sain otteen hänen rinnoistaan, joita aloin kiertää sormenpäilläni hellästi kutittaen ja vähän väliä kovemmin kouraisten.
Jännittyneisyyteni kasvoi ja tunsin kohta lähestyväni huippua. Normaalisti vedin siittimeni viimeistään tässä vaiheessa pois hänen suustaan, koska tiesin, että hän ei erityisemmin pitänyt siemennesteen mausta. Tällä kertaa hän ei antanut minun ottaa siitintäni pois vaan jatkoi yhä kiihtyvällä tahdilla kyrpäni imemistä, kunnes en voinut itselleni enää mitään ja tulin hänen suuhunsa. Hän vain jatkoi ja jatkoi vaikka huusin ääneen ja käskin hänen lopettamaan.
Makasimme hetken sängyssä molemmat hengästyneinä huohottaen. Hän oli ilmeisesti niellyt suurimman osan siemennesteestäni. Otin kuitenkin palan paperia, jonka tarjosin hänelle. Hän pyyhkäisi hieman suutaan ja kasvojaan, joille oli päässyt tirskahtamaan pari pisaraa jo nyt hyytynyttä spermaa.
Odoteltuamme parikymmentä minuuttia tunsin himoni heräävän uudelleen. Nostin suuni hänen rinnoilleen ja aloin nuolla ensin niiden reunoja siirtyen vuorotellen rinnalta toiselle. Viimein saavutin nännin, jota aloin imeä ja nuolla tasatahtia toisen käteni kanssa, joka nyppi ja hyväily toista rintaa.
Kiipesin polvilleni vaimoni päälle ja hivuttauduin asentoon, jossa rento penikseni katsoi suoraan vaginaa. Työnsin lantiotani eteenpäin, kunnes sukuelimemme olivat täydessä kosketuksessa. Hieroin kyrvälläni hänen häpyhuuliaan. Kumarruin hieman enemmän eteenpäin käsivarsieni varaan, jotta pystyin jatkamaan nännien nuolemista kuin koira. Hän alkoi kuumentua ja minäkin kiihotuin hieman. Yleensä tässä vaiheessa minulla oli ollut hankala pitää itseni tarpeeksi kovana. Jos nainen tuntui olevan aktiivisempi ja määrävämpi osapuoli, intoni lopahti aika nopeasti. Onneksi tänäiltana hän oli jo näyttänyt aktiivisen puolensa ja nyt sain rauhassa pitää ohjaksista. Otin tukevan otteen molemmilla käsilläni hänen lantioistaan ja nostin terskani ylös siten, että se liukui pystysuunnassa kostealla klitoriksella. Jatkoin tätä kunnes tunsin olevani tarpeeksi kova koputteluun. Tämä vaihe alkoi siten, että otin kyrvän juuresta tiukan puristusotteen, siirsin terskan osoittamaan suoraan päin vittua ja aloin tökkiä kohti halukasta lihasputkea. Hieman kättäni edes takaisin liikuttelemalla ylläpidin vaadittavaa jäykkyystasoa. Tässä vaiheessa heitin mielestä pois kaiken suorituspaineen. Keskityin ainoastaan omiin haluihini. Halusin päästä hänen emättimen lihastensa puristeltaviksi. Takaisin vittuun, jollaisesta joskus olin putkahtanut. Tällä kertaa vain käymään ja jättämään kultainen lasti, josta olimme jo pitkään toivoneet perheenlisäystä.
Huone oli jälleen hiljainen, sillä levyn viimeinen kappale oli loppunut. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja aloin kertoa mitä halusin. "Haluan, että tällä kertaa saamme lapsen", aloitin ja jatkoin, "mitä mieltä olet?" Vaimon pää oli nyökytellyt työntöjeni tahdissa, joten en voinut luottaa pelkkään hiljaisuuteen. Pienikokoinen vaimoni kietoi jalkansa selkäni taakse ja veti käsillään rintaani hänen rintaansa vasten kuiskaten korvaani: "Tee minut raskaaksi, anna minulle lapsi." Varmistuneena jatkoin jyystämistä hokien samalla puolittain itsekseni puolittain vaimolleni: "Minä rakastan sinua rakkauden papittareni." Yhtäkkiä näin sieluni silmin ikäänkuin välähdyksiä tulevasta raskaudesta, synnytyksestä ja vauvasta.
Kierimme vaihteeksi kylkiasentoon, jossa minä olin vaimon takana. Pidin kädelläni hänen haarojaan avoimina toisen käden juostessa villinä ympäri hänen kehoaan. Hän käänsi kasvonsa minuun päin koska hän tiesi minun kohta laukeavan. Suutelin hänen suutaan kiihkoni huipun lähestyessä. Tässä vaiheessa saatoin taas keskittyä hänen tyydyttämiseensä. Halusin antaa hänelle yhtä taivaallisen nautinnon, kuin minkä hän oli antanut minulle ottaessaan minut suuhunsa. Ajatuskin suihin otosta sai minut taas kiihottumaan enemmän ja koitin hätistää sen ajatuksistani, etten olisi lauennut liian aikaisin. Onneksi hän oli hoitanut minut jo kerran orgasmiin, sillä nyt pystyin pitempään. Joskus kunnon orgasmi vain kasvattaa nälkää, joka kuitenkaan ei tyydyty kuin vasta pitkän työn jälkeen.
Nostin hänet itseni alle nelivedolle. Hän köyristi selkänsä ja painoi päänsä patjaa vasten kasvot seinän peiliin päin. "Katso meitä peilistä", sanoin ja siirsin katseeni peiliin, jossa oli avautui näkymä riettaaseen pornokuvaan. Hän siirsi oikean kätensä peukalon suuhunsa ja alkoi imemään sitä. Avistin tästä, että hän halusi minun kostuttavan sormeni. Annoin hänen imeä sormeni liukkaaksi valmiina nännien ja häpyhuulten hyväilyyn. Hyväillessäni häntä oikealla kädelläni painoin vasemman tiukasti hänen vasemmalle olkapäälleen tehostamaan työntöjä.
Selkäni alkoi jo väsyä, mistä syytin mielessäni ankeaa istumatyötäni päätteiden äärellä, joten nostin naiseni pystyasentoon istumaan reisieni päälle. Tästä asennosta siirryimme sutjakkaasti taas makuulle siten, että hän oli vatsapuoleni päällä selkä minuun päin. Tässä asennossa pystyin hieromaan parhaiten hänen rintojaan. Tiesin tämän tuntuvan hänestä melkein aivan kuin hän itse hivelisi omia rintojaan. Nostelin varovasti häntä toisella kädelläni ylös ja päästin taas painumaan vasten.
Pienen toven tätä toistettuamme aloin pyörittämään häntä nuppini varassa. Asetin hänen päänsä minun jalkojeni päälle ja nostin taas itseni puoli-istuvaan asentoon. Nostin hänen selkänsä suoraksi istuvaan asentoon kuin Yoko Ono ja John Lennon ikään. Hymyilin hänelle ja rutistin häntä syliini. Tästä jatkoimme sylikkäin asentoon, jossa hän oli päälläni rintaani vasten kasvot minuun päin. Hän kohottautui istumaan hajareisin päälleni.
Alkoi villi ratsastus, jonka tahdin määräsi nainen. Ratsu laukkasi kuin nuori ori kevätniityllä. Ratsastaja huuteli silloin tällöin kannustusta.
Aamu alkoi jo sarastaa, kun viimein päädyimme määränpäähämme yhdessä huutaen hiestä märkinä.
Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin vaimoni synnytti suureksi iloksemme kaksospojat, joille annoimme nimeksi John ja Paul.